Yksi maailman tiukimmista aborttilainsäädännöistä murtui maanantain ja tiistain välisenä yönä.
Pohjois-Irlannin uusi aborttilaki tarkoittaa sitä, että raskauden keskeytyksen tehneitä tai siinä avustaneita ei voi enää asettaa rikossyytteeseen. Abortin tehneitä tai sitä harkitsevia on nyt laillista neuvoa ja hoitaa lääketieteellisesti tarvittaessa.
Lääkkeillä tehtävää aborttia varten matkustetaan jatkossa Englantiin ja kaikki kustannukset katetaan.
Siirtymäaika lakiuudistuksessa ulottuu maaliskuulle 2020. Tänä aikana Pohjois-Irlannissa abortti voidaan tehdä 28. viikolle saakka, jos sikiössä havaitaan vakavia tai hengenvaarallisia poikkeamia, kirjoittaa Britannian yleisradioyhtiö BBC.
Ennen muutoksia abortti oli Pohjois-Irlannissa sallittu vain, mikäli raskaus uhkasi äidin henkeä tai jos raskaus voisi aiheuttaa äidille vakavia ja pysyviä terveyshaittoja. Esimerkiksi raiskaus, insesti tai sikiön vakava kehityshäiriö eivät riittäneet syyksi.
Abortista tai siihen avustamisesta rangaistiin ennen lakimuutosta jopa vankilatuomiolla, kirjoittaa The New York Times.
Valtatyhjiö antoi sijaa lakimuutokselle
Irlannin saarella sijaitseva Pohjois-Irlanti on osa Britanniaa.
Pohjois-Irlannissa ylintä valtaa käyttää niin sanottu Stormontin kansalliskokous. Tämä Pohjois-Irlannin oma alueparlamentti ei ole kokoontunut yli kahteen vuoteen syvien erimielisyyksien takia.
Tätä valtatyhjiötä Britannian parlamentti hyödynsi heinäkuussa. Tuolloin brittiparlamentin alahuone äänesti ylivoimaisesti abortin ja samaa sukupuolta olevien avioliiton laillistamisen puolesta Pohjois-Irlannissa. Tuolloin säädettiin, että uudistukset astuvat voimaan 21. lokakuuta, mikäli alueparlamentti ei tee asialle mitään ennen tätä, kertoo The New York Times -lehti.
Stormont kokoontui maanantaina, vajaamiehityksellä. Kyseessä oli lähinnä symbolinen vastalause. Kokouksen kutsuivat koolle oikeistolainen ja konservatiivinen Pohjois-Irlannin demokraattinen unionistipuolue DUP sekä pari muuta poliitikkoa. DUP ei ole hyväksynyt tiukan aborttilain höllentämistä eikä samaa sukupuolta olevien avioliittoja.
Käytännössä Stormont ei voi toimia ilman Sinn Féinia. Tasavaltalaispuolue jätti osallistumatta istuntoon, jota se kutsui ”kyyniseksi poliittiseksi stuntiksi”, kertoo BBC.
Aborttikiellon kumoamista kampanjoivien aktivistien mukaan muutos tulee liian myöhän.
Aborttioikeuksia laajentaneen lakimuutoksen brittiparlamentille esittänyt työväenpuolueen Stella Creasyn mukaan pohjoisirlantilaisten naisten ja tyttöjen ihmisoikeudet ovat pitkään laahanneet perässä muun Britannian naisiin verrattuna.
– Tänään naiset tietävät, että heidän taloihinsa ei tehdä yllätystarkastuksia, joissa etsitään aborttipillereitä. Heitä ei enää raportoida poliisille, jos he hakeutuvat abortin jälkihoitoon tai raahata oikeudenkäynteihin tai uhkailla vankilatuomioilla vain siksi, että he hakeutuvat perusterveydenhuollon pariin, Creasy sanoi The New York Timesille.
Samalla saarella valtionrajan toisella puolella Irlannissa abortti oli laiton viime vuoteen saakka.
Myös Pohjois-Irlannissa uudistusta on vastustettu ankarasti.
– Pohjois-Irlannin kansa pakotetaan tottelemaan lakia, josta me emme saaneet edes äänestää. Se on kurjaa, eikä se ole demokraattista, sanoo belfastilainen abortinvastainen aktivisti Martin Power lehdelle.
Samaa sukupuolta olevat avioon helmikuussa
Samaa sukupuolta olevien avioliitot sallittiin jo vuonna 2014 muualla Britanniassa. Pohjois-Irlannin alueparlamentti sai vuonna 2015 samaa sukupuolta olevien avioliittoja kannattavan määräenemmistön, mutta tuolloin DUP esti lakimuutoksen käyttämällä veto-oikeutta asiassa.
Nyt säädetty lakimuutos sanelee, että samaa sukupuolta olevien avioliiton tulee olla mahdollinen 13. tammikuuta 2020. Pariskuntien tulee ilmaista halunsa avioliittoon 28 päivää ennen h-hetkeä, joten ensimmäinen samaa sukupuolta olevien avioliitto solmittaneen helmikuun alussa.
Lue myös: