Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Etelätalo täräytti taas tiukassa paikassa kisan parhaan kaarensa – MM-neloseksi jääminen ei kaivellut: "Tänään en olisi pystynyt parempaan"

Keihäänheittäjä Lassi Etelätalo sijoittui MM-kisoissa neljänneksi tuloksella 82,49 metriä.

Kirsi Teiskonlahti,
Nina Vanhatalo,
Petra Manner
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomen joukkueen parhaasta sijoituksesta yleisurheilun MM-kisoissa Dohassa vastasi keihäänheittäjä Lassi Etelätalo.

31-vuotiaan Etelätalon MM-kisat olivat melkoista trilleriä. Lauantaisessa keihäskarsinnassa Etelätalo selviytyi viimeisenä heittäjänä finaaliin. MM-finaalipaikan ratkaisseen tuloksen hän räväytti viimeisellä heitollaan.

Sunnuntain finaalissa Etelätalo jatkoi samoilla askelmerkeillä. Kahden kierroksen jälkeen suomalainen oli tuloksessa 77,92 metriä. Hän olisi ollut ensimmäinen karsiutuja kolmelta viimeiseltä kierrokselta. Etelätalo kuitenkin kaivoi tarvittavat lisämetrit takataskustaan ja nousi neljänneksi kauden toiseksi parhaallaan, 82,49 metriä.

– Paras heittoni tulee yleensä viimeisellä tai kolmannella, jos on pakko ajatella, että se on se viimeinen, Etelätalo kommentoi Yle Puheen haastattelussa urakkansa jälkeen.

Kolmella viimeisellä kierroksella suomalainen ei pystynyt enää parantamaan tulostaan. Eväät oli syöty, ja karsinnan urakointi painoi lihaksissa.

– Viimeiset heitot olivat jo aika väsyneitä. Jalka ei oikein noussut enää ja olin aika väsynyt, Etelätalo sanoi Yle Urheilun TV-haastattelussa.

Etelätalo osasi ajoittaa kuntonsa suomalaisista kaikista parhaiten MM-kisoihin. Hän heitti tasollaan Dohassa ja toi Suomelle kisojen ainoan pistesijan.

Kaiken kaikkiaan heittäjä oli tyytyväinen siihen, mitä pystyi esittämään finaalissa. Sijoitus kuitenkin yllätti Etelätalon.

– Tuolla tuloksella neljäs tila oli varmasti maksimi. Jos parhaallani olisi saanut mitalin, se olisi ollut aika ihme. Tänään en olisi pystynyt parempaan. Oli hieno homma, että näin hyvin pärjäsin.

Mitalista Etelätalo jäi vajaat kolme metriä.

– Mitalit olivat sen verran kaukana, ettei niihin ollut tänään paukkuja. Tämä on ihan hyvä loppusijoitus.

Ensi vuonna Etelätalon päätähtäin on Tokion olympialaisissa.

Lue myös:

Lassi Etelätalo venyi keihäsfinaalissa hienosti neljänneksi! – Yle Urheilu seurasi yleisurheilun MM-kisojen päätöspäivää

Kauden kärkimiehen Kirtin MM-finaalille hirvittävä loppu: jäi makaamaan viidennen heiton jälkeen viivalle olkapäätään pidellen – vietiin paareilla pois

Mikä trilleri! Keihäskarsinnasta oli muodostumassa suomalaisittain täysi pannukakku, mutta Etelätalo räväytti viimeisellään: "En uskonut siinä vaiheessa, että heitto riittää"

Etelätalo heittää olympiavuoden rahoituksesta, Ruuskanen hakee ensimmäistä MM-mitaliaan: "Ei mikään ihme olisi, jos finaalissa nähtäisiin kolme suomalaista"

Suosittelemme sinulle