– Minun on edelleen vaikea uskoa sitä, sanoo ääni väristen tamperelainen Ira Vihreälehto.
Hän etsi viisi vuotta isoisänsä, entisen neuvostoliittolaisen sotavangin jälkiä. Ja lopulta löysi ne.
– Hänen nimensä oli Ivan Anashkin. Hän oli syntynyt vuonna 1923 ja asui Petroskoissa. Hän joutui vangiksi jatkosodan aikana syksyllä 1941. Hänet lähetettiin töihin Otavan koulutilalle Mikkelin lähelle. Siellä hän tutustui vuonna 1943 isoäitiini Lempiin.
Kielletty rakkaus
Paikallisten asukkaiden ja neuvostovankien suhteista seurasi ikävyyksiä. Laki kielsi ne. Siksi Ivan ja Lempi tapailivat salaa. Keväällä 1944 karjalaissyntyinen entinen neuvostosotilas joutui uudelleen rintamalle, tällä kertaa Suomen armeijan heimopataljoonan riveissä. 18. kesäkuuta Ivan katosi. Rakastavaiset eivät enää koskaan tavanneet toisiaan.
– Isoäiti synnytti juhannuksena isäni Juhanin. Sen jälkeen hän joutui piilottelemaan viranomaisilta pari vuotta, jottei joutuisi selittämään, mistä lapsi oli tullut. Tilanne rauhoittui vasta vuonna 1946, kun hän meni naimisiin suomalaisen miehen kanssa.
Juhanille selvisi vasta isoäidin kuoltua vuonna 1968 perunkirjoituksesta, että hän oli sotavangin poika. Lempi ei eläessään puhunut koskaan asiasta, mutta säilytti joitakin valokuvia. Yhdessä niistä oli kolme miestä. Alareunasta oli repäisty pala ikään kuin olisi haluttu hävittää nimikirjoitus.
– Arvelen, että yksi näistä kolmesta miehestä on isoisäni, sanoo Ira Vihreälehto.
Pitkä etsintä
Ira otti tehtäväkseen löytää keinolla millä hyvänsä tietoja isoisästään ja tämän sukulaisista.
– Tein sen ennen kaikkea isäni vuoksi. Hän murehti sitä, ettei tiennyt, kuka oli hänen oikea isänsä.
Etsinnät kestivät useamman vuoden. Ira tutki eri vaihtoehtoja, pari kertaa osui harhaan, kunnes palasi valokuvaan kolmesta miehestä. Hänelle vinkattiin, että oikeanpuolisen miehen ruumiinrakenne ja kasvojen muoto muistuttivat Juhania.
– Sain selville, että miehen nimi oli Ivan. Sympaattinen ja miellyttävä. Kerrottiin, että hänellä oli hyvä maine, ja ajattelin, että jos isoäiti on rakastunut johonkuhun, niin nimenomaan tällaiseen ihmiseen.
Jäljellä oli vaikein osa etsintää – löytää Anashkinin sukulaisia ja tehdä DNA-testi. Etsintä kesti pitkään, mutta sitten tapahtui ihme.
Kohtalo vai pelkkä sattuma?
Suomessa asuva Maria Gurina matkusti Petroskoihin tapaamaan äitiään ja näki sattumalta Karjalan television suomenkielisen lähetyksen, jossa Ira Vihreälehto kertoi isoisänsä etsinnästä.
– En edes pidä televisionkatselusta, mutta silloin päätin katsoa, koska siellä puhuttiin suomea. Ja yhtäkkiä tällainen tarina. Ajattelin heti, että minun täytyy auttaa tätä naista, muistelee Maria.
– Otin häneen yhteyttä, ja sovimme, että yritän saada tietoa Anashkinista venäläisen sosiaalisen median kautta. Ei kulunut kuin muutama päivä, kun Ivanin sukulaiset löytyivät.
Kävi ilmi, että Ivanin nuorempi veli, 88-vuotias Nikolai Anashkin oli vielä elossa. Nikolain sukulaiset vastasivat ja ehtivät ottaa häneltä DNA-testin ennen hänen kuolemaansa.
– Se on hämmentävää, sanoo Maria Gurina.
– Hänen vaimonsa oli kuollut kolme vuotta aikaisemmin, ja hän kuoli samana päivänä. Tuntuu kuin Nikolai olisi pysytellyt hengissä viimeiset vuotensa vain, jotta ehtisi vahvistaa sukulaisuuden ennen poismenoaan.
– Niin, tulokset auttoivat minua kokoamaan palapelin, sanoo Ira.
– Löysimme isoisän.
Rakkaus ei jättänyt rauhaan
Ivan Anashkinin viimeisistä vuosista ei ole paljonkaan tietoa. Joutuiko hän leirille vai välttikö rangaistuksen, joka odotti monia neuvostoliittolaisia sotavankeja? Tiedossa on ainoastaan, että sukulaisten hämmästykseksi hän asettui asumaan aivan Suomen rajan tuntumaan. Ehkä hän toivoi, että raja aukeaisi ja hän näkisi uudelleen oman Lempinsä.
Vähän myöhemmin hän meni naimisiin paikallisen suomalaistytön kanssa, ja heille syntyi Ira-tytär (Irina). Taaskin ihmeellinen sattuma! Ikävä kyllä Ivanilla ei kuitenkaan ollut onnea elämässään. Sodanjälkeiset vuodet olivat rankkoja, eivätkä kaikki kyenneet keventämään omaa henkistä taakkaansa. Ivan käytti runsaasti alkoholia ja kuoli 1960-luvulla umpisuolentulehdukseen.
Ira sanoo, että tutustuisi mielellään venäläisiin sukulaisiinsa, tätiin ja serkkuun. Toistaiseksi he ovat kirjoitelleet toisilleen internetin kautta ja suunnitelleet tapaavansa ja menevänsä yhdessä Ivanin haudalle.
Suomessa on muutama sata neuvostoliittolaisten sotavankien lasta
Ira Vihreälehto arvelee, että Suomessa on kolmisensataa neuvostoliittolaisten sotavankien jälkeläistä. Hän on avannut heitä varten sivun Facebookissa.
– Se on eräänlainen tukisivu, koska asiasta vaiettiin pitkään ja neuvostoliittolaisten sotavankien lapset pyrkivät salaamaan syntyperänsä, koska se oli häpeällistä. Toivon, että tämäkin sivu sota-ajan historiassamme tullaan lopultakin valaisemaan täysin. Hallitsijat taistelivat, mutta tavalliset ihmiset, sellaiset kuten Ivan ja Lempi, tulivat hyvin toimeen ja rakastuivat toisiinsa. Tällaisesta täytyisi kirjoittaa, kun puhutaan sodasta.
Unohtumaton isänpäivä
Sunnuntai vuonna 2019 on erityinen päivä Ira Vihreälehdon ja Juhani Kautiaiselle. He menevät ensimmäistä kertaa hautausmaalle viemään kynttilän Ivan Anashkinin muistolle. Oman isän ja isoisän, jota he niin kauan etsivät.
– Olen erityisen iloinen isäni puolesta. Näen, miten tärkeää tämä on hänelle. Tiedämme nyt, keitä olemme ja missä ovat juuremme.
Novosti Ylen venäjänkielisestä jutusta Внучка советского военнопленного нашла своего дедушку kääntänyt Heidi Zidan.
Lue myös:
Sotavanki-isoisää etsimässä: "Ei löydykään mitä toivoo, vaan mitä pelkää"