Turkki estää kurdijoukkoja evakuoitumasta Ras al-Ainin alueelta Koillis-Syyriassa, sanoo Syyrian demokraattisten kurdijoukkojen johtaja Mazloum Abdi. Hänen mukaansa Turkki on estänyt haavoittuneiden ja siviilien evakuoimisen.
Abdi sanoi lisäksi uutistoimisto AFP:lle puhelimessa, että kurdijoukot ovat jatkaneet sotilasoperaatioita Isisiä vastaan Syyriassa.
Sekä Turkki että kurdit ovat syyttäneet toisiaan torstaina solmitun tulitaukosopimuksen rikkomisesta Pohjois-Syyriassa. Turkki ja Yhdysvallat sopivat torstaina viisipäiväisestä tulitauosta alueille, jotka Turkki on käytännössä saanut haltuunsa kurdeilta.
Tulitaukosopimuksen ehtona oli, että kurdit vetäytyvät rajan tuntumasta alueelta, jolle Turkki haluaa perustaa turvavyöhykkeen. Turkin puolustusministeriö sanoo, että Turkki on pitäytynyt sopimuksessa, mutta kurdit ovat tehneet 36 tunnin aikana yhteensä 14 hyökkäystä.
Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan sanoi lauantaina, että Turkki murskaa kurdijoukot, jos nämä eivät vetäydy turvavyöhykkeeltä.
Amnesty syyttää Turkkia sotarikoksista
Myös Turkin on kerrottu rikkoneen sovittua tulitaukoa Pohjois-Syyriassa, minkä maa on kiistänyt. Kurdien tiedottaja on syyttänyt Turkkia tulitauon rikkomisesta. Mustafa Balin mukaan Turkki jatkoi perjantaina ilmaiskuja ja tykistötulta kurdien alueelle.
Turkki taas kiisti tiedot "disinformaationa".
Syyrian sotaa tarkkailevan järjestön Syrian Observatory for Human Rightsin (SOHR) mukaan perjantaina Turkin iskuissa olisi kuollut 14 siviiliä. Järjestö kertoi, että Ras al-Ainissa oli ollut perjantaina aamulla hajanaista ammuskelua.
Syrian Observatory for Human Rightsin kirjanpidon mukaan yli 500 ihmistä on saanut surmansa taisteluissa runsaan viikon aikana ja noin 300 000 siviiliä on joutunut lähtemään kodeistaan. Kuolleista yli 70 on siviilejä.
Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin mukaan Turkki ja sen liittolaiset ovat syyllistyneet vakaviin sotarikoksiin Pohjois-Syyrian hyökkäyksen aikana.
Amnestyn mukaan Turkki ja liittolaiset ovat osoittaneet häpeällistä piittaamattomuutta siviilien hengestä.
Lisää aiheesta:
Yle Pohjois-Syyriassa: Turkki on rikkonut tulitaukosopimusta perjantaiaamusta lähtien