Lakomäen Metsäkartanon isäntä Pasi Kauppinen, 51, säätää polvet lumessa viimeisiä yksityiskohtia keksimäänsä puiseen sähkölumiskootteriin. Hän on juuri käynyt hakemassa eLylyksi nimetyn skootterin protomallin Jyväskylästä.
Pakkanen raapustaa jääkukkia pihavalojen lasilyhtyihin. Ensilumi kuorruttaa vanhoja, korkeita pihtakuusia, jotka kietovat syliinsä 134-vuotiaan hirsikartanon ikimetsän keskellä Kannonkoskella, puolentoista tunnin ajomatkan päässä Jyväskylästä.
Hiljaisuus pysäyttää ajankulun. Ajatus äänettömästä ja päästöttömästä