Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Raaseporin tasoristeysturman puinti oikeudessa jatkuu – syyttäjä valittaa ratkaisusta hovioikeuteen

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus hylkäsi puolustusvoimien ajoneuvoa kuljettaneen varusmiehen syytteet viime viikolla.

Skogbyn onnettomuustasoristeys Raaseporissa 31.5.2018.
Kuva: Paula Tiainen / Yle
Saara Hirvonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappe hakee hovioikeudelta jatkokäsittelylupaa Raaseporin tasoristeysonnettomuutta koskevassa oikeusjutussa. Rappen mukaan syytteiden hylkäämisperusteet eivät olleet hyväksyttävät.

– En lähde avaamaan valituksen sisältöä tarkemmin, mutta yleisellä tasolla voi todeta, etteivät hylkäämisperusteet olleet mielestäni hyväksyttävät, Rappe toteaa Ylelle.

Tasoristeysturman käsittelyssä on nähty monta vaihetta.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Rappe on ollut tapauksessa ylimmän syyttäjän roolissa, jonka toimivaltaan kuuluu mahdollisuus ottaa alemman syyttäjän ratkaisema asia uudelleen käsiteltäväksi. Ylimmällä syyttäjällä on myös oikeus määrätä alempi syyttäjä ajamaan hänen päättämäänsä syytettä.

– Minä olen jutun syyttäjä ja kihlakunnansyyttäjä Marianna Semi on ajanut minun määräämäni syytettä. Hän ei ole tehnyt syyteharkintaa, eikä hänellä ole toimivaltaa ratkaista, mennäänkö hoviin vai ei, Rappe toteaa.

Rappe uskoo, että asian jatkosta kuultaneen vielä tänä vuonna. Mikäli hovioikeus hyväksyy tapauksen jatkokäsittelyn, asiaa voidaan käsitellä joko kirjallisesti tai järjestää suullinen pääkäsittely.

Tapaukselle ei ole vielä määrätty alempaa syyttäjää, eikä sitä Rappen mukaan määrätä ennen kuin hovioikeus on tehnyt ratkaisun käsittelyluvasta.

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus hylkäsi viime viikolla kuorma-autoa kuljettaneen varusmiehen syytteet, muun muassa syytteen kolmesta kuolemantuottamuksesta.

Kolme varusmiestä kuoli ja viisi loukkaantui syksyllä 2017, kun henkilöjuna törmäsi puolustusvoimien miehistönkuljetusautoon Skogbyn tasoristeyksessä Raaseporissa. Yksi loukkaantuneista oli kuljettaja.

14:30 Korjattu syyttäjän etunimi Marianne Semi oikeaan muotoon Marianna Semi.

Lue myös:

Raaseporin tasoristeysturmakuskin syytteet kumoon käräjäoikeudessa: ei tuomiota eikä rangaistusta

Syyttäjä vaatii sakkoa tai ehdollista Raaseporin tasoristeysonnettomuudessa kuskina olleelle varusmiehelle – kuljettaja kiistää syytteet

Raaseporin traaginen tasoristeysturma tänään käräjillä – kolme varusmiestä kuoli, kun henkilöjuna törmäsi Puolustusvoimien ajoneuvoon

Kolmen varusmiehen kuolemaan johtaneesta onnettomuudesta nostetaan sittenkin syytteet kuorma-auton kuljettajalle

Vuosi Raaseporin tasoristeysonnettomuuden jälkeen – uusi "hätänumero" ja neljä muuta asiaa, joihin Raaseporin tasoristeysonnettomuus vaikuttaa

Onnettomuustutkintakeskus Raaseporin turmasta: Vaarallisin tutkimamme tasoristeys, maastokuorma-auton kuljettajan oli lähes mahdotonta nähdä takaviistosta lähestyvää junaa

Suosittelemme sinulle