Hallinnot ympäri maailman käyttävät yhä enemmän sosiaalista mediaa vaalitulosten vääristämiseen ja kansalaisten valvontaan.
Virheellisen tiedon levittäminen verkossa on yleisimmin käytetty keino manipuloida vaaleja, todetaan yhdysvaltalaisen Freedom House -järjestön tuoreessa raportissa verkon vapaudesta.
Vuosittain julkaistavan selvityksen mukaan internetin vapaus on nyt vähentynyt yhdeksänä perättäisenä vuotena. Järjestö arvioi 65 maata, joista vapauden katsottiin laskeneen 35:ssä.
Eniten vapaus kaventui Sudanissa ja Kazakstanissa. Kiina oli nyt neljättä vuotta peräkkäin valtio, joka kontrolloi eniten kansalaistensa verkon käyttöä.
Vapauden rajoittamisella on monia muotoja. Jossain maissa valtaapitävät voivat yksinkertaisesti katkaista verkkoyhteydet, toisissa maissa hallinto voi käyttää paljon resursseja hienostuneen propagandan levittämiseen verkossa.
– Monet hallinnot ovat huomaamassa, että sosiaalisessa mediassa propaganda toimii paremmin kuin sensuuri, sanoi Freedom Housen johtaja Mike Abramowitz uutistoimisto AFP:lle.
– Autoritaariset hallitsijat ja populistit ympäri maailmaa käyttävät hyväkseen sekä ihmisluontoa että tietokonealgoritmeja pärjätäkseen vaaleissa. Samalla he rikkovat sääntöjä, jotka on suunniteltu takaamaan vapaat ja reilut vaalit, Abramowitz jatkoi.
Lue lisää:
Kiina sensuroi netistä N-kirjaimen ja useita sanoja – taustalla taistelu vallasta