Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

50 vuoteen kukaan ei ole tiettävästi kuollut Suomessa myrkkymarjoihin – mutta osaatko sinä tunnistaa myrkylliset marjat?

Marjatestissä on 15 kotimaista marjaa, joista osa on myrkyllisiä ja osa syötäviä.

Punakoison marjoja.
Tämä on yksi Suomessa esiintyvistä marjoista, mutta mikä? Ja onko se syötävä vai myrkyllinen. Kuva: Jouko Lehmuskallio / Luontoportti.fi
Titta Puurunen,
Laura Tolonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Marjastuskausi on päättymässä. Kotimaisten metsämarjojen sato on jäämässä tänä vuonna huonoksi, kerrotaan Luonnonvarakeskuksesta (Luke). Erityisesti mustikan ja hillan sato oli koko maassa surkea.

– Puolukkaa saatiin kohtuullisesti Oulu-Kajaanin eteläpuolelta, mutta sitä pohjoisempana puolukkasatokin oli huono, kertoo erikoistutkija Rainer Peltola Lukelta.

Kulunut kesä oli marjojen kannalta vielä heikompi kuin viime vuosi, sillä kuivuus rokotti marjasatoa erittäin paljon.

Marjoja poimitaan nykyisin enemmän kuin aikoihin, Luken mukaan peräti joka toinen suomalainen marjastaa. Marjat ovat superruokaa ja merkittävä lisä kotitalouksien ruoassa. Lisäksi ne ovat yhä suurempi osa elinkeinotoimintaa.

Suomesta löytyy myös myrkyllisiä marjoja ja osa niistä on jopa tappavan myrkyllisiä. Vaaratilanteiden välttämiseksi onkin tärkeää osata tunnistaa myrkylliset marjat.

Lasten myrkytystapaukset ovat pääosin tapaturmaisia maisteluja, kerrotaan Päivystystalolta. Aikuisten kohdalla on useammin kyse siitä, että kasvia on syöty reilusti esimerkiksi villiyrttinä, jolloin myrkytysoireet ovat todennäköisempiä ja vakavampia.

Mikäli marjojen syönnistä tulee myrkytysoireita, on hyvä yrittää tunnistaa mitä marjaa on syönyt, varsinkin jos on nauttinut marjoja suuria määriä.

Jos epäilet myrkytystä, tyhjennä ja huuhtele suu. Ota nopeasti lääkehiiltä. Lääkehiili estää myrkyllisten aineiden imeytymistä vatsalaukkuun. Soita tarpeen vaatiessa Myrkytystietokeskukseen saadaksesi tarkempia ohjeita: 09 471 977 (24h).

Myrkkymarjojen aiheuttamat kuolemantapaukset ovat Suomessa erittäin harvinaisia. Myrkytystietokeskuksesta anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri Maria Kaista kertoo, ettei 50 vuoteen ole tullut tietoon yhtään myrkyllisistä marjoista aiheutunutta kuolemantapausta tai edes vakavampaa sisäelinvauriota. Suomalaisilla on hänen mukaansa hyvä perinnetieto marjoista.

Testaa, kuinka hyvin tunnet suomalaisia myrkyllisiä ja syötäviä marjoja. Vastaukset on tarkistanut yliopiston bio- ja ympäristötieteiden asiantuntija. Vastausten lähteenä on käytetty Luontoon.fi-sivustoa, LuontoPorttia, Kekkilää sekä Suomalainen Taimi.fi -sivustoa.

Korjaus 14.10.2019 klo 11.55: Lause "Ota nopeasti lääkehiiltä esimerkiksi nesteeseen sekoitettuna" muutettu muotoon "Ota nopeasti lääkehiiltä".

Kysely ei ole enää käytettävissä.

Suosittelemme