Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Australian MM-ralli on peruttu maastopalojen vuoksi – Sydneyssä varoitetaan katastrofaalisesta tulipalovaarasta

Rallikaupunki Coffs Harbouriin lentämistä ei tällä hetkellä suositella.

Australian rallin huoltoparkkia purettiin Coffs Harbourissa varhain tiistaiaamuna Suomen aikaa.
Australian rallin huoltoparkkia purettiin Coffs Harbourissa varhain tiistaiaamuna Suomen aikaa. Kuva: Janne Lerkki
Markus Heikkilä
Avaa Yle-sovelluksessa

Australian MM-ralli on peruttu maan itärannikolla riehuvien maastopalojen vuoksi.

Yle Urheilun ralliselostaja Riku Salminen kertoi asiasta varhain tiistaiaamuna puhelimitse Sydneyn lentokentältä. Rallin keskuksena toimivaan Coffs Harbouriin lentämistä ei suositella tällä hetkellä.

– Olimme jo nousemassa Sydneystä Coffs Harbourin lennolle, kun saimme tiedon rallin peruuntumisesta, Salminen sanoi ja lähti selvittelemään matkalaukkunsa sijaintia.

Australian rallin järjestäjät kertoivat myöhemmin Twitterissä rallin peruuntumisesta.

MM-ralleja kuvaavan NEP Group Finlandin Janne Lerkki kertoo, että Coffs Harbourissa on ollut savuista ja savun haju on tunkeutunut myös sisätiloihin.

– Evakuointikäskyä ei ole tullut, Lerkki sanoo.

Australian rallin oli määrä olla WRC-kauden viimeinen kisa. Osakilpailun peruuntumisen myötä Hyundai vie valmistajien maailmanmestaruuden. Tommi Mäkisen johtamalla Toyotalla olisi ollut vielä mahdollisuus nousta valmistajien ykköseksi Australiassa, mutta toisin siis kävi.

Toyotan Ott Tänak varmisti kuljettajien mestaruuden jo edellisessä osakilpailussa, Katalonian rallissa Espanjassa.

Satoja kouluja suljettu

Australian maastopalot roihuavat pahimmin juuri Brisbanen ja Sydneyn välisellä rannikkoalueella, jossa myös Coffs Harbour sijaitsee. Liekit ovat siirtymässä Brisbanen liepeiltä kohti etelää, mikä tarkoittaa, että tilanne Coffs Harbourin lähellä jatkuu vakavana.

Sydney Morning Heraldin mukaan Uuden Etelä-Walesin osavaltiossa yli 600 koulua pysyy suljettuna tiistaina. Tulta vastaan taistelee yli 3 000 palomiestä maastossa ja heitä auttaa 60 lentokonetta.

Asukkaita on kehotettu evakuoitumaan metsämailta kaupunkien keskusta-alueille. Sekä Sydney että Coffs Harbour sijaitsevat Uudessa Etelä-Walesissa. Kaupunkien välillä on matkaa noin 500 kilometriä.

Australian metsäpalotilanne 11.11.2019.
Australian metsäpalotilanne 11.11.2019. Kuva: rfs.nsw.gov.au

Maanantaina Uuden Etelä-Walesin osavaltioon julistettiin hätätila ja tiistaiaamuna Sydneyyn annettiin varoitus katastrofaalisesta tulipalovaarasta, mikä on varoitusasteikon vakavin pykälä. Osavaltion hätäpalvelujen ministeri David Elliot arvioi uutistoimisto AP:n mukaan, että meneillään voivat olla maan pahimmat maasto- ja metsäpalot koskaan.

Koillis-Australiassa on tähän mennessä kuollut kolme ihmistä. Yli 150 taloa on tuhoutunut palossa täysin. Peltoja ja metsiä on palanut yli miljoonan hehtaarin edestä perjantain jälkeen.

Yli sataa ihmistä on hoidettu paloihin liittyvistä vammoista. Heidän joukossaan on 20 pelastajaa.

Lue myös:

Australiassa tappava helle lietsoo tulta – palomiesten uuvuttava taistelu jatkuu paloja vastaan

Tuhoisat liekit nuolevat Australian itärannikkoa 80 kilometrin tuntinopeudella – kauden päätösralli halutaan silti viedä alueella läpi, mutta typistettynä

Järjestäjät vahvistivat, että Australian MM-ralli lyhenee selvästi – kuljettajat pääsevät tutustumaan reittiin vasta keskiviikkona

Australian puskapalot uhkaavat MM-rallikauden päätöstä – kilpailu uhkaa lyhentyä kaksipäiväiseksi: "Tilanne ei näytä hyvältä"

Ott Tänak päätti hylätä Toyotan voittoisan Walesin rallin jälkeen – maailmanmestari toivoo, että pääsee Hyundain rattiin vielä ennen joulua

Suosittelemme