Ylen toimittaja Jessikka Aro kertoi kuulemisensa aluksi, miten vaikeaa oli olla kuultavana Aroon kohdistuvassa MV-kunnianloukkausjutussa Helsingin hovioikeudessa.
– Ei ole helppoa ja itsestääselvyys, että puhun täällä tänään. Koska olen täällä hovioikeudessa, minusta on nytkin tehty vihavideoita. Täällä yleisössä on todennäköisesti mukana niitä, jotka näitä videoita ovat tehtailleet. Pidän tätä äärimmäisen epämiellyttävänä tilanteena.
Jessikka Aro kertoo, että häneen on kohdistunut pöyristyttävää "palautetta".
Vuoden 2014 jälkeen Aro alkoi saada solvauksia, jossa arvosteltiin muun muassa hänen ulkonäköään ja mielenterveyttään julmasti, kertoi Aro.
Pietarin trollitehtaista kertovien juttujensa vuoksi ja vuonna 2016 Aro kertoo joutuneensa MV-lehden kohteeksi.
– Vatsa auki -huutelu tai huoraksi haukkuminen ei ole mediakritiikkiä.
Vyörytys kiihtyi voimakkaasti.
– Rasistinen vihapuhe oli se piste, jossa laitoin vireille tutkintapyynnön.
Mv-julkaisun lisäksi Aroa solvaavia tekstejä ja kuvia on julkaistu erilaisilla kommenttipalstoilla.
Palkittua toimittajaa on lisäksi syytetty plagioinnista ja kytköksistä ulkomaisiin tiedustelupalveluihin.
Jessikka Aron kuulemisen yleisöltä salattu osuus eli esimerkiksi terveystietojen käsittely käydään oikeudessa torstaiaamuna.
Syyttäjä: Lokauksen päämääränä oli viedä pohja toimittajan uskottavuudelta
Ennen Aron kuulemista hovioikeus käsitteli iltapäivään saakka MV-lehden Jessikka Arosta kertovia artikkeleita.
Syyttäjä ja Aron puolustus pitivät juttuja osoituksena muun muassa toimittajan niin sanotusta maalittamisesta.
– Vaikka maalittaminen ei ole oikeudellinen käsite, se on tässä jutussa tekotapaa ja toimintamallia kuvaava termi, sanoi aluesyyttäjä Juha-Mikko Hämäläinen.
Syyttäjä pyrki tuomaan esille Janitskinin motivaatiota kirjoitteluun. Syyttäjän mukaan tarkoitus on ollut Aron halventaminen ja toimittajan töiden kyseenalaistaminen.
Syyttäjä lainasi yhtä MV-julkaisun perustajan Ilja Janitskinin kirjoitusta motiivia osoittaakseen.
"Miksi minä kostan sen hänelle? Kostan hänelle siksi, että Jessikka teki minusta jonkun Venäjä-trollin", lainasi syyttäjä yhtä Janitskinin kirjoitusta.
Syyttäjän mukaan Jessikka Arosta oli kirjoituksen mukaan tarkoitus tehdä kohde "koko loppuelämänsä ajaksi."
Janitskinin puolustus taas esitti, että kyse olisi ollut Venäjän trollitehdas -juttujen jälkeinen tuohtunut kirjoitus.
– Se on nopeasti ja tuohduksissa kirjoitettu artikkeli. Molemminpuolista maalittamista. Kuka tässä on kenellekin seurauksia halunnut?
Sekä Janitskinin että Johan Bäckmanin puolustus kiistivät syytteet. Heitä kuullaan oikeudessa torstaina.
– Yksikään näistä MV-jutuista ei ole kunnianloukkaus, sanoi Janitskinin asianajaja Anu Koivu.
Helsingin käräjäoikeus antanut aiemmin asiassa tuomion vuonna lokakuussa 2018. Ilja Janitskin tuomittiin vuoden ja 10 kuukauden ehdottomaan vankeuteen 16 eri rikoksesta.
Venäjä-asiantuntijaksi mainittu Johan Bäckman tuomittiin vuoden ehdolliseen vankeuteen muun muassa vainoamisesta.
Lisäksi tuomion sai yksi MV-julkaisuun liittyvä nainen. Oikeudenkäynti jatkuu torstaina.
Lue lisää:
Janitskin ei tullut hovioikeuteen – vaatii MV-jutussa saamansa vankeustuomion kumoamista