Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Syksyllä 2006 Simo Tynkkynen aloitti tietojenkäsittelytieteiden opinnot Tampereen yliopistossa.
Tänä syksynä hän aloitti neljännentoista opiskeluvuotensa yliopistolla. Kandidaatin tutkinnosta puuttuu yksi kurssi, ja graduseminaari on kesken.
Tynkkysen opiskeluvuosiin mahtuu paljon: hän on ehtinyt opiskella pääaineensa lisäksi historiaa, informaatiotutkimusta ja jopa liikuntatieteitä. Puolen vuoden opiskelijavaihto Tšekissä venyi lähes kahdeksi vuodeksi, kun Tynkkynen jäi vaihdon jälkeen maahan oman alan töihin.
Töitä on riittänyt myös Suomessa. Tynkkynen työskentelee järjestelmäasiantuntijana saman työnantajan leivissä nyt seitsemättä vuotta. Tutkinnon puuttuminen ei ole haitannut työllistymistä.
– It-alalla oleellista on osaaminen. Tutkintotodistus on toki hyvä olla, mutta en muista, että kukaan olisi varsinaisesti kysellyt sen perään, hän sanoo.
Yliopistoille ja ammattikorkeakouluille tutkinnot sen sijaan ovat yhä tärkeämpiä. Jatkossa yhä suurempi osa korkeakoulujen rahoituksesta on sidottu korkeakouluista valmistuneiden tutkintojen määrään. Lisäksi väestön koulutustasoa halutaan nostaa.
Siksi aiempaa useamman jo opintonsa aloittaneen on myös valmistuttava. Se ei ole aivan yksinkertaista.
Kolmannes ei valmistu kymmenessä vuodessa
Tynkkysen tarina on alalla tyypillinen. Tietojenkäsittelytieteen ja tieto- ja viestintäteknologia-alan eli ict-alan yliopisto-opiskelijoista noin puolet ei valmistu maisteriksi 15 vuoden kuluessa opintojen aloittamisesta. Tätä pidemmälle tilastot eivät yllä.
Toinen ääripää ovat lääketieteen opiskelijat, joista 97 prosenttia valmistuu 15 vuoden kuluessa opintojen aloittamisesta.
Yliopistoissa yleisin tavoiteaika kandidaatin ja maisterin tutkintoon on 5 vuotta. 2000-luvulla kolmasosa opiskelijoista ei ole valmistunut edes kymmenessä vuodessa.
Samankaltaiselta näyttävät tilastojen ääripäät myös ammattikorkeakouluissa.
Ammattikorkeakoulujen ict-alojen opiskelijoista noin puolet valmistuu 12 vuodessa. Esimerkiksi sairaanhoitajaksi ja poliisiksi opiskelevista yli 80 prosenttia valmistuu korkeintaan kymmenessä vuodessa, moni huomattavasti nopeammin.
Syy on yksinkertainen, sanoo ammattikorkeakoulujen rehtorineuvoston Arenen toiminnanjohtaja Petri Lempinen.
– Hoitaja ei saa työpaikkaa, jos ei ole tutkintoa. Ilman koulutuksen loppuunsaattamista ei saa ammattipätevyyttä.
Lääketieteen opiskelijoilla on sama tilanne, sanoo Itä-Suomen yliopiston rehtori Jukka Mönkkönen.
Lisäselityksiä voi hakea muualtakin: terveydenhuoltoaloille on perinteisesti ollut paljon hakijoita, joten opiskelupaikat jaetaan motivoituneille hakijoille.
Lisäksi opiskelutahti määrätään tyypillisesti ylhäältä ja opiskelu on melko koulumaista, kun taas monilla muilla aloilla lukujärjestykset koostetaan itsenäisesti.
– Ict-puolella on hyvin tyypillistä, että kadotaan työelämään. Tarve työntekijöille on niin suuri, että moni lähtee töihin ennen valmistumista, Mönkkönen sanoo.
Osa opiskelijoista vaihtaa myös alaa eikä näy tilastoissa valmistuneena tutkinto-ohjelmasta, jossa alun perin aloitti.
Opiskelijoille tarjotaan keppiä...
Simo Tynkkynen ei tuntenut tietojenkäsittelyä tai koodaamista omaksi jutukseen, kun hän aloitti alan opinnot vuonna 2006 – ei, vaikka ala oli hänelle ennestään tuttu töiden puolesta.
– Tietojenkäsittely oli pitkään ala, jota päädyttiin opiskelemaan ja mietittiin sitten, mitä oikeasti haluttaisiin tehdä. Itsekin hain opiskelemaan historiaa, mutta pääsin sisään tänne.
Nyt alaa opiskelemaan tulevat vaikuttavat Tynkkysen mukaan aiempaa määrätietoisemmilta.
Se ei ole ihme: korkeakouluopiskelijoita on viime vuosina hoputettu etenemään opinnoissaan erilaisin kepein ja porkkanoin. Aiemmin yliopisto-opiskelijoilla oli rajaton opiskeluoikeus, mutta nyt se on rajattu tyypillisesti seitsemään vuoteen.
Jotkut yliopistot ovat rajoittaneet tutkintojen kokoja tai esimerkiksi opiskelijavaihtoon pääsemistä sen perusteella, ylittäisikö vaihtojakso tutkinnon enimmäislaajuuden.
Toisaalla pro gradu -tutkielman vaatimustasoa on laskettu ja työstä saa nykyään aiempaa vähemmän opintopisteitä. Opintotukikuukausia on vähennetty.
