Historiallisen alle 23-vuotiaiden maailmanmestaruuden voittanut painin huippulupaus Arvi Savolainen palasi maanantaina iltapäivällä Suomeen. Savolainen voitti Budapestissa käytyjen MM-kisojen 97 kilon sarjan finaalissa Georgian Giorgi Melian vakuuttavan esityksen jälkeen 5–3.
Vastaanottajina Helsinki-Vantaan lentokentällä oli Savolaisen lähipiiriä, muun muassa valmentaja Tapio Lattu, joka oli jo yhdeksättä kertaa vastassa mitalin kanssa kotiin palaavaa Savolaista.
– Finaali oli aikamoista dominointia. Taktiikka oli kohdillaan eikä ollut hädänpäivää missään vaiheessa, Lattu totesi Yle Urheilulle.
Myös Savolainen itse korosti taktiikan onnistumista,
– Vastustaja oli hankala. Se tiedettiin etukäteen, joten luotiin sellainen suunnitelma, että lähden painimaan rohkeammin. Kaveri ei osannut odottaa sitä, joten ottelu meni minun pillini mukaan.
Mestaruusjuhlat eivät yltyneet kovin hurjiksi finaalin jälkeen.
– Täytettiin mahaa hyvälla ruoalla, istuskeltiin hotellilla ja juteltiin niitä näitä joukkueen kanssa, Savolainen kuvaili sunnuntai-iltaa.
Miten kilpailu olympiapaikasta Savolaisen ja Kuosmasen välillä etenee?
Suomella on 97 kilon sarjassa positiivinen ongelma, kun sekä Savolainen että Elias Kuosmanen ovat kovaa kansainvälistä tasoa, mutta vain toiselle on paikka arvokisoissa.
Ennen aikuisten MM-kisoja kaksikon välillä järjestettiin Kuortaneella karsinta, jonka Kuosmanen voitti otteluvoitoin 2–1. Silloin kreikkalais-roomalaisen painin vastuuvalmentaja Marko Yli-Hannuksela kertoi, että hän esitti Savolaista valittavaksi suoraan Suomen edustajaksi ilman katsastusottelua. Painiliiton valmennusjohtoryhmä kuitenkin halusi, että miesten paremmuudesta käydään karsinta.
Olympialaisten lähestyessä ollaan jälleen valintojen edessä. Suomella ei ole vielä olympiapaikkaa 97 kilon sarjaan. Savolainen antoi nyt kovan näytön, mutta hänen leirissään ei vielä uskota, että se antaa hänelle etulyöntiaseman.
– Tuskin se tarkoittaa sitä vielä. Tämä oli vasta 23-vuotiaiden meriitti. Odotellaan, että päästään näyttämään miehissä, Lattu sanoi.
Painiliiton hallituksen jäsen ja valmennusvaliokunnan puheenjohtaja Marko Korpela avasi sitä, minkälaisia askelmerkkejä olympiapaikan metsästyksessä kaksikon välillä on edessä. Korpela muistutti, että Savolaisen maailmanmestaruuden lisäksi myös Kuosmasella on vahva näyttö reilun vikon takaa, sotilaiden maailmankisojen hopea.
Valintaprosessi on vielä auki, mutta sitä aletaan hioa välittömästi.
– Päävalmentaja ja valmennuspäällikkö palaavat huomenna Budapestista. Silloin alamme puhua heidän kanssaan syvällisemmin siitä, miten tästä jatketaan ja miten etsitään paremmuus näiden kahden välillä. Tammikuun aikana varmasti selviää, kuka lähtee Euroopan olympiakarsintaturnaukseen.
Euroopan olympiakarsintaturnaus on edessä maaliskuussa ja iso kysymys tällä hetkellä on se, kumpi pääsee sinne hakemaan paikkaa Tokioon. Turnauksen merkitystä korostaa se, että kaikki MM-kisoista olympiapaikan saaneet kuusi painijaa olivat Euroopasta, joten kevään karsinnasta paikka irtoaa jo helpommalla.
– Se on erittäin tärkeä turnaus, kun tämä tausta otetaan huomioon. Finalistit saavat sieltä olympiapaikan. Toki senkin jälkeen on vielä maailman karsintaturnaus toukokuussa, josta sieltäkin kaksi parasta saa paikan, Korpela kertoi.
Onko mahdollista, että Savolaiselle ja Kuosmaselle järjestetään jälleen keskinäinen karsinta pääsystä Euroopan olympiakarsintaan?
– Sekin on mahdollista, mitään ei ole poissuljettu. Tammikuussa on kuitenkin esimerkiksi kova turnaus Roomassa ja tammikuun lopussa SM-kisat, missä viimeistään ratkaistaan lähtijä.
Valmentaja Lattu toivoo, että elokuun tapaisia keskinäisiä karsintaotteluja ei enää käytäisi.
– Toivottavasti ei, toivottavasti saataisiin selvyys aikaisemmin.
Lue myös:
Huippulupaus Arvi Savolainen paini historiallisen 23-vuotiaiden maailmanmestaruuden