Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Sadattuhannet Syyrian kurdit joutuvat pakenemaan Turkin hyökkäystä – "meillä ei ole paikkaa, minne mennä", "lapsillamme ei ole ruokaa"

YK arvioi, että jopa 400 000 ihmistä joutuu jättämään kotinsa.

Ras al-Ainista paenneet syyrialaiset saivat humanitaarista apua Tal Tamrin kaupungissa lauantaina 12. lokakuuta 2019.
Ras al-Ainista paenneet syyrialaiset saivat humanitaarista apua Tal Tamrin kaupungissa lauantaina 12. lokakuuta. Kuva: Delil Souleiman / AFP
Petri Burtsov
Avaa Yle-sovelluksessa

Turkin hyökkäys Koillis-Syyrian on ajanut alueen kurdiväestön ahdinkoon.

130 000 ihmistä on paennut kodeistaan, YK kertoo. Suurin osa heistä joutui lähtemään Ras Al-Ainin ja Tal Abiadin kaupungeista läheltä Turkin rajaa.

Tämä on kuitenkin vasta alkua. YK:n mukaan jopa 400 000 ihmistä saattaa joutua pakenemaan kodeistaan.

Kurdit kertovat ahdingostaan ja pelkäävät "Turkin teurastusta"

– Me emmekä lapsemme ole saaneet ruokaa eilisen jälkeen, kertoi Tal Tamerin kaupunkiin kauemmas rajasta paennut kurdinainen Kurdistan 24 -televisiokanavan haastattelussa. Hänen käsissään makaa huonovointisen näköinen tyttölapsi.

Samaan kaupunkiin paennut kurdimies kysyy, miksi suurvallat nyt hylkäävät kurdit, vaikka kurdit aiemmin auttoivat heitä.

– Jos YK ja suurvallat eivät toimi, Turkki teurastaa meidät, mies sanoi.

CBS-uutiskanavan toimittaja tapasi Koillis-Syyriassa Fadi Sabri -nimisen kurdimiehen, jonka kotiin oli osunut Turkin ampuma kranaatti.

Sabri kertoo pakanneensa autonsa aikoakseen lähteä sotaa pakoon vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa. He olivat jo lähdössä, kun Sabrin vaimo päätti vielä hakea talosta jotain.

Taloon osui kranaatti ja sen sirpale lävisti vaimon selän.

– Vaimoni kunto on huono. Vieressäni seisoi naapurini, joka rauhoitteli meitä. Kranaatin sirpale irrotti hänen päänsä, Sabri kertoo.

Kurdiperhe pakenee Turkin hyökkäsytä Pohjois-Syyriassa.
Kurdiperheet pakenevat Ras al-Ainin kaupungista torstaina. Kuva: EPA

Turkin kranaatti osui asuintaloon kun perhe söi illallista

AFP-uutistoimisto puolestaan haastatteli Jihan-nimistä 47-vuotiasta kurdinaista. Hän kertoi paenneensa asuinkaupungistaan Kobanesta Hasakehin kaupunkiin Turkin hyökkäyksen alettua.

– Meillä ei ole paikkaa, minne mennä, hän sanoo ja kysyy, mitä Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan oikein haluaa.

Tämä on jo kolmas kerta kun Jihan joutuu pakenemaan kodistaan Syyrian konfliktin aikana. Aiemmin hän joutui pakenemaan kodistaan Afrinin kaupungissa, kun Turkin tukemat sunnijoukot valtasivat sen keväällä 2018 Venäjän sotilaiden vetäydyttyä alueelta.

– Afrinissa Venäjä petti meidät. Nyt Yhdysvallat pettää meidät, Jihan valittaa.

28-vuotias Ibrahim Fares pakeni perheensä kanssa autolla Ras Al-Ainin kaupungista, joka joutui Turkin ilmapommitusten kohteeksi.

– Emme tiedä missä voimme nukkua, Fares sanoo.

Saksalaisen ARD-uutiskanavan toimittaja tapasi Susanne Hama -nimisen kurdinaisen. Shokissa oleva nainen kertoo olleensa illallispöydässä, kun Turkin kranaatti osui taloon tuhosi sen. Kuin ihmeen kaupalla kaikki talossa olleet selvisivät.

Paikallisen sairaalan lääkärit valittavat lääkepulaa ja hupenevia luovutetun veren varastoja.

– Siviilit kärsivät tästä sodasta. Kaikki tänne sairaalaan tuodut ovat siviilejä. Asuinalueita on pommitettu, lääkäri Natsot Saoud Silo sanoo.

The Syrian Observatory for Human Rights -järjestön mukaan Turkin hyökkäyksessä on kuollut 30 siviiliä.

Suosittelemme