BRYSSEL EU:ssa on ryhdytty selvittämään, miten unioni reagoi Britannian pääministerin Boris Johnsonin pyyntöön jatkoajasta Britannian EU-erolle. Johnson lähetti sunnuntain vastaisena yönä Brysseliin kolme kirjettä.
Yhdessä, jota hän ei allekirjoittanut, pyydettiin jatkoaikaa brexitille, jonka pitäisi tapahtua 31. lokakuuta. Jatkoaikaa pyydettiin tammikuun loppuun. Toisessa, allekirjoitetussa kirjeessä hän itse asiassa vastusti jatkoaikaa ja vakuutti Britannian pysyvän määräajassa.
Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk on nyt aloittanut soittokierroksen EU:n jäsenmaiden johtajille saadakseen käsityksen siitä, mitä tässä tilanteessa ollaan valmiita tekemään.
– Tilanne on nähty monta kertaa ennenkin, sanoo EU-lähde Ylelle.
Myös EU-suurlähettiläät tapasivat sunnuntaina aamulla. Kokous kesti ainoastaan 13 minuuttia. Suurlähettiläät eivät päätä poliittisista asioista, eli siis Britannian pyytämästä jatkoajasta ei edes keskusteltu.
Ennenkokematon tilanne
EU:n lähtökohta on edelleen se, että Britannian sopimukseton ero estetään kaikissa olosuhteissa. Boris Johnsonin ja Britannian EU-suurlähettilään lähettämät kirjeet koskien jatkoaikaa on huomioitu ja toistaiseksi jäsenmaat keskustelevat asiasta puhelimitse.
Unioni ei ole koskaan ollut tilanteessa, jossa siltä pyydetään jotain, mutta samaan hengenvetoon ilmoitetaan, että ei pyydetäkään mitään. EU-johtajat miettivät nyt, miten siihen pitää suhtautua ettei tule vedetyksi mukaan brittipolitiikkaan.
Jos päädytään myöntämään eropäivälle jatkoaikaa tammikuun loppuun, se voidaan tehdä kirjallisella menettelyllä.
Sen sijaan, jos jäsenmaissa alkaa esiintyä sellaisia kantoja, että halutaan pidempi aika, esimerkiksi edessä todennäköisesti olevien Britannian vaalien takia, on EU-johtajien todennäköisesti kokoonnuttava ylimääräiseen huippukokoukseen Brysseliin.
Europarlamentti käsittelee sopimuksen
Euroopan parlamentti voi ratifioida viime torstaina neuvotellun uuden sopimuksen, vaikkei se Britanniassa olisi vielä mennyt läpi.
Parlamentin päätiedottaja Jaume Duch kertoo, että EU-parlamentti ottaa asian käsittelyyn maanantaina Strasbourgissa. Parlamentin brexit-ohjausryhmä, jota vetää Guy Verhofstadt kokoontuu maanantaina kolmelta iltapäivällä ja illalla koolla ovat ryhmien puheenjohtajat ja parlamentin puhemies. Päätös äänestysajankohdasta selvinnee tuolloin.
EU ei halua osalliseksi Britannian sisäpoliittiseen taisteluun ja haluaa estää sopimuksettoman eron kaikin keinoin. Toistaiseksi ei tiedetä ottavatko EU-johtajat kantaa jatkoaikapyyntöön ennen kuin sopimuksesta on äänestetty Britannian parlamentissa.
Pyydetty jatkoaika todennäisesti kuitenkin myönnetään, sanoo neuvotteluja lähellä oleva taho Ylelle. Tavoite on estää sopimukseton ero. Ilman brittiparlamentin hyväksyntää tai jatkoaikaa edessä olisi väistämättä sopimukseton ero tämän kuun lopussa.