Puolangan kunnan kehitysyhtiö aloittaa toimintansa näillä näkymin vuoden alussa.
Kunnanvaltuusto päätti tässä kuussa siirtää kunnan lämpökeskustoiminnan kehitysyhtiön pääomaksi. Tämä varmistaa yhtiön toiminnan sulavamman aloittamisen ja kehittämisen.
– Tällä päätöksellä mahdollistetaan toiminnan käynnistyminen ensi vuoden alusta ja olemme taas askeleen lähempänä uudenlaista liiketoimintaa ja uusia työpaikkoja, arvioi Puolangan kunnanvaltuuston puheenjohtaja Mikko Kanniainen.
Kehitysyhtiön on tarkoitus helpottaa kunnan mahdollisuuksia kehittää bioenergiahankkeita eteenpäin. Kehitysyhtiön kumppaniksi haetaankin nyt muita alan yhtiöitä, jotta toiminta lähtisi käyntiin sujuvammin.
– Eivät yritykset kunnan kumppaniksi lähde, mutta yrityksen kumppaniksi kyllä, Puolangan pormestari Harri Peltola toteaa.
Peltolan mukaan keskustelut yritysyhteistyöstä ovat jo hyvässä käynnissä.
– Olemme saaneet hyvin monenlaisia yhteydenottoja ja potentiaalisia kumppaneita on olemassa, Peltola vihjaa,
Peltolan mukaan seuraava askel on saada kuntaan biokaasun tankkauspaikka ja lisää biokaasun käyttäjiä. Sen myötä kuntaan voidaan rakentaa enemmän bioenergiayrityksiä ja luoda siis myös lisää työpaikkoja.
Pormestarin mukaan kehitysyhtiön kautta kuntaan olisi tulossa kymmeniä uusia työpaikkoja.
– Tämä on iso asia Puolangalle, kun saadaan uusia avauksia yrityspuolella. Yksikin työpaikka on tärkeä, Peltola sanoo.
Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi.
Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!