Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Jättimäinen uhkasakko rajoittamaan bloggari Maria Nordinin aivokurssin markkinointia – lievin mahdollinen keino, Tukes perustelee

Eroon oireista -nimisen verkkokurssin on annettu ymmärtää auttavan moniin vakaviin, jopa lääkärinhoitoa vaativiin sairauksiin.

Maria Nordin ulkona yllään villakangastakki
Tukes määräsi bloggari ja arkkitehti Maria Nordinille 100 000 euron uhkasakon. Kuva: Elise Tykkyläinen / Yle
Paula Tiessalo
Avaa Yle-sovelluksessa

Bloggari ja arkkitehti Maria Nordinin hyvinvointikurssin ympärillä on tänä syksynä käynyt kuuma kohu. Nordin kertoo verkkokurssinsa perustuvan "aivojen plastisuuden hyödyntämiseen, tiedostetun sekä tiedostamattoman stressin purkamiseen sekä mikrobiomin muokkaamiseen."

Torstaina Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes päätti asettaa Nordinille 100 000 euron uhkasakon rajoittaakseen kurssin markkinointia. Markkinoinnissa on Tukesin mukaan annettu ymmärtää, että kurssi auttaa monenlaisiin vakaviin sairauksiin.

– Kokonaisarviomme mukaan palveluun liittyi sellaisia piirteitä ja elementtejä, joista meidän näkemyksemme mukaan saattoi aiheutua asiakkaalle terveydellistä vaaraa, esimerkiksi vakaville allergioille altistumista, sanoo Tukesin ylitarkastaja Annina Nyholm Ylelle.

Nyholm muistuttaa, että vaikka itse kurssin sisältö olisikin asiallista, niin sen markkinointi sosiaalisessa mediassa ja muualla ei saa sisältää väitteitä, joista voi aiheutua haittaa terveydelle.

Päätöksen tueksi 100 000 euron uhkasakko

Tukes puuttui villinä velloneeseen tapaukseen ja on nyt tutkinut markkinointiväitteitä ja kurssin sisältöä.

– Me olemme ottaneet huomioon ihan koko palvelukokonaisuuden. Kurssimateriaalin lisäksi olemme arvioineet myös sosiaalisessa mediassa ollutta viestintää ja muuta kurssin ympärillä käytyä viestittelyä, Nyholm kertoo.

Tukes on antanut päätöksen, jossa se kieltää Maria Nordinia markkinoimasta verkkokurssiaan terveydelle haitallisilla väitteillä ja ohjeilla. Päätöksen mukaan Tukes kieltää palveluntarjoajaa esittämästä palvelun yhteydessä sellaisia ohjeita tai väitteitä, jotka voivat aiheuttaa terveydellistä vaaraa. Kielto sisältää siis muutakin kuin markkinoinnin.

Päätöksen tueksi virasto on asettanut uhkasakon, jonka hallinto-oikeus voi tuomita maksettavaksi ellei Nordin noudata kieltoa. Tukesin pyrkimyksenä on turvata asiakkaiden terveys.

Maria Nordin on kiitellyt Tukesin päätöstä omassa blogikirjoituksessaan. Hän painottaa, ettei ole kurssilla esittänyt terveysväitteitä tai antanut vaarallisia ohjeita. Kurssin alussa kerrotaan hänen mukaansa selkeästi, ettei kyseessä ole lääketieteellinen hoito ja ettei kurssi korvaa mitään hoitoa.

Nordin on siistinyt markkinointia tutkinnan aikana

Maria Nordin on jo Tukesin tutkinnan aikana tehnyt korjauksia muun muassa kurssiensa markkinointiin ja toimittanut muutoksista myös tiedon Tukesille. Tukesin näkemyksen mukaan muutokset paransivat palvelun turvallisuutta.

– Palveluntarjoaja on tehnyt paljon muutoksia ja tarkennuksia materiaaliin ja omaan viestintäänsä. Hän on esimerkiksi poistanut julkaisuja, joissa oli kyseenalaisia ja huolta herättäviä neuvoja ja keskustelua, ylitarkastaja Nyholm sanoo.

Lisäksi kurssimateriaaliin on lisätty tarkennuksia ja ohjeita. Näin Nordin on Tukesin mukana lisännyt palvelujensa turvallisuutta siten, ettei sen arviointi jää pelkästään asiakkaan kontolle. Näin ollen koko kurssia ei myöskään ole syytä kieltää.

– Me olemme katsoneet, että tehdyt muutokset täyttävät lainsäädännön minimivaatimukset, eli palvelun tarjontaa ei tarvitse keskeyttää tai kieltää kokonaan.

Tuntuva uhkasakko on Tukesin mukaan lievin mahdollinen keino varmistaa, ettei huolta herättäviä elementtejä tule palveluun myöskään tulevaisuudessa.

Uhkasakon määrä määräytyy tyypillisesti liikevaihdon, arvioidun asiakasmäärä ja kurssien hinnan perusteella. Sen määrittelyssä arvioidaan myös, minkälaista rahallista hyötyä palveluntarjoajalle tulisi, jos puutteita ei korjattaisi.

Tukes korostaa, että tällä hetkellä Maria Nordin saa jatkaa kurssien pitämistä.

– Palvelun turvallisuus on nyt sellaisella tasolla, että toimintaa voidaan jatkaa.

Uhkasakosta kertoi ensimmäisenä Iltalehti. Artikkelin voit lukea täältä.

Lue myös:

Riku Rantala: Miksi vihaamme Maria Nordinia ja muita nykypäivän ihmeparantajia?

Näkökulma: Allergiat ja muut sairaudet paranevat aivotreenillä? Väite on huuhaata

Suosittelemme