Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Suomalainen e-urheilija ylsi jälleen miljoonatuloille – kärkinimi vaihtui

Topias Taavitsaisen verotettavat tulot vuonna 2018 olivat yhteensä noin 1,7 miljoona euroa.

Topias Taavitsainen linnanjuhlissa
Topias Taavitsainen tienasi viime vuonna noin 1,7 miljoonaa euroa. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva
Petri Sjöblom,
Tuulia Kössö,
Roope Visuri
Avaa Yle-sovelluksessa

E-urheilijat olivat Suomeen veronsa maksavista urheilijoista jälleen kovatuloisimpia. Kärkipään e-urheilijoiden tulot ovat nousseet jälleen miljoonaluokkaan. Asia selviää Ylen keräämistä viime vuoden verotiedoista.

Topias "Topson" Taavitsaisen verotettavat tulot olivat vuonna 2018 yhteensä noin 1,7 miljoonaa euroa. Hänen joukkuekaverinsa Jesse "JerAx" Vainikan verotettavattulot olivat 58 230 euroa.

Vainikka ja Taavitsainen voittivat vuonna 2018 Dota 2 -pelin The International -turnauksen OG:n riveissä. Turnauksen voittoa pystyy vertaamaan pelin maailmanmestaruuden voittamiseen.

The International on palkintorahassa mitattuna koko e-urheilumaailman suurin turnaus. Vuonna 2018 Vainikan ja Taavitsaisen edustama OG sai voitostaan 11 miljoonaa euroa. Dota 2 -strategiapelissä kisataan viisihenkisin joukkuein, joten Vainikka ja Taavitsainen saivat kumpikin maailmanmestaruudesta palkintorahoja yli kaksi miljoonaa euroa.

Vuonna 2017 Vainikan tulot olivat 89 108 euroa. Taavitsaisella ei ollut verotettavia tuloja.

Jesse Vainikka
Jesse Vainikka on menestynyt Dota 2 -strategiapelissä. Kuva: Kari Ahotupa / Yle

Suomalaiset ovat menestyneet turnauksessa viime vuosina. Vainikka ja Taavitsainen voittivat turnauksen myös tänä vuonna. Vuoden 2017 suomalaisurheilijoiden palkkakuningas Lasse "Matumbaman" Urpalainen voitti myös kyseisenä vuonna The Internationalin. Silloin Urpalainen tienasi yhteensä 1,8 miljoonaa euroa ja Urpalainen oli ensimmäinen suomalainen e-urheilija, jonka tulot nousivat miljoonaluokkaan.

Viime vuonna Urpalainen oli Team Liquidin riveissä The Internationalin neljäs. Urpalaisen tulot viime vuonna olivat yhteensä 728 905 euroa.

Starcraft 2 -pelissä puolestaan Joona "Serral" Sotala vei maailmanmestaruuden viime syksynä. Hänestä tuli ensimmäinen pelaaja Etelä-Korean ulkopuolelta, joka voitti pelin mestaruuden. Sotalalle maailmanmestaruus toi 280 000 dollaria eli noin 245 000 euroa palkintorahaa. Ennen historiallista mestaruutta Sotala oli jo voittanut suurturnauksen Soulissa.

Joona Sotala nostaa MM-pokaalia.
Joona Sotala on Starcraft 2 -ammattilainen. Kuva: Helena Kristiansson / Blizzard Entertainment

Starcraft 2 on reaaliaikainen strategiapeli. Sotalan verotettavat tulot olivat viime vuonna yhteensä 238 755 euroa.

Viime viikonloppuna Sotalan tie Starcraft 2:n MM-kisoissa päättyi välieriin.

Muista suomalaisista e-urheilun huipuista Janne "Savjz" Mikkonen tuli tunnetuksi digitaalisen korttipelin Hearthstonen tähtenä. Mikkonen kuitenkin lopetti vuonna 2016 kilpauransa ja keskittyi nykyään striimaamiseen ja selostamiseen, joista hän saa valtaosan tuloistaan. Mikkonen tienasi vuonna 2017 Tänä vuonna Mikkonen palasi kuitenkin pelikentille keräilykorttipelissä Magic: The Gathering. Mikkonen oli kolmas ja sai palkintorahaa reilut 62 000 euroa. Viime vuonna Mikkosen tulot olivat yhteensä 122 192 euroa.

CS:GO -pelin suomalainen huippu Miikka "suNny" Kemppi pelasi vuonna 2018 Mousesportsin joukkueessa. Vuosi oli menestykekäs. Mousesports voitti muun muassa ESL New York -turnauksen ja oli parhaimillaaan maailmanlistalla kolmas.

Kemppi tienasi vuonna 2018 yhteensä 94 769 euroa. Nykyään Kemppi edustaa suomalaista ENCEä.

Toinen suomalainen kärkinimi Aleksi "allu" Jalli tienasi viime vuonna yhteensä 74 993 euroa. Jalli siirtyi viime vuonna pelaamaan suomalaisen ENCEn riveihin.

ENCEn Aleksi "allu" Jalli ESL One New York -turnauksessa.
Aleksi Jalli siirtyi viime vuonna suomalaiseen ENCEen. Kuva: Carlton Beener / ESL

Vuosi sitten lokakuussa ENCE joukkue voitti historian ensimmäisenä suomalaisjoukkueena kansainvälisen Counter Strike: Global Offensive -turnauksen. He ottivat StarSeries & i-Leaguen kuudennen kauden mestaruuden. Viisihenkinen joukkue kuittasi voitosta reilut 108 000 euroa.

Lisäksi ENCE voitti DreamHack Open Winter 2018 -turnauksen Ruotsissa. Joukkue sai voitosta palkintorahaa noin 44 000 euroa.

Suomalaisen e-urheilun huippujen tulotaso vuonna 2018

Pelaajan nimilajiansiotulot vuonna 2018pääomatulot vuonna 2018
Topias "Topson" TaavitsainenDota 21 722 2210
Jesse "JerAx" VainikkaDota 258 2300
Joona "Serral" SotalaStarcraft 2238 7550
Lasse "Matumbaman" UrpalainenDota 2725 4973408
Aleksi "Allu" JalliCS:GO71 1493844
Miikka "suNny" KemppiCS:GO94 7690
Janne "Savjz" MikkonenHearthstone122 1920

** Lue lisää:**

Yle Urheilu seurasi verotietojen julkistusta: MM-kultaluotsi Jalosella enemmän verotettavia tuloja kuin Kaisa Mäkäräisellä

Kommentti: Jesse Vainikka ja Topias Taavitsainen ovat Suomelle arvokkaampia kuin NHL-kiekkoilijat

E-urheilun tuore maailmanmestari Joona "Serral" Sotala on kuin sekoitus Kimi Räikköstä ja Seppo Rätyä – kylmäpäinen suomalainen mursi korealaisten 20 vuotta kestäneen ylivallan

23-vuotias Lasse Urpalainen vihaa kutsua itseään miljonääriksi – eksyneestä pesäpalloilijasta tuli elektronisen urheilun maailmanmestari

Kommentti: Fortnite tuskin tekee lapsestasi e-urheilumiljonääriä, vaikka hän pelaisi joka päivä

Kaksinkertainen The International -mestari Jesse "JerAx" Vainikka kertoo syyt OG:n menestykseen – "Taikatemppumme ovat henkisellä puolella"

Uskomatonta! Jesse "JerAx" Vainikka ja Topias "Topson" Taavitsainen voittivat toisen peräkkäisen Dota 2 -maailmanmestaruuden

Suosittelemme