Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Uutiset sähkötupakan aiheuttamista keuhkovaurioista ovat hätkähdyttäviä, mutta voisiko sähkötupakasta olla hyötyä? Sitä tutkitaan Rovaniemellä

Sähkötupakan haitoista tiedetään hyvin vähän. Sen mahdollista hyötyä savukkeista vieroittamiseen tutkitaan Rovaniemellä.

Sähkösavukkeiden höyrystinlaitteita
Rovaniemellä käynnissä olevassa tutkimuksessa selvitetään, onko sähkötupakasta apua pitkään tupakoineiden vieroittamisessa tupakoinnista. Kuva: Vesa Vaarama / Yle
Vesa Vaarama
Avaa Yle-sovelluksessa

Yhdysvalloista kuuluneet tiedot sähkötupakan käyttäjien keuhkovaurioista ovat säikäyttäneet myös Suomessa. Lyhyessä ajassa syntyneiden vaurioiden aiheuttajaksi epäillään höyryttelynesteiden seassa käytettyjä kannabisöljyä sisältäviä tai katukaupasta ostettuja lisäaineita.

Rapakon takana ainakin New Yorkin ja Michiganin osavaltiot ovat jo kieltäneet maustettujen sähkösavukenesteiden myynnin. San Francisco on ensimmäisen kaupunkina ilmoittanut kieltävänsä sähkösavukkeiden ja savukenesteiden myynnin ja valmistuksen kokonaan.

Mikä on aiheuttanut keuhkovaurioita sähkötupakkaa käyttäneille, siitä ei ole toistaiseksi kuin arveluja. Asiaa tutkitaan kuumeisesti.

Rovaniemellä puolestaan tutkitaan, olisiko sähkösavukkeista hyötyä tupakoinnista irti pääsemiseen. Sähkötupakoitahan on markkinoitu sillä argumentilla, että se on terveellisempi vaihtoehto kuin savuttelu.

– Sähkötupakka ei ole mitenkään terveyttä edistävä kenenkään mielestä. Joskus haetaan lohtua siitä, että saisiko pitkään tupakoinut henkilö sähkötupakasta apua, mutta tähän kysymykseen ei kukaan vielä tiedä vastausta, sanoo keuhkosairauksien erikoislääkäri, Lapin keskussairaalan ylilääkäri Tuula Toljamo.

Myös Suomessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tiedossa on tapaus, jossa käyttäjä epäilee saaneensa keuhko-oireita sähkötupakasta. USA:ssa noussut kohu terveysriskeistä on vähentänyt sähkötupakan myyntiä myös meillä.

Nuoret vaaravyöhykkeessä

Yhdysvalloissa monet sairastuneista ovat nimenomaan nuoria tai nuoria aikuisia. San Franciscon sähkötupakkakielto pohjautuu nimenomaan siihen, että sähkötupakointi on lisääntynyt dramaattisesti nimenomaan nuorten keskuudessa.

– Me tutkimme hyötyykö pitkään tupakoinut ihmisjoukko sähkötupakasta tupakoinnista vieroituksessa. Kyse on keski-ikäisistä ja iäkkäistä, ei missään tapauksessa nuorista ihmisistä, Toljamo korostaa.

Tupakkateollisuus on markkinoinut sähkösavukkeita voimakkaasti, koska savukkeiden kulutus on ollut laskussa. ”Savukkeita terveellisempi vaihtoehto” -propaganda upposi hyvin.

– Sähkötupakka lähti maailmalla liikkeelle vähän niin kuin kaupallisuus edellä ja ilmeisimmin suurin kohderyhmä oli aikuistuvat nuoret ja keski-ikäiset. Keuhkovauriot vaativat syntyäkseen pysyvinä aika pitkiä altistusaikoja, keuhkosairauksien erikoislääkäri Tuula Toljamo sanoo.

Toljamo on erityisen huolestunut siitä, että kohderyhmänä ovat nuoret.

– Jaksavatko nuoret aina käsittää, että jos jotain alkaa käyttää, vaikkapa sähkötupakkaa, miten se voi haitata terveyttä pitkällä tähtäyksellä. Se on ongelma, jota on vaikea mieltää, kun on nuori ja terve, Toljamo sanoo

Keuhkot kaipaavat vain puhdasta ilmaa

Tupakan savu sisältää ainakin 100 tunnettua karsinogeenia ja 900 mahdollisesti syöpää aiheuttavaa kemikaalia. Sähkösavukkeen höyryssä niitä on selvästi vähemmän, ja sitä tietoa käytetään usein argumenttina sähkösavukkeiden edusta.

Sähkösavukkeista kuitenkin tulee haitallisia kemikaaleja, jotka haittaavat keuhkojen toimintaa. Sähkösavukkeen tuottama näkyvä pilvi ei itse asiassa ole höyryä, vaan aerosolia, joka muodostuu kaasusta sekä kiinteistä ja nestemäisistä hiukkasista.

”Höyryssä” on ainakin propyleeniglykolia, glyseriiniä, karsinogeeneja ja riippuen siitä, mitä lisäaineita käytetään myös monia muita kemikaaleja. Yksi tunnettu aine on diasetyyli, joka aiheuttaa pop corn -keuhkon nimellä tunnettua tulehdussairautta. Diasetyyli on luontainen aromiaine monissa hapatetuissa maitotuotteissa, mutta keuhkoihin vedettynä se on vaarallista.

Aineet ovat höyryssä mitättömän pieninä hiukkasina, pienimmillään 10-300 nanometrin kokoisina partikkeleina. Ne pääsevät syvälle keuhkoihin, aina keuhkorakkuloihin asti.

Keuhkosairauksien asiantuntijan näkemys sähkösavukkeisiin on selvä.

– Keuhkoihin pitäisi mennä vain raitista ilmaa. Kaikki vieraat aineet, mitä sinne pannaan erilaisina kaasuina, kemikaaleina, jauheina, kaikki on mietittävä tarkkaan. Se on näin yksinkertaista, Tuula Toljamo sanoo.

Lue myös:

Sähkötupakan käyttäjillä selittämättömiä keuhkosairauksia Yhdysvalloissa – THL:n asiantuntija: Vastaavaa voi tapahtua Suomessakin

Sähkötupakointi tappaa Yhdysvalloissa – onko Suomessa varautuminen parempaa? Terveydenhuollon asiantuntijat vastasivat yleisön kysymyksiin

Sekä tavallista että sähkötupakkaa käyttäville tulee enemmän terveyshaittoja kuin vain toista suosiville

Sähkötupakasta apu lopettamiseen? Kansainvälistä huomiota saanut tutkimus selvittää asiaa

Suosittelemme