Rallin tuoreen maailmanmestarin Ott Tänakin lähtö Toyota-tallista varmistui torstaina. Virolaiskuljettaja Tänak siirtyy kahden vuoden sopimuksella Hyundaille.
Toyotan tallipäällikkö Tommi Mäkinen arvelee, että Toyotan loppukauden tekniset ongelmat saivat Tänakin miettimään tallinvaihtoa.
– Luulen, että kaikki alkoi siitä, kun Tänakin auton hammastanko rikkoontui Sardiniassa. Se oli hänelle iso pettymys, kun hän oli ajamassa rallin voittoon, mutta ohjaus särkyi viimeisellä erikoiskokeella, Mäkinen totesi Yle Urheilulle.
– Kun mennään koko ajan kaasu pohjassa, niin jotakin saattaa särkyäkin. Viimeinen niitti taisi olla Turkki, joka oli paha käännekohta, Mäkinen viittasi sähkövikaan, joka pysäytti Tänakin syyskuisessa MM-osakilpailussa.
Mäkinen ei tiedä, mitä olisi voitu tehdä toisin, jotta Tänak olisi saatu pidettyä Toyotan leivissä tulevallakin kaudella.
– En näe oikeastaan mitään sellaista. Ymmärrän hyvin, että kuljettajalla on vapaus valita. Jos hän arvioi, että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella.
Yle Urheilun asiantuntija Riku Tahko epäili, että henkilökemioilla oli vaikutuksensa Tänakin lähtöön Toyotalta. Mäkinen ei halua arvioida, miten paljon tällaiset tekijät vaikuttivat ratkaisuun.
– En pysty ottamaan tähän mitään kantaa. En tiedä, mistä tuollaiset spekulaatiot ovat lähteneet liikkeelle. Tämän päivän maailmahan on muutenkin täynnä kaikenlaisia spekulointeja, Mäkinen tyytyi toteamaan.
Tänakin Hyundai-sopimusta on arvioitu yhdeksi kaikkien aikojen rahakkaimmista sopimuksista rallin maailmassa. Mäkinen ei myönnä eikä kiellä sitä, ratkaisiko raha Tänakin valinnassa.
– En pysty tätä kommentoimaan. Ei sillä puolella pitänyt olla mitään, mutta mistäs minä voin tietää, että jos kaverit (Hyundai) tekivät jälkikäteen vielä meitäkin kovemman tarjouksen, Mäkinen kommentoi.
Mäkinen ampui alas Ogierin testit Toyotalla – "Ihan täydellinen uutisankka"
Tommi Mäkinen tyrmää viime aikojen huhut, joiden mukaan ranskalainen Sebastien Ogier olisi tulossa testaamaan Toyotalle.
– Ihan täydellinen uutisankka! Kuvaa hyvin tämän päivän some-maailmaa, että asia on jo uutisoitu lähes faktana. Meillä ei ole missään tapauksessa mahdollisuutta tällaiseen, kun Ogier on yhä Citroen-tallin sopimuskuljettaja.
– Tämähän on käytännössä ihan mahdotonta emmekä ole edes keskustelleet tällaisesta. Emme voi rikkoa Ogierin Citroen-sopimusta, Mäkinen tyrmäsi villit huhut.
Rallin superlahjakkuus Kalle Rovanperä on merkitty isoin kirjaimin Mäkisenkin papereihin.
– Olemme erittäin kiinnostuneita Rovanperästä, Kalle on rallin tulevaisuuden kuljettaja. Kyllähän meidänkin pitää katsoa tulevaisuuteen. Rovanperä voi olla kuljettaja, joka taistelee rallien voitoista, Mäkinen mietti.
– Rakennamme ensi kaudeksi ohjelmaa nuorelle japanilaiskuljettajalle Takamotolle, varmaan Rovanperäkin istuisi mukavasti siihen rinnalle, Mäkinen mietti.
– En pysty antamaan Jari-Matin osalta tähän kohtaan mitään vastausta. Mutta pyrimme käymään läpi kaikki asiat mahdollisimman nopealla aikataululla.
Hyundai rakentaa ensi kaudeksi todellista unelmatiimiä. Korealaistallilla on sopimus ensi kaudeksi myös Thierry Neuvillen kanssa, minkä lisäksi Dani Sordo ja Sebastien Loeb ajavat kisakauden puoliksi.
Mäkinen sanoo olevansa hieman huolestunut rallin tulevaisuudesta, kun Hyundai kahmii kovimpia tähtikuljettajia riveihinsä.
– Tilanne on ollut aika lailla ihanteellinen, kun potentiaalisia voittajakuljettajia on ollut kolmessa eri tallissa. Jatkossa heitä on enää kahdessa tallissa (Hyundai ja Citroen), Mäkinen sanoi.
– Jää nähtäväksi, miten muutos vaikuttaa tiimien suhtautumiseen rallin MM-sarjaan. Entä mitä tämä kaikki tarkoittaa rallia seuraaville katsojille, Mäkinen kyselee.
Lue lisää:
Huhuille sinetti – Ott Tänak siirtyy Hyundaille: "Yksi kaikkien aikojen rahakkaimmista sopimuksista"