Yle välittää sunnuntaina TV2:lta kello 21 alkaen koosteen rallin MM-sarjan koko kaudesta. Kaiken rallisisällön löydät osoitteesta yle.fi/mmralli.
Rallin MM-kausi sai viimein päätöksensä, kun kauden viimeinen kilpailu Australiassa päätettiin peruuttaa. Ilmaisu "viimein" on monella tapaa paikallaan tässä yhteydessä.
Jo viikonlopun aikana oli selvää, että Uuden Etelä-Walesin osavaltiossa roihuavat maastopalot eivät olleet ainakaan hellittämässä. Tästäkin huolimatta järjestäjät, rallin promoottori ja kansainvälinen autourheiluliitto FIA onnistuivat vitkuttelemaan asian kanssa päiviä.
Maanantaina nähtiin pohjakosketus, kun järjestäjät julkaisivat ehdotuksensa, jonka puitteissa rallia olisi ajettu yli 300 kilometrin sijasta vain reilut 90 kilometriä. Lyhennyksestä huolimatta neljää ajokelpoista erikoiskoetta olisi sahattu kolmen päivän ajan.
Tallit ja kuljettajat eivät olisi halunneet ajaa rallia läpi missään tapauksessa, ja aivan syystä. Kaikki paikan päällä olleet kyllä tiesivät, miten kammottava tilanne alueella oli kehittymässä.
Liekit olivat jo tuhonneet ihmisten omaisuutta ja elinkeinoja – hengistä ja kokonaisista elämistä puhumattakaan. Häilyvä raja täydellisen katastrofin välillä kulkee tällä hetkellä jossain paloja vastaan taistelevien ja pahasti uupuneiden palomiesten sekä sattuman välillä.
Suunniteltu tynkäkilpailu olisi ollut kaikin puolin surkea ratkaisu. Urheilullisesti muutaman erikoiskokeen ajamisessa ei olisi ollut tolkun hiventäkään. MM-historian lyhimmästä rallista olisi muutenkin sääntöjen puitteissa voitu jakaa vain kolmasosa pisteistä, minkä johdosta kisalla ei olisi ollut senkään vertaa panosta. Hyundai olisi varmistanut ensimmäisen merkkimestaruutensa joka tapauksessa, aivan kuten WRC2-luokassa selvässä pistejohdossa ollut ranskalainen Pierre Louis-Loubet. Ott Tänak ja Kalle Rovanperä olivat jo omat tittelinsä varmistaneet ennen Australiaa.
Olikin irvokasta, miten pitkään päätöksen kanssa pystyttiin lopulta vitkuttelemaan. Kilpailun järjestäjien, rallin MM-sarjan promoottorilla ja FIA:lla oli toki omat paineensa saada kausi maaliin kunniakkaasti. Uhan piti kuitenkin kasvaa "katastrofaaliseksi" ennen kuin punainen lippu liehui.
On vain toivottava, että päätöksen pitkittäminen ei aiheuta turhaan lisävaaraa. Liekkimeri lähestyy Coffs Harbourin kaupunkia, jossa kärsitään jo palojen aiheuttamasta katkusta ja savusta. Nopeamman päätöksen myötä edes rallin parissa työskentelevät ihmiset olisivat päässeet ajoissa pois alueelta.
Nyt hekin joutuvat pelkäämään oman turvallisuutensa puolesta, sillä lentokenttä on suljettu ainakin tämän päivän ajan.
Lue myös:
Australiassa tappava helle lietsoo tulta – palomiesten uuvuttava taistelu jatkuu paloja vastaan