Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Akateemikko Markku Kulmalan huippuyksikkö sai lähes kolmen miljoonan euron rahoituksen

Ilmakehätieteen huippuyksikkö tutkii maan ja ilmakehän vuorovaikutusta ja miten esimerkiksi metsät vaikuttavat ilmastonmuutokseen.

Markku Kulmala
Akateemikko Markku Kulmala tutkii maan ja ilmakehän vuorovaikutusta. Kuva: Helsingin yliopisto
Markku Sandell
Avaa Yle-sovelluksessa

Jane ja Aatos Erkon säätiön myönsi kolmivuotisen projektirahoituksen Helsingin yliopiston Ilmakehätieteiden keskukselle. Tämä 2,9 miljoonaa euroa on säätiön historian suurin tutkimusprojektiin myönnetty rahoitus.

Akateemikko Markku Kulmalan johtamassa Quantifying carbon sink, CarbonSink+ and their interaction with air quality -projektissa tutkitaan hiilinieluja, muita ekosysteemien ja ihmisen toiminnan ilmastovaikutuksia sekä niiden vuorovaikutusta ilmanlaadun kanssa.

Tutkimus parantaa ymmärrystä näistä ilmiöistä sekä mittaa ja määrittää ilmiöitä numeerisesti eri ekosysteemeissä. Näin määritetään hiilinielu ja CarbonSink+, joka tarkoittaa ekosysteemin kokonaisvaikutusta ilmastoon.

– Erilaisilla ekosysteemeillä samoin, kuin ihmisen toiminnoilla on monenlaisia ilmastovaikutuksia, kertoo projektin johtaja akateemikko Markku KulmalaHelsingin yliopiston tiedotteessa.

Ympäristön ilmastovaikutukset vaihtelevat

Kulmala kuvailee, kuinka kasvit sitovat hiiltä aina, kun ne yhteyttävät. Yhteyttämisen sivutuotteena ilmaan vapautuu hiilivetyjä kuten monoterpeenejä.

– Jokainen meistä haistaa monoterpeenien tuoksun kävellessään kesäisessä metsässä kuivalla säällä. Nämä hiilivedyt hapettuvat ilmakehässä ja osallistuvat aerosolihiukkasten muodostumiseen, Markku Kulmala kertoo.

Aeorosolit ovat metsikön tuottamia ilmakehän pienhiukkasia, jotka viilentävät ilmastoa heijastamalla auringon säteilyä takaisin avaruuteen, sirottamalla auringon valoa kasvien käyttöön ja lisäämällä pilvien syntyä metsiköiden yllä.

Lisäksi metsät ja muut ekosysteemit vaikuttavat siihen, kuinka paljon auringon säteilyä heijastuu takaisin avaruuteen. Esimerkiksi vaaleat pinnat, kuten lumi, heijastavat enemmän valoa kuin tummat pinnat.

Monimutkaisen kokonaisuuden ymmärtäminen ja mittaaminen tarvitsee eri alojen yhteistyötä.

– Saamamme rahoitus mahdollistaa tämän ja ilahduimme suuresti siitä, että säätiö haluaa rahoittaa nimenomaan huippuluokan perustutkimusta, mukaan lukien tutkimuksen tarvitsema mittauslaitteisto, kertoo Kulmala.

Rahoituksella huomattava merkitys

Nyt saatu rahoitus mahdollistaa korkealaatuisen ja pitkäjänteisen tutkimuksen, jolla on Kulmalan mukaan merkittävä tieteellinen vaikuttavuus.

– Tällaisesta perustutkimuksesta syntyy soveltavaa tutkimusta ja edelleen tietoa ja sovelluksia yhteiskunnan käyttöön. Rahoituksen avulla saamme toteutettua ideamme. Sitä kautta voimme vastata yhteiskunnallisesti ja ympäristön kannalta merkittäviin kysymyksiin, iloitsee Kulmala.

Helsingin yliopiston Ilmakehätieteiden keskus on Helsingin yliopiston poikkitieteellinen yksikkö, jossa fyysikot, kemistit, metsätieteilijät ja ympäristötieteilijät ratkovat yhdessä ilmastonmuutokseen ja ilmanlaatuun liittyviä kysymyksiä.

Yksiköllä on ollut yhdessä Ilmatieteen laitoksen ja Itä-Suomen yliopiston kanssa Suomen Akatemian rahoittama Ilmakehätieteen huippuyksikkö jo vuodesta 2002. Huippuyksikkö on määräaikainen ja sen toiminta huippuyksikkönä päättyy tämän vuoden lopulla.

Lue myös:

Maailman johtava ilmastotutkija Markku Kulmala tarvitsee kahdeksan miljardia euroa pelastaakseen maailman

Suosittelemme sinulle