– On absurdia, että yritetään saada opiskelijat valmistumaan nopeasti ja samanaikaisesti heidän toimeentuloaan heikennetään, Tynkkynen sanoo.
...mutta porkkanaa tarvittaisiin
Itä-Suomen yliopiston rehtori Mönkkönen näkee, että rajoittamisen sijaan olisi tärkeää tarjota opiskelijoille mahdollisuuksia suoriutua opinnoistaan sujuvasti.
– Yksi tärkeimpiä keinoja on käydä läpi opintopolut ja katsoa, että opiskelijoiden on mahdollista suorittaa opintonsa järkevinä kokonaisuuksina. Olennaista on myös henkilökohtainen ohjaus, jolla tuetaan opiskelijan valintoja yliopistoon saapumisesta uran alkuun saakka.
Myös Simo Tynkkynen on sitä mieltä, että opiskelijoiden opinto-ohjaus parantaisi opiskelijoiden mahdollisuuksia valmistua nykyistä nopeammin. Lisäksi yliopiston ja työelämän välinen yhteistyö selkeyttäisi opintojen ja työelämän välistä yhteyttä.
Monella alalla työntekijän palkka nousee, kun tutkinto tulee valmiiksi.
– Jos palkka on jo kohtuullinen, eron pitäisi olla tosi iso, jotta ihminen motivoituisi suorittamaan tutkinnon loppuun, Tynkkynen arvelee.
Arenen Petri Lempisen mukaan korkeakoulut voivat teroittaa koulutuksen tärkeyttä etenkin opintonsa aloittaville ja auttaa heitä opiskelemaan tavoitteellisesti, mutta kaikkeen korkeakoulut eivät voi vaikuttaa.
Elämäntilanteet ovat erilaisia, ja monen opinnot joustavat niiden mukaan.
– Järjestelmällä ei ole keinoja ohjata yksilöitä päättämään, menevätkö he töihin vai suorittavatko he opintoja täysipäiväisesti.
Tuleeko korkeakouluista tutkintotehtaita?
Itä-Suomen yliopiston rehtorin Jukka Mönkkösen mukaan yliopistot ovat tehneet 2010-luvulla töitä sen eteen, että opiskelu olisi aiempaa sujuvampaa.
Se on kantanut hedelmää: yhä useampi opiskelija esimerkiksi suorittaa vähintään 55 opintopistettä lukuvuodessa. Jos opiskelija haluaa valmistua tavoiteajassa, suositeltu tahti on 60 opintopistettä lukuvuodessa.
Kun tutkintojen merkitys jatkossa korostuu, miten käy yliopistojen roolin – muuttuvatko ne sivistyksen vaalijoista tutkintotehtaiksi?
– Tällä hetkellä koulutusvolyymi ja työelämätarpeet ovat poliittisella agendalla Suomen osaamistarpeiden takia, ja se näkyy rahoitusmallissa. Ei tämä kuitenkaan radikaalisti muuta yliopistojen roolia yhteiskunnassa, Mönkkönen sanoo.
Mönkkösen mukaan opintojen tehostaminen ja työelämätarpeiden pohtiminen voivat jopa parantaa yliopisto-opetuksen laatua. Laatua kuitenkin uhkaa se, että pian yliopistojen pitää tuottaa tutkintoja entistä enemmän ja entistä halvemmalla.
– Jos vuonna 2030 yliopistot tuottavat neljänneksen enemmän tutkintoja kuin nyt, mutta rahoitus yliopistoille pysyy samana, kaikki voivat päätellä, miten se vaikuttaa opetuksen laatuun, opettaja-opiskelijasuhteeseen ja opinto-ohjaukseen käytettävään aikaan. Jos suomalaisia halutaan kouluttaa korkeammin, se ei ole ilmaista.
Maisteriksi 14 vuodessa
Simo Tynkkynen kirjoittaa parhaillaan pro gradu -työtään. Tarkoitus on valmistua keväällä 2020, mutta sitä varten hänen pitäisi saada yliopistolta lisäaikaa opinnoille vielä kerran.
Tynkkynen on ollut vuosikausia työelämässä, eikä tutkinnon perään ole kyselty. Mikä arvo tutkinnolla on, kun työkokemusta oman alan töistä on yli kymmenen vuotta?
– Olennaista on, että vihdoinkin saa pitkään työn alla olleen projektin pakettiin. Ensisijaisesti teen sitä omaksi iloksi, mutta motivaatiota tuo myös se, että teen gradua työnantajalleni. Näin opiskelu ja työnteko nivoutuvat toisiinsa.
Vaikka töitä on riittänyt, tulevaisuudessa Tynkkynen tähtää tehtäviin, joissa korkeakoulututkinto on tarpeen. Tulevaisuudessa hän haluaisi kehittää verkon työskentely-ympäristöjä eräänlaisena kollaboraatioasiantuntijana, jonka työssä yhdistyisi poikkitieteellisesti eri tieteenaloja tietojärjestelmistä psykologiaan.
Hän uskoo, ettei olisi keksinyt haaveammattiaan ilman yliopistolla ja töissä vietettyjä vuosia.
– Piti elää 30-vuotiaaksi, että välähti. On ollut äärimmäisen tärkeää, että olen saanut työnteon ohessa kokeilla eri asioita, jotta löytäisin sen oman jutun.
Lue lisää: