Nashville Predatorsin maalivahti Pekka Rinne koki torstaina kauden toisen tappionsa NHL:ssä. Rinne torjui 21/27 kertaa, kun Nashville koki kotonaan 5–6-jatkoaikatappion Calgary Flamesille.
Rinne ei ole tällä kaudella hävinnyt vielä kertaakaan varsinaisella peliajalla, sillä hänen molemmat tappiot ovat tulleet 60 minuutin pelin jälkeen. Seitsemän voittoa tällä kaudella torjuneen suomalaisvahdin torjuntaprosentti on yhdeksän ottelun jälkeen 92.
Nashville johti ottelua vielä kahden erän jälkeen 4–1, mutta Calgary nousi rinnalle ja ohi. Flamesin sankari oli Matthew Tkachuk, joka tasoitti pelin 5–5:een varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla ja teki ottelun voittomaalin jatkoajalla. Tkachukin ajassa 64.58 syntynyt voitto-osuma oli näyttävä, kun hän laukoi kiekon yläkulmaan jalkojensa välistä.
Klikkaa jutun kuvaa ja katso Tkachukin maalit. (Kuvalähde: Viasat)
– Olen onnekas, että se meni sisään. Tiesin, että aikaa oli enää vähän jäljellä. Hyvin vähän, ehkä pari sekuntia. En ehtinyt kääntää vartaloani tai jalkojani kiekon ympäri, jotta olisin voinut pitää kiekon kämmenpuolella. Ajattelin, ettei minulla ole aikaa siihen, mutten myöskään halunnut lyödä rystyltä, joten se oli viimeinen vaihtoehto. Ja se meni sisään, Tkachuk iloitsi NHL:n nettisivuilla.
Voiton Flamesille torjui 31/36 kertaa kiekon eteen venynyt David Rittich.
Ilman tehopisteitä jäänyt Predators-hyökkääjä Mikael Granlund (+/- 0) kirjasi jääaikaa reilut 18 minuuttia.
Teholukeman +2 kirjanneelle Armialle kauden yhdeksäs tehopiste
Torstain toisessa kamppailussa Joel Armian ja Artturi Lehkosen edustama Montreal Canadiens haki 5–4-jatkoaikavoiton Vegas Golden Knightsilta. Vegas johti ottelua kolmannen erän puolivälissä 4–2, mutta Canadiens nousi tasoihin Tomas Tatarin ja Brendan Gallagherin maaleilla.
Gallagher tasoitti pelin 4–4:ään maalin edestä ajassa 58.02 suoraan Armian syötöstä, kun Montreal haki tasoitusta ilman maalivahtia. Armialla on kasassa kauden 11 ottelusta tehot 6+3=9. Hän suomalaisten tämän kauden pistepörssissä kuudentena.
Vierasjoukkueen voitto-osuman ajassa 60.26 teki Max Domi. Voitto oli Montrealille kolmas perättäinen.
Lehkonen (+/- 0) kirjasi jääaikaa reilut 13 minuuttia ja Armia (+2) lähes 18 minuuttia. Jesperi Kotkaniemi oli sivussa Canadiensin kokoonpanosta nivusvamman takia.
Lue myös:
Lähteet: Patrik Laine sivussa myös seuraavasta Winnipeg Jetsin ottelusta
Aleksander Barkoville kauden avausmaali – Sami Vatanen tyylitteli komean osuman Tampa Bayn reppuun