Kaikki tietävät, että Suomi on poikkeuksellisen riippuvainen viennistä. Harva se päivä poliitikot, toimittajat ja asiantuntijat muistuttavat, että Suomi on vientivetoinen maa.
Suomen valtiovarainministeri onnistui sanomaan sen samana iltana jopa kahden eri tv-kanavan haastatteluissa.
Vientivetoisuudella perustellaan milloin mitäkin, yleensä sellaista, joka on perustelijan sydäntä ja lompakkoa lähellä. Jokin aika sitten Suomen vientivetoisuudella perusteltiin jopa sitä, että matematiikan opetus on tärkeää.
Kun niin moni väittää, että Suomi on poikkeuksellisen riippuvainen viennistä, olisi kenties hyvä tarkastella, kuinka poikkeuksellista tuo riippuvuus on. Arvaatte varmaan jo vastauksen. Mutta odottakaa vielä hetki.
Valtiovarainministeri käytti vientiriippuvuuden mittarina viennin suhdetta bruttokansantuotteeseen, joten emmeköhän me muutkin voi käyttää samaa mittaria.
Maailmanpankin tuoreimpien tilastojen mukaan Suomen viennin suhde bruttokansantuotteeseen on 39 prosenttia.
Onko se paljon vai vähän verrattuna muihin maihin?
Maailmanpankin tilastoissa on mukana 43 Euroopan maata. Maailmanpankin tilastojen valossa Suomi ei ole poikkeuksellisen vientiriippuvainen maa, ei sinne päinkään. Peräti 31 maata on Suomea vientiriippuvaisempia, eli Suomi kuuluu siihen neljännekseen, joka on kaikkein vähiten vientiriippuvainen.
Numeroiden perusteella Suomea voisi päinvastoin kutsua poikkeuksellisen kotimarkkinariippuvaiseksi maaksi.
Tämän ei pitäisi olla yllätys niille, joilla on käytössään Euroopan kartta. Suomi on kaukana muista maista. Täältä on pitkä ja hankala matka kaikkialle. Siksi suomalaisten on kätevämpää ja luontevampaa myydä tuotoksiaan toisille suomalaisille.
Olisi ehkä syytä muotoilla uusi hokema: suomalaiset ovat poikkeuksellisen riippuvaisia toisistaan.
Ei ehkä ole viisasta pyöritellä sormia ja odottaa, että vienti vetäisi, ja että maailmantalouden pöydiltä tippuisi murusia tänne kauas meillekin.
Millaisia ovat ne Euroopan maat, jotka ovat Suomen tapaan poikkeuksellisen epäriippuvaisia viennistä? Nämä 12 maata jakaantuvat kahteen joukkoon. Toisaalta syrjäisiin maihin, ja toisaalta suuriin maihin.
Suomen kaltaisia syrjäisiä, eristyneitä, viennistä epäriippuvaisia maita ovat Albania, Kazakstan, Kosovo, Kreikka, Moldova ja Norja. Nämä maat sijaitsevat sekä henkisesti että fyysisesti niin kaukana muista, että on oikeastaan itsestään selvää, että kauppavaihto naapurien kanssa on vähäistä.
Viennistä epäriippuvaisia maita ovat myös sellaiset suuret maat kuin Espanja, Italia, Ranska, Turkki, Venäjä ja Yhdistynyt Kuningaskunta. Niillä on niin suuri väestö, että ostajia on runsaasti oman maan rajojen sisällä. Nämä maat ovat suuria pinta-alaltaankin, joten matka naapurimaiden ostajien luokse on pitkä.
Minkä johtopäätöksen näistä luvuista voisi tehdä? Vaikkapa sen, että syrjäisten suomalaisten kannattaisi entistä pontevammin miettiä, mitä kaikkea hyvää ja maksamisen arvoista voisimme tehdä toisillemme. Ei ehkä ole viisasta pyöritellä sormia ja odottaa, että vienti vetäisi, ja että maailmantalouden pöydiltä tippuisi murusia tänne kauas meillekin.
Mutta onko vienti jotenkin arvokkaampaa tai hienompaa kuin myynti kotimaahan?
Mikään edellä sanottu ei tarkoita sitä, että vienti olisi vähäarvoista. Päinvastoin, valtioiden rajat ylittävä ihmisten yhteistyö on kaikille hyväksi, niin kuin ihmisten välinen yhteistyö aina on.
Mutta onko vienti jotenkin arvokkaampaa tai hienompaa kuin myynti kotimaahan?
Ennen kuin tähän voi vastata, pitää miettiä, mitä se vienti oikein on.
Onko vientiä, jos myy jotakin Helsingistä Ouluun? Määritelmän mukaan ei ole.
Mutta jos Suomen jakaisi tällä sekunnilla vaikkapa neljään samankokoiseen eri valtioon, niin myynti Helsingistä Ouluun olisikin vientiä. Jokaisessa neljässä Pikku-Suomessa viennin määrä olisi yhtäkkiä paljon suurempi, vaikka samat tavarat ja palvelut ne vaihtuisivat ihmisten välillä ihan niin kuin ennenkin.
Selvästikään vienti sinänsä ei lisää ihmisten hyvinvointia, vaan vaihdanta ylipäänsä.
Ennen vanhaan Suomessa vannottiin viennin nimiin, koska köyhään maahan piti saada ulkomaanvaluuttaa, jolla saattoi sitten ostaa ulkomailta kaikenlaista tarpeellista ja turhaa.
Mutta nykyään meillä on käytössä eurot ja meillä on yhteinen euroalue.
Jos myyn omia palveluitani vaikkapa Tallinnaan tuhannella eurolla ja ostan sieltä tuhannella eurolla virolaisten palveluja, niin Suomen vienti kasvaa.
Mutta jos teen nämä samat kaupat vähän kauemmaksi, esimerkiksi Tampereelle, niin Suomen vienti ei kasva lainkaan.
Eurot pysyvät kummassakin tapauksessa entisillä paikoillaan. Voisi kuitenkin kuvitella, että suomalaisten hyvinvointi lisääntyisi enemmän, jos minä ja tamperelainen auttaisimme toisiamme, sen sijaan että minä ja tallinnalainen autamme toisiamme.
Vienti taitaa olla niin kuin maailmankaikkeus. Mitä enemmän sitä miettii, sitä enemmän pää menee pyörälle.
Tekisi mieli tarkastella vientiä myös ilmastokriisin näkökulmasta. Siitä kulmasta katsottuna vienti on jokseenkin arveluttavaa, ainakin kotimaankauppaan verrattuna.
Eikös ole sitä parempi, mitä lähemmäksi ja mitä vähemmällä energian kulutuksella pystyy tuotteensa ja palvelunsa viemään perille.
Saattaakin siis olla hyvä, että Suomi ei oikeasti ole vientiriippuvainen, vientiin addiktoitunut maa, vaan itseensä käpertynyt, omiensa parissa viihtyvä syrjäinen pieni perhe.
Pekka Seppänen
Kirjoittaja on espoolainen kirjailija, hallitustyöskentelijä, valmentaja tai laiskottelija, päivästä riippuen.
Aiheesta voi keskustella perjantaina 11.10. klo 16.00 asti.
Lue myös:
Pekka Seppäsen kolumni: Vastuullisuus on vastuutonta
Pekka Seppäsen kolumni: 10 000 euron lentovero ja sohvalle makaamaan