Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Työuupumukselle tulossa kansalliset raja-arvot

Tavoitteena on tunnistaa hälytysmerkit ajoissa.

Työntekijä jonottaa työterveyshuollossa.
Työuupumusta on tutkittu paljon, mutta sen tunnistaminen on edelleen vaikeaa. Kuva: Tiina Jutila / Yle
STT
Avaa Yle-sovelluksessa

Työterveyslaitos on laatimassa työuupumukselle raja-arvot hälytysmerkeistä ja vakavasta työuupumuksesta.Vaikka työuupumusta on tutkittu paljon, sen tunnistaminen ajoissa on Työterveyslaitoksen mukaan edelleen vaikeaa.

Tutkimusprofessori Jari Hakanen sanoo tiedotteessa, että tuhansista työuupumustutkimuksista huolimatta monet käytännön kysymykset ovat yhä ratkomatta.

– Suomessa ei esimerkiksi ole kliinisesti määriteltyjä työuupumuksen raja-arvoja, jotka auttaisivat jokaista – yhtä lailla työntekijää ja esimiestä työyhteisössään – tunnistamaan riittävän ajoissa työuupumuksen hälytysmerkit.

Tuoreessa tutkimushankkeessa Työterveyslaitos testaa työpaikkojen ja työterveyshuollon käyttöön uutta menetelmää. Samalla pyritään selvittämään aikaisempaa luotettavammin, kuinka moni suomalainen uupuu työssään.

Arvioinnin pohjana neljä työuupumuksen oiretta

Tutkimushanke tuottaa liikennevalomallin työuupumuksen tunnistamiseen. Arviointimenetelmässä huomioidaan neljä työuupumuksen oiretta: krooninen väsymys, henkinen etääntyminen työhön sekä kokemus kognitiivisen ja emotionaalisen hallinnan heikentymisestä.

Työuupumuksen taustalla on Työterveyslaitoksen mukaan pitkittynyt kokemus työlle annettujen panostusten ja siitä saatujen vastineiden epätasapainosta, joka kuormittaa ja aiheuttaa uupumusluonteista väsymystä.

– Moni työuupunut kertoo jatkuvasta, hellittämättömästä väsymyksestään, työn merkityksellisyyden katoamisesta sekä siitä, miten ei enää pysty keskittymään eikä muistamaan asioita. Myös tunnereaktiot, kuten itkuun purskahtaminen tai suuttuminen, ovat tyypillisiä ja voivat tulla itsellekin yllätyksenä, Hakanen sanoo.

Työterveyslaitoksen koordinoimaan hankkeeseen osallistuu useita eri alojen yrityksiä ja ammattiryhmiä.

Lue myös:

Työmeilejä luetaan lomalla, vaikka ei pitäisi – "Vastuiden takia täytyy kurkata"

"Moni ei tiedä, kuinka raskasta on ajatella kahdeksan tuntia päivässä" – nämä 7 vinkkiä auttavat kartoittamaan henkistä työturvallisuutta

”Hän katsoi silmiin ja kysyi, mitä sinulle kuuluu, silloin romahdin” – Tunnista työuupumuksen merkit ajoissa

Kun työntekijä uupuu, on apu usein liian myöhässä – Henkinen hyvinvointi on vasta nyt alkanut kiinnostaa yrityksiä

Suosittelemme sinulle