Vuosi 1943 oli ylipäällikkö Mannerheimille raskas. 75 vuotta täyttänyt Mannerheim kävi tuon vuoden aikana kaksi kertaa kuoleman porteilla. Hengenvaara ei johtunut vihollisen pommeista eikä desanteista, vaan kylmettymisestä.
Huhtikuun 1. päivänä Mannerheimin kunto heikkeni nopeasti ja oireet viittasivat keuhkokuumeeseen. Lääkkeet kuitenkin purivat ja akuutti hengenvaara oli ohitettu muutamassa päivässä.
Marraskuussa ylipäällikkö oli tarkastamassa Hangon ja Dragsvikin puolustusta, kun hän jälleen vilustui. Kuume nousi yli 39 asteeseen ja Mikkelin päämajassa oltiin todella huolestuneita. Henkilääkäri Kalaja ennusti Mannerheimin mahdollisuudet 80–20 – kuoleman puolesta.
Päämajassa yksi oli ylitse muiden
Tuokiokuvat on poimittu Maanpuolustuskorkeakoulun sotahistorian apulaisprofessorin Mikko Karjalaisen kirjasta Mannerheimin päämaja. Sodanajan johtoesikunta 1918–1944. Se on ehkä hieman yllättäen ensimmäinen kokonaisesitys sotien aikaisesta päämajasta.
Päämajan tapahtumia sinänsä on tutkittu paljon, mutta näkökulma on ollut milloin yksittäisen upseerin, milloin organisaation muodostumisen. Mannerheimista on todennäköisesti kirjoitettu enemmän kuin kenestäkään suomalaisesta.
Mutta kokonaisesitys on puuttunut, vastaus siihen, mitä tarkoitettiin, kun sanottiin: Päämaja päätti.
Kirjan nimestä jo käy ilmi, kuka on tapahtumien päähenkilö. Päämajassa työskenteli talvisodan alussa yli 300 ihmistä, joukossa niin siviilejä kuin sotilaitakin. Kenraaleita päämajassa oli yhdeksän. Yksi oli kuitenkin ylitse muiden.
– Mannerheimin poissaollessa isot päätökset odottivat. Oli sitten kyse uuden reservi-ikäluokan ottamisesta palvelukseen tai laajoista joukkojen siirroista rintamalla, niihin tarvittiin Mannerheimin allekirjoitus, Mikko Karjalainen sanoo.
Samalla Karjalainen muistuttaa, etteivät viime sodat olleet yhden miehen show.
– Sodankäynnin johtamisen näkökulmasta Mannerheim oli korvattavissa. Oli ammattimiehiä, jotka osasivat käyttää tehokkaasti panssaridivisioonaa tai laatia operaatiosuunnitelmia. Sodan johtamisessa Mannerheim sen sijaan oli mies paikallaan.
Päämajan työjärjestys oli määritelty jo ennen talvisodan syttymistä. Päämaja oli jaettu osastoihin, niihin oli nimetty henkilöstö ja jokainen tiesi, mitä häneltä odotettiin.
Näin ruohonjuuritasolla. Mitä lähemmäs organisaatiossa tultiin Mannerheimia, sitä voimakkaammin hän itse määritteli työnjaon. Mannerheim myös valitsi lähipiiriinsä tuttuja upseereita. Näin hän oli toiminut jo sisällissodan aikana.
Mannerheimin asema ylipäällikkönä oli sodan aikana siis kiistaton. Tästä käy esimerkkinä tilanne talvisodan alusta, jolloin Päämajan operatiivinen osasto esitti eriävän mielipiteen ylipäällikön päätökseen. Mikko Karjalaisen mukaan vastaava tilanne ei olisi tullut kysymykseenkään sodan myöhemmässä vaiheessa.
Turvaton Päämaja
Mikkeli oli kaikkien viime vuosisadan sotien päämajakaupunki: sieltä johdettiin niin sisällissodan valkoista armeijaa kuin talvi-, jatko- ja Lapin sotaakin.
Yksi Mikkelin valteista oli kallioperä. Talvisodan alla Päämajan sijoittamista mietittiin myös Pieksämäelle, mutta kaupungista puuttui riittävän suuri kallio, johon louhia suojatilat päämajalle.
Mikko Karjalaisen mukaan Päämaja, toisin kuin armeija, oli hyvin valmistautunut tulevaan sotaan.
Talvisodan syttyessä 30. marraskuuta 1939 kaikki oli muutamassa päivässä valmista. Paitsi suojatilat. Niiden louhiminen alkoi vasta silloin ja tilat valmistuivat talvisodan jo loputtua kesällä 1940.
Mannerheim ja muu sodan johto työskentelivät siis talvisodan ajan varsin turvattomissa olosuhteissa. Päämajan keskus, Mikkelin yläkansakoulu, oli jotain muuta kuin vaikkapa Hitlerin äärimmilleen suojatut bunkkeripäämajat.
Päämajassa tiedostettiin oma haavoittuvaisuus ja sitä yritettiin suojata erityisesti ilmatorjunnan avulla. Tästä huolimatta Mikkeliä pommitettiin useasti. Yläkansakoulu säilyi ehjänä, mutta esimerkiksi Mannerheimin yöpymispaikka, hotelli Seurahuone, tuhoutui.
Tiesikö Neuvostoliitto, että päämaja sijaitsi Mikkelissä ja yrittikö se tietoisesti lamauttaa sodanjohdon?
– Pommitukset voisivat viestiä, että tiesivät. Toisaalta Neuvostoliitto pommitti myös Kuopiota, Lahtea, Heinolaa ja monta muuta kaupunkia, Mikko Karjalainen sanoo.
Mannerheimiä pommituksilla ei saatu hengiltä, mutta se vaikutus niillä oli, että Päämaja hajasijoitettiin maaseudulle Mikkelin ympäristöön.
– Päämajan toiminta hankaloitui merkittävästi, sillä viestiyhteyksiä ei kyetty pitämään yllä yhtä tehokkaasti kuin Mikkelistä.
Sodan lopputulos on monen asian summa, jossa sattumakin näyttelee roolia. Viime sotien osalta yksi tuollainen oli se, että ylipäällikkö Mannerheim sattui sairastamaan oikeaan aikaan.
Mannerheim oli sairas jokaisena sotatalvena, välillä useampaan otteeseen. Häntä vaivasivat ainakin kihti, reumatismi, tulehtunut hammasjuuri ja ihottuma. Useimmiten sänkypotilaaksi ajoi kuitenkin kuumeflunssa.
Mannerheimin terveydentilaa seurattiin paitsi Päämajassa, myös sen ulkopuolella. Muun muassa päämajan saksalainen yhteysupseeri Waldemar Erfurth hakeutui mielellään tekemisiin Mannerheimin henkilääkärin kanssa saadakseen ajantasaista tietoa potilaan voinnista. Erfurthin arvio päämajan toimintakyvystä Mannerheimin poissaollessa oli suoraviivainen: päätöksenteko oli pysähdyksissä.
Jos näin oli, olisi Mannerheimin sairastelu esimerkiksi kesällä 1944, puna-armeijan suurhyökkäyksen aikaan, ollut katastrofi.
– Mannerheimin terveydentilasta on kirjoitettu paljon. Tarkastelen sitä Päämajan näkökulmasta. Mannerhein sairastelussa on selvä syklisyys: hän sairasteli talvisin, kesällä vointi oli parempi. Kun tämän sitoo sotatapahtumiin, ylipäällikkö oli kunnossa silloin kun häntä eniten tarvittiin.
Ainoa kriittinen hetki oli talvisodan viimeinen viikko. Armeija kävi henkiinjäämiskamppailua samalla kun Mannerheim ja iso osa muusta Päämajan henkilökunnasta makasi kuumeen kourissa. Talvisodan viimeisen viikon tapahtumista Päämajassa on vähän dokumentoitua aineistoa. Karjalaisen mukaan tilanne oli kuitenkin hallinnassa.
– Kyseessä oli niin lyhyt ajanjakso, että Päämaja oli toimintakykyinen.
Entä jos ylipäällikkö olisi ollut pois pelistä? Kuka hänen saappaisiinsa olisi astunut?
Dokumentteja Mannerheimin korvaajasta ei juurikaan ole. Komentoketjun mukaan ylipäällikön paikan olisi ottanut yleisesikunnan päällikkö Erik Heinrichs.
– Hän olisi varmasti pystynyt johtamaan sodankäyntiä, mutta olisiko hän pystynyt johtamaan sotaa, Karjalainen kysyy.
Mannerheimin paikalle on soviteltu myös muun muassa sodan aikaista puolustusministeriä Rudolf Waldenia ja silloista tasavallan presidenttiä.
– Se tiedetään, että kesällä 1944, suurhyökkäyksen aikaan, presidentti Risto Ryti on käynyt keskusteluja, joissa hän on ilmoittanut siirtyvänsä päämajaan Mikkeliin ja ottavansa ylipäällikkyyden, jos Mannerheim menehtyy.
Lue myös:
KORJAUS 30.10.2019 klo 8:31: Korjattu yleisesikunnan päällikkö Heinrichsin etunimi oikein, Erich -> Erik.