Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Kalatalousala vaatii merimetsoa metsästettäväksi – aikaisempien selvitysten mukaan lajista on luultua vähemmän haittaa arvokaloille

Merimetsot ovat levittäytyneet muun muassa Perämerellä.

Merimetsoja merimerkillä Oulunsalon Riutunkarin edustalla.
Merimetsoja merimerkillä Oulunsalon Riutunkarin edustalla Perämerellä. Arkistokuva. Kuva: Risto Degerman / Yle
Risto Degerman
Avaa Yle-sovelluksessa

Kalatalouden keskusliiton julkistamassa tuoreessa kala-alan kannanotossa vaaditaan merimetsokannan rajoittamista ja lintujen muodostamien yhdyskuntien pienentämistä.

Eniten merimetsoja on Suomenlahden ja Selkämeren alueella, mutta ne ovat levinneet myös Perämerelle. Esimerkiksi Oulun, Hailuodon ja Simon merialueella lasketaan olevan useiden satojen merimetsojen yhdyskuntia.

Kala-alan mielestä Suomen pitäisi jatkossa työskennellä sen puolesta EU:ssa, että merimetso siirrettäisiin metsästettävien lintujen listalle.

Ympäristöhallinnon mukaan merimetsojen aiheuttama haitta kalataloudelle on pienempi kuin yleensä ajatellaan, sillä sen selvitysten mukaan merimetsot syövät pääasiassa särkikaloja, eivätkä ne juuri kalasta arvokaloja.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi.

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!

Lue lisää: Merikotkat iskivät tuhansien merimetsojen pesimäsaarelle – raatojen määrä poikkeuksellisen suuri

Suosittelemme sinulle