Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Kulttuuriosuuskunta ostaa legendaarisen Oriveden opiston tilat – omistukseen tulee noin 8000 neliötä 3,5 hehtaarin tontilla

Nyt on jo tiedossa vuokralainen, joka pyörittäisi keittiö- ja majoitustoimintaa opiston tiloissa.

Oriveden opisto
Oriveden opisto sijaitsee käytännössä Oriveden keskustassa. Kuva: Antti Eintola / Yle
Mari Siltanen
Avaa Yle-sovelluksessa

Oriveden opistolle on löytynyt ostaja. Kulttuuriosuuskunta Pro Orivesi ostaa opiston tilat Ahlmanin säätiöltä.

Tilat ovat olleet tyhjillään reilun vuoden, sillä Oriveden opiston toiminta siirtyi Tampereelle kesäkuussa 2018.

Kulttuuriosuuskunta haluaa pitää tilat kunnossa ja pyörittää orivesiläisiä hyödyttävää toimintaa. Nyt on jo tiedossa vuokralainen, joka pyörittäisi keittiö- ja majoitustoimintaa opiston tiloissa.

Muussa toiminnassa kulttuuri on osuuskunnan hallituksen puheenjohtajan Reijo Kahelinin mukaan avainasemassa. Moni asia on vielä suunnitelmavaiheessa, eikä hän halua kertoa tarkemmin toiminnasta tai sen eri pyörittäjistä.

– Entäpä jos herätämme henkiin Oriveden opistolla aikanaan pidetyt kuoro- ja yhtyelaulutapahtumat, musiikkileirit, myös kuvataidetoimintaa? Tarjoamme tiloja kuvataiteilijoille. Ateljeetilat ovat hyvät ja voi olla residenssejä. Toteutamme myös lyhytkursseja sekä tarjoamme tiloja muille, Kahelin kuvailee.

Kulttuuriosuuskunta Pro Oriveden hallituksen puheenjohtaja Reijo Kahelin
Reijo Kahelin ja muut osuuskuntalaiset ovat Kahelinin mukaan valmiita tekemään paljon töitä toiminnan pyörittämiseksi. Kuva: Antti Eintola / Yle

Oriveden opistolla on yli 8000 neliötä rakennettua tilaa noin 3,5 hehtaarin tontilla.

Osuuskunta aikoo kattaa ylläpitokulut vuokratuloilla. Rakennusten ylläpidon kustannusarviot vaihtelevat Kahelinin mukaan 80 000 ja 600 000 euron välillä.

– Se on selvää, että osuuskunta ei tule tuottamaan ensimmäisinä vuosina voittoa. Jos voittoa tulee, se käytetään kiinteistöjen ja toiminnan kehittämiseen. Kyllähän ne ylläpitokustannukset ovat suuret, mutta on siihen mahdollisuuksiakin.

Mitä mahdollisuuksia? Sen Kahelin lupaa kertoa vasta myöhemmin.

Kulttuuripiireissä legendaarista mainetta niittäneessä Oriveden opistossa ovat aikanaan opiskelleet esimerkiksi Päivi Alasalmi, Hannu Salama, Mari Mörö ja Saila Susiluoto.

Sen siirtäminen Tampereelle sai aikaan kansanliikkeen.

Lue lisää:

Oriveden Opiston tiloille ei vain löydy käyttöä

Oriveden Opiston tilat ja tontti myynnissä yhdellä eurolla

Oriveden havittelema vanha opistorakennus on kohtuukunnossa

Oriveden opisto siirtyy Tampereelle – syynä rahoitusleikkaukset

Oriveden opisto
Kuva: Antti Eintola / Yle

Suosittelemme