Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Aivotutkija Katri Saarikivi: "Empatiataitoaan voi kehittää lukemalla kaunokirjallisuutta ja heikentää epäinhimillistämällä muita"

Tutkija näytti Puoli seitsemän -ohjelmassa, miten aivokäyrät saa näkyville vaikka juontajalta suorassa lähetyksessä.

Aivotutkija Katri Saarikivi: "Empatiataitoaan voi hioa, mutta myös heikentää"
Velipekka Pekkola
Avaa Yle-sovelluksessa

Katri Saarikivi on suomalainen aivotutkija, joka tutkimushankkeissaan on tutkinut paljon empatiaa ja sen merkitystä vuorovaikutustilanteissa, niin kasvokkain kuin verkossakin.

– Empatia ei ole vain yksi juttu – se ei ole tunne, tai luonteenpiirre, vaan se on kokoelma niitä taitoja, joiden avulla me tajuamme toisiamme. Empatian avulla muodostuu yhteyden tunne.

Empatiataitojaan voi myös kehittää – ja heikentää.

– On ainakin kaksi tapaa, miten empatiaansa saa paremmaksi. Voi joko hioa omia empatiataitojaan, vaikka lukemalla kaunokirjallisuutta, ja voi opetella tunnistamaan paremmin tunteita kasvoista. Tai sitten voi miettiä, mitä vuorovaikutustilanteessa tapahtuu. Sillä joskus käy niin, että riippumatta siitä, miten hyvät empatiataidot ihmisellä on, ihmisten välille tulee jotakin, joka estää niiden taitojen käyttöönoton.

Muun muassa someraivoa tutkinut Saarikivi esittää yhden esimerkin ajattelusta, joka estää empatian:

– Jos vaikka ajattelee, että te olette niitä, ja me olemme meitä, ja meissä ei ole mitään samaa. Kaikki mikä epäinhimillistää toiset, kaikki roolit, voivat estää empatian käyttämistä.

Netissä tunne välittyy huonommin

Netti ja some ovat paikkoja, joista empatia tuntuu usein olevan kaukana.

– Jotkut eivät vaan halua käyttäytyä hyvin toisia kohtaan, ja saavat nautintoa siitä, että saavat toiset raivoihinsa. Mutta kyllä netti voi myös epäinhimillistää. Saattaa unohtua, että siellä on toinen ihminen. Ja tunteiden tarttuminen edellyttää sitä, että me saamme tietoa toisten tunteista.

Empatiaa voi käyttää väärin

Empatiaa pidetään usein pelkästään hyvänä ominaisuutena, mutta kuten muitakin kykyjä, sitä voi käyttää myös esimerkiksi manipuloimiseen.

– Empatiahan on kyky ymmärtää toisia ja ennustaa niiden toimintaa. On eri juttu, mihin sitä kykyä käyttää. Empatiasta on hyötyä toisten manipuloimisessa, tai kilpailussa. Jos osaa ennustaa vastustajan toimintaa, pystyy kilpailemaan paremmin. Se että tajuamme toisiamme, ei tarkoita että haluamme aina tehdä hyvää.

Aivotutkija näytti Puoli seitsemän -ohjelmassa, miten helppoa aivosähkökäyrän katsominen on ihan kotioloissakin netistä saatavilla EEG-laitteilla. Juontaja Susanna Laine pääsi koehenkilöksi, ja mittaus on katsottavissa kokonaan Yle Areenassa:

Lue myös:

Katri Saarikiven kolumni: Aivosi täydentävät puuttuvaa tietoa kuvittelemalla ja arvaamalla, mutta usein arvaukset ovat vääriä

Suosittelemme