Terveydenhuollon emeritusprofessori Martti Kekomäki ehdottaa suurta mullistusta suomalaiseen verotusjärjestelmään tavoitteenaan saada maan terveydenhuolto toimimaan nykyistä yhdenvertaisemmin ja tehokkaammin. Kekomäki väläyttää yleistä ja yhtäläistä 10 prosentin terveysveroa kaikille kansalaisille.
– Erillinen hyvinvointivero kattaisi kaikki terveys- ja sosiaalisektorin kustannukset, Kekomäki kuvaa korvamerkittyä ehdotustaan aamulla julkaistussa kirjassaan Etiikasta ekonomiaan – ja takaisin.
Kekomäen mukaan terveysveron päähyöty olisi sekä kansalaisten että kuntien nykyistä parempi yhdenvertaisuus. Nyt niissä molemmissa on puutteita.
– Yhdenvertaisuutta tässä ajetaan. Toisena tulee palvelutuotannon tehokkuus, jota tämä uudistus ei missään tapauksessa ainakaan heikennä (nykyisestä). Itse asiassa koko terveysuudistuksessa ei tarvitse ajaa kuin näitä kahta tavoitetta: ihmisten yhdenvertaisuutta ja palvelutuotannon tehokkuutta.
Vastuu pois kunnilta
Nykysysteemissä kunta vastaa terveydenhuollosta ja kustantaa ne pääosin keräämillään verotuloilla, osin saamillaan valtionavuilla ja asiakasmaksuilla. Kekomäen mukaan nykyinen järjestelmä alkaa kuitenkin olla liian raskas varsinkin maaseudun tyhjeneville kunnille, koska niihin jäävän vanhusväestön palvelut imevät niin paljon rahaa.
– Se merkitsee, että kunta joutuu pyytämään lisätukea valtiolta ja nostamaan kuntaveroprosenttinsa niin korkealle, että työssäkäyvät ihmiset kaikkoavat. Ei kukaan halua maksaa 22–23 prosenttia veroa, jos 18 prosentilla selviää.
– Tässä on siis tekijöitä, jotka jouduttavat näiden kuntien tyhjenemistä. Jos kerran yleinen poliittinen mielipide haluaa pitää koko Suomen asuttuna, niin yksi tapa siihen on silloin terveysvero, Kekomäki sanoo.
– Meidän täytyy oikeudenmukaisuuden nimissä tasata sote-kustannuksia hyvätuloisista pienituloisiin kuntiin ja tämän takia me tarvitsemme terveysveron.
Kekomäen mallissa hoitovastuu poistuisi kunnilta ja niiden kuntaveroprosenttia alennettaisiin samat 10 prosenttiyksikköä, minkä kansalaiset maksaisivat korvamerkittynä 10 prosentin terveysverona. Verorasitus ei siis kiristyisi.
Valtiolle tulot
Terveysvero tilitettäisiin suoraan valtiolle, joka jakaisi ne hoidon järjestäjänä toimiville maakunnille, joka puolestaan jakaisi ne maakuntien poliittisten päätösten mukaisesti hoidon tuottajille eli esimerkiksi kunnille tai yksityisille yrityksille.
– Maakuntien verotusoikeus on ollut enemmän esillä kuin yleinen terveysvero, mutta maakuntaverossa on se ongelma, että osa maakunnista ei ilman valtionapuja pysty suoriutumaan tehtävistään, esimerkiksi Kainuu ja pian on muitakin, Kekomäki sanoo.
– Jos maakunnilla olisi verotusoikeus, tuloja jouduttaisiin joka tapauksessa täydentämään valtionosuuksilla. Siksi minusta olisi yksinkertaisinta siirtyä kokonaan terveysveroon.
Kekomäen mukaan malli kääntäisi nykyiset asetelmat niin, että vahvimmassa asemassa olisikin maksaja eli valtio, sitten järjestäjä eli maakunta ja pienimmät "muskelit" olisivat tuottajalla.
– Idea tässä juuri on, että järjestäjä eli maakunta pystyy tällöin vaikuttamaan myös tuottajan hoitopäätöksiin ja hoidon laatuun. Nythän se ei pysty. Kunta ei pysty vaikuttamaan erikoissairaanhoidon palveluihin mitenkään.
Kekomäki ei elättele pilvilinnoja terveysveronsa toteutumisesta, koska siitä ei ole mainintaa hallitusohjelmassa. Sote-uudistusta kuitenkin taas valmistellaan, ja Kekomäen malli olisi yksi tapa järjestää sotea uusiin puihin.
Priorisointi pois toiselta
Terveydenhuollon nousevien kustannusten puristuksessa on tänä syksynä alettu keskustella hoidon priorisoinnista lähinnä siitä näkökulmasta, mihin kohtaan laitetaan raja hoitamiselle. Eli missä kohtaa potilasta ei enää ole järkeä yrittää parantaa esimerkiksi kustannussyistä tai siksi, että hyöty jää olemattomaksi.
Kekomäki muistuttaa kuitenkin kirjassaan, että potilaalle annetun hoidon todellinen kustannus on se hoito, jota toiselle potilaalle ei voidakaan antaa.
– Ellei potilaalla ole ennalta arvioiden hyötyä hoidosta, sen toteutus on voimavarojen tuhlausta ja samalla pois toiselta. Samat voimavarat on suunnattava toisella tavalla, usein myös toiselle potilaalle, Kekomäki huomauttaa kirjassaan.
Kekomäki kertoo esimerkin 95-vuotiaasta, joka sai aivoverenvuodon ja toimitettiin tajuttomana sairaalaan. Hänet leikattiin ja hän kuoli tajuihinsa tulematta kolmen viikon kuluttua.
– Kirurgina en voi ymmärtää, miksi 95-vuotiaan aivoverenvuotopotilaan kallo avataan. Mitä hyötyä tai iloa siitä kuvitellaan olevan? En ymmärrä tätä asiaa. Joku järki täytyy pitää mukana tässä puuhailussa. Elämällä on alku ja elämällä on loppu. 95 vuotta on varsin pitkä ja kunnioitettava ikä.
Ylihoitoa jonkun verran
Kekomäen mukaan Suomessa ylihoidetaan potilaita jonkun verran, mutta keskimäärin hoitopäätökset ovat järkeviä. Kirjassaan Kekomäki toteaa, että "potilaan ikä saattaa määrätapauksissa pakottaa harkitsemaan hoidon rajoittamista".
Yleiseen ikäpriorisointiin hän ei kuitenkaan halua mennä.
– Ei priorisointi-ikää ole olemassakaan. Ihmisten iät ovat hyvin erilaisia. Meillä on ihmisiä, joiden priorisointia joudutaan tarkastelemaan jo nuorena tai keski-ikäisenä tai kun he ovat eläkeiässä. Se ei siis riipu iästä, eikä esimerkiksi sairaudesta vaan ihmisen kokonaistilanteesta ja kyvystä hyötyä hoidosta.
Kekomäen kirjan Etiikasta ekonomiaan – ja takaisin kustantaja on Duodecim.
Lisää aiheesta: