Tunnetko lukkosi? Oletko muistanut olla itsellesi lujasti lempeä ja piittaamatta p*skaakaan muista kuitenkin tiedostaen, etteivät ihmiset ympärilläsi ole pelkkiä idiootteja ja psykopaatteja?
Et ole ainoa, sillä self help -kirjoja ovat lukeneet tai kuunnelleet jo kymmenet tuhannet suomalaiset.
Esimerkiksi erilaisia käyttäytymismalleja selittävä kirja Idiootit ympärilläni on ollut myydyin tietokirja lähes kuukaudesta toiseen tänä vuonna, selviää Kirjakauppaliiton tilastoista.
Mutta mihin suomalaiset hakevat apua kirjoista?
Suuntaa elämälle
Kirjojen avulla etsitään itseään, selittää self help -kirjojen kuluttamista tutkiva sosiologian professori Suvi Salmenniemi.
– Self help -kirjat ovat keskustelukumppaneita, jotka auttavat tarkastelemaan elämää uudesta näkökulmasta ja huomaamaan asioita.
Pinnalla ovat vastikään olleet muun muassa narsismi ja erityisherkkyys. Toisaalta myös fyysiseen hyvinvointiin, esimerkiksi suoliston toimintaan ja uneen haetaan säännöllisesti apuja. Nyt ihmisiä kiinnostavat erityisesti kommunikaatiotaidot.
Oman olon tarkkailusta on tullut arkipäivää ja terapeuttisesta puheesta osa normaalia kahvipöytäkeskustelua.
Kun esimerkiksi uskonnolliset auktoriteetit eivät nykyään määrittele useimpien tapaa elää, ovat ihmiset pakotettuja rakentamaan identiteettinsä muuta kautta. Kirjoista on helppo hakea elämänohjeita ja inspiraatiota.
Keskiverrosta supertyöntekijäksi
Kuulostavatko Aikaansaamisen taika – näin johdat itseäsi tai Keskittymiskyvyn elvytysopas tutuilta?
Itsensä kehittäminen on trendikästä, mutta omia taitoja viilataan myös muun muassa työelämästä selviytymisen vuoksi.
Työelämästä on tullut entistä kiireisempää ja kuormittavampaa, minkä osoittaa myös työikäisten uupumisen yleistyminen.
Suorituspaineisiin vastataan ahmimalla oppaita ja optimoimalla itsestä yhä parempaa versiota.
– Ihmiset hakevat kirjoista apua siihen, miten voisivat olla tehokkaampia ja parantaa houkuttavuuttaan työnantajan silmissä, Salmenniemi kertoo.
Kirja kertoo, miten rauhoittua
Uuvuttavien työpäivien jälkeen arjessa pitäisi jaksaa revetä moneen suuntaan ja harrastaa itsensä terveeksi ja virkeäksi.
Sosiaalinen media ja digikuormitus täyttävät jo ennestään hektiseltä tuntuvan arjen ärsykkeillä, ja etenkin some voi voimistaa suoriutumispaineita.
Monet suhtautuvat nykyiseen elämäntyyliin kriittisesti ja pyrkivät jatkuvan optimoinnin sijaan hiljentämään tahtia. Nämä ihmiset lataavat akkuja hiljentymiskirjallisuuden parissa.
– Meditaation ja mindfulnessin suosio liittyy siihen, että ihmisillä on joka puolella olevien virikkeiden vuoksi vaikeaa rauhoittua, sosiologian professori Suvi Salmenniemi kertoo.
Edullista matalan kynnyksen itsehoitoa
Työntäyteinen ja minuutilleen aikataulutettu arki ei kuitenkaan ole kaikkien todellisuutta. Jotkut eivät pääse työelämään ollenkaan.
Apua elämässä selviytymiseen voidaan hakea kirjoista, kun tarjolla ei ole muita hoitomuotoja – terapiaistunnot ovat kalliita ja ammattiauttajat kortilla.
– Mielenterveyspalvelumme ovat monin paikoin riittämättömät. Ihmiset eivät aina pääse avun piiriin, vaikka yrittävät, Salmenniemi toteaa.
Kaikki eivät myöskään koe terapiassa käymistä omakseen, vaan pitävät sitä vaivalloisena ja kiusallisenakin. Kirjat ovat helposti saatavilla ja äänikirjan voi ladata verkosta vaikka salaa, jos pelkää leimautumista.
Elämäntaitokirjallisuudesta voi saada apua myös, jos lähipiirissä ei ole ihmisiä, joille jutella mieltä askarruttavista asioista.
Kirjoihin luotetaan, vaikka aina ei kannattaisi
Kirjoja pidetään usein laadun takeena verrattuna esimerkiksi internetin silpputietoon. Self helpistä on kuitenkin tullut kovaa bisnestä, eikä kaikki markkinoilla oleva itsehoitomateriaali perustu tieteelliseen tai tutkittuun tietoon. Tarjolla on kokemusasiantuntijoita ja myös rajatietoa, jolla ei ole mitään tekemistä tieteelliseen tiedon kanssa.
Asiantuntijat ovat kritisoineet lähiaikoina kovasanaisesti (IL) muun muassa Maria Nordinin verkkokurssia, jossa luvataan hengenvaarallisen pähkinäallergian parantuvan ajattelun voimalla.
Jos ongelmat ovat rakenteellisia, eivät ne Salmenniemen mukaan ratkea vain sillä, että yksi ihminen lukee kirjoja. Esimerkiksi työuupumus ei ole pelkästään ihmisen oma vika, vaan siihen johtavat usein työpaikan toimimattomat järjestelmät, epäselvät vastuut ja liian suuri työn määrä.
Juttua varten on haastateltu myös Kirjakauppaliiton toimitusjohtajaa Laura Karlssonia sekä Suomen tietokirjailijat ry:n viestintäpäällikköä Anne Rutasta.
Millaisista self help-kirjoista olet saanut apua? Keskustele kirjoista kello 22:een saakka!