Median ryöpytykseen ja huonoon valoon joutuneita yrityksiä on päätynyt mainetutkimuksen huonomaineisimpien yritysten listalle.
Listan häntäpäästä löytyvät vuosien kestosuosikin, kaivosyhtiö Terrafamen lisäksi muun muassa hoitoskandaalissa ryvettynyt Esperi Care, rahanpesusotkuissa esillä ollut Danske Bank ja kyseenalaisesta hyväksikäytöstä syytetty Facebook.
Maine- ja brändiselvityksiä tekevän T-Median uusimalla listalla huonoimpien yritysten joukossa pysyy myös Posti ja sähköverkkoyhtiö Caruna.
Kymmenen huonoimman maineen saaneiden listan yritykset ovat it-palveluyritys Tietoa lukuun ottamatta myös lähellä mainepisteitä antaneiden kansalaisten arkea. Huonomaineisten listalta löytyy nyt toistamiseen terveys- ja hoivayhtiö Attendo, mutta yhtiö on kokenut vuodessa maineen romahtamisen suomalaisten silmissä. Esperi Care on kyselyn huonomaineisin yhtiö.
Maine voi muuttua myös melko nopeasti. Kuusi vuotta sitten Lidl-kauppaketju painiskeli huonon maineen kanssa hännänhuippujen joukossa, mutta on parantanut vuosi vuodelta kuvaansa ja on palannut kaikkein parhaimmin kyselyssä menestyneiden yritysten joukkoon.
Kymmenen parhaiten menestyneiden joukossa ei ole S-ryhmää eikä Keskoa. Sen sijaan muun muassa ruokayhtiöistä listalla on kestosuosikki Fazer ja Valio.
Parhaita yhdistää omistajuus
Tutkimusta tekevän T-Median arvion mukaan monia parhaita yrityksiä yhdistää omistajuus. Viime vuoden tavoin listalla ykkösenä keikkuu Vidgrén suvun hallitsema metsäkoneyhtiö Ponsse. Ponssen lisäksi viiden maineikkaimpien ja luotettavimpien yritysten listalla on kolme muuta perheyhtiötä.
– Pitkän tähtäimen ajattelu edellyttää kestävien ja vastuullisten valintojen tekemistä ja niiden kanssa elämistä yhdessä yrityksen asiakkaiden ja muiden sidosryhmien kanssa. Onnistuessaan vastuullisuus palautuu yritykselle takaisin luottamuksena ja mainepääomana, arvioi kehitysjohtaja Riku Ruokolahti maineen herkkyyttä.
Ponssen lisäksi Kone, Supercell, Pekkaniska ja Fazer ovat olleet myös aikaisemmin listauksen parhaimpia yrityksiä.
T-Media tekee Luottamus&Maine -tutkimuksen vuosittain. Tavoitteena on selvittää suomalaisten mielikuvia ja kokemuksia muun muassa luotettavuudesta Suomessa toimivista eri alan yrityksistä.
Kesällä tehtyyn kyselyyn vastasi lähes 10 000 suomalaista, joilta saatiin tuplasti yritysarvioita.
29.10.2019 klo 11.18 Juttua muutettu koskien Danske Bankin maineen syytä: yhtiön tapauksessa kyse rahanpesusta eikä varsinaisesti aikaisemmassa versiossa mainitusta veronkierrosta.
Lue myös: