Monet olivat jo etukäteen sitä mieltä, että Fingerpori-elokuvan tekeminen on järjetön ajatus.
Jotkut ovat sitä mieltä myös nähtyään valmiin elokuvan.
Ensi viikolla ensi-iltansa saava Fingerpori on muutamissa ennakkoarvioissa ehditty teilata täysin. Esimerkiksi Kalle Kinnunen kuvaili Suomen Kuvalehdessä elokuvaa “mystisen huonoksi”.
Debyyttinsä elokuvaohjaajana tehnyt Mikko Kouki osasi odottaa kritiikkiä tarttuessaan yhteen Suomen suosituimmista sarjakuvista. Pertti Jarlan piirtämiä Fingerpori-strippejä lukee lähes päivittäin yli kaksi miljoonaa ihmistä.
– Hyvinkään Red Carpet -festivaaleilla ennakkoesityksessä tuli todella positiivista palautetta, netissä on ollut ei-niin-positiivista, ja lisäksi on tullut kaikkea siltä väliltä.
Miten ihmeessä pitkän linjan teatterinjohtaja, teatteriohjaaja ja näyttelijä päätyi Fingerpori-elokuvan ruoriin?
– Markus (Selin) soitti Solarilta ja kysyi. Olen tehnyt heidän kanssaan kaikenlaista sekä näyttelijänä että käsikirjoittajana, ja ollut muun muassa assistenttina Pahassa maassa; siitä se ajatus varmaan tuli. Fingerpori-elokuvan idea tuntui niin erikoiselta, että pitihän siihen tarttua.
Fingerpori ei kuitenkaan kovin helposti taipunut elokuvaksi. Soitto Solarilta tuli jo kuusi vuotta sitten.
"Ongelma on se, että Fingerpori on kaupunki"
Vaikka suosikkisarjakuvaa on esitetty teatterissa jo moneen otteeseen, käsikirjoituksen tekeminen pitkään elokuvaan oli tuskien taival. Jatkuvajuonisuus ei ottanut onnistuakseen, eikä näytelmäkäsikirjoitus toiminut elokuvana.
Fingerporin varsinainen isä, sarjakuvataiteilija Pertti Jarla oli konsulttina mukana pohtimassa, mille tielle lähdetään.
– Ongelma ei oikeastaan ollut se, että Fingerpori on strippisarjakuva, vaan se, että Fingerpori on kaupunki. Kun pitää tehdä käsikirjoitus siitä, mitä kaupungissa tapahtuu, on se hirveän laaja aihepiiri.
Lopulta Kouki päätyi yhdessä toisen käsikirjoittajan, Petja Lähteen kanssa ideaan episodielokuvasta. Fingerporissa seikkailee viisi keskushenkilöä neljässä tarinassa. Niillä on yhteinen, herttainen nuotti.
– Nämä ovat pieniä, aika arkisiakin tarinoita, joissa on löyhänä yhteisenä teemana rakkaudennälkä, Kouki kuvailee.
"Pelkäsin, että näyttelijät yrittävät olla sarjakuvamaisia"
Sarjakuvahahmojen siirtäminen elävien ihmisten nahkoihin on onnistunut kautta elokuvahistorian vaihtelevalla menestyksellä. Suurin osa kansainvälisistä menestystarinoista perustuu supersankaritarinoihin, mutta eivät nekään aina onnistu. Esimerkiksi Marvelin Hulk floppasi.
Suomessa sarjakuvaa on versioitu näytelmäelokuviksi varsin vähän. Ammoin Vihtori ja Klaara -filmatisoinnit olivat suosittuja, mutta niistä on yli 50 vuotta.
Pertti Jarlakin oli alkuun huolissaan siitä, miten hänen hahmoilleen käy. Lopputuloksesta hän kertoo nauttivansa.
– Omien lasten antaminen toisten käsiin oli nimenomaan pelottavaa. Mua pelotti lähinnä se, että näyttelijät yrittäisivät olla hirveän sarjakuvamaisia. Olen oikein tyytyväinen siihen, että hahmoista tehtiin eläviä ihmisiä. On myös hauska nähdä , mitä uutta mun juttujen ulkopuolelta on keksitty.
Jarla joutui elokuvaa varten tarkentamaan tyyppejään. Tätä ennen hän ei ollut miettinyt, miksi Krapula-Päivi tai Heimo Vesa tekee mitä tekee.
– Fingerpori-stripeissä on kyse vitseistä. Ne eivät oikeastaan ole sellaisia, joihin henkilöiden syvin olemus vaikuttaisi. Lähinnä olen aiemmin miettinyt korkeintaan mille hahmolle jokin vitsi sopisi, piirtäjä pohtii.
Ohjaaja-käsikirjoittaja Mikko Koukille oli alusta asti selvää, että elokuvan näyttelijät esittävät ihmisiä, eivät piirroshahmoja.
– Kaikki sarjakuvista tutut visuaaliset elementit heissä on, vaikka ei ihan yksi yhteen. Näiden elementtien sisällä on kuitenkin elävä ihminen. Tyylilajiin sarjakuva toki vaikutti; tämä on fingerporilaisen vinksahtanut komedia.
Fingerpori on kaikki suomalaiset kaupungit
Elokuvan Fingerpori on nukkavieru pikkukaupunki. Sen värimaailma on tunkkainen ja estetiikka muutaman vuosikymmenen takaa.
Siellä on betonia, hyytynyt ratapiha ja jättimäisiä virastoja. Siellä on yliopisto, joka muuttuu yksityissairaala Herhiläiseksi. Siellä on uusnatseja, vesiaihe, ja todella monta ydinvoimalaa.
Elokuva kuvattiin pääosin Mikko Koukin kotikaupungissa Turussa. Ohjaaja huomauttaa, että Fingerpori löytyy kyllä kaikista suomalaiskaupungeista.
– Pertti Jarla on sanonut, että Fingerporin voi löytää jopa Porvoosta. Turussa piti vähän kierrellä teollisuusalueita ja kaupungin laitamia. Ei Fingerpori ihan perinteistä postikortti-Turkua ole.
Aktiivimallia, korruptiota ja uusnatsismia sipaistaan elokuvassa, mutta Jarlan sarjakuvien yhteiskunnallista pohjavirettä ei Fingerporissa varsinaisesti syväruopata. Sen sijaan stripeistä tuttuja, usein roiseja sanaleikkejä ja homonyymejä viljellään kosolti.
Jätkät menevät junaan, hätäkeskukseen soittaa Elias Tapani Karhu ja kadunvarren kojussa kaupataan juhannussimaa. Tuttua ja uutta haluttiin sekoittaa sopivasti, kuvailee Kouki.
– Me mietittiin paljon, minkä verran otetaan Jarlan strippejä mukaan. Ei siinä mitään tavoitetta ollut, mutta yli 40 niitä tuli. Keksittiin itse lisää. Osa Fingerporin vitseistä on tosi kökköjä, ja osa vaatii enemmän ajatustyötä. Sama on meidän elokuvassammekin.
"Homelius on traaginen hahmo"
Kaupunginjohtaja Homeliusta esittävä Kari Väänänen on haastattelussa edelleen hieman liikuttuneessa tilassa. Konkarinäyttelijä on nähnyt valmiin elokuvan edellisenä iltana, ja matkii nyt itseään pyyhkimässä kyyneliä.
– Mä liikutuin näiden ihmisten kohtalosta, kun katsoin elokuvan. Miten epätoivoisesti ne etsii rakkautta! Olin ihan buhuu, kun kaikille käy siinä hyvin.
Väänäsen mielestä vaimoaan takaisin kaihoava Homelius on riipaiseva kaveri.
– Se raukkarassu yrittää jotenkin pysyä maailmassa ja ennen kaikkea statuksessa kiinni, ja voittaa sillä keinoin vaimonsa takaisin. Tässä elokuvassa yllättivät melankolia ja lämpö ihmisiä kohtaan.
Väänänen ei omien puheidensa mukaan ole juuri meritoitunut komedianäyttelijänä. Ohjaajan kanssa sovittiin heti aluksi, ettei mihinkään naamanvääntelyhommiin ryhdytä.
– Kyllähän mä komiikkaa osaan, mutten ole tullut tunnetuksi sketsisarjoista. Mä en ole mikään varsinainen Uuno Turhapuro. Vesku (Loiri) on loistava, kansallisen mittakaavan hahmo, tiiä se!
Sketsihahmon tai näköispatsaan teko ei Väänästä kiinnostanut. Eikä se olisi ollut aivan mahdollistakaan. Väänäsellä ei nimittäin kasva parta oikeassa paikassa. Siksi Homeliuksen pulisongit piti pudottaa astetta alemmas kuin sarjakuvassa.
– Olin mä koko kesän niin hirveän näköinen, että kylille lähtiessä piti naamioitua: oli hapsut kammattu kaljun yli ja hapsutursakkeet naamassa. Yksi pikkulapsi säikähti minua niin, ettei uskaltanut kävellä ohi.
Pönäkkä ja itsensä tosissaan ottava Homelius on Väänäsen mielestä ennen kaikkea traaginen hahmo. Siitä se komiikka syntyy.
– Olen aina tykännyt Monty Pythonista. Niiden periaate on, että mitä enemmän ihmiset ovat tosissaan, sitä koomisempia ne ovat. Sama juttu on tässä elokuvassa.
Fingerporin riemullinen huumori on Väänäsen mielestä jo sinällään hyvä syy mennä elokuviin. On toinenkin.
– Tässä on helvetin hyvät näyttelijät! Etenkin se, joka näyttelee Homeliusta on aivan loistava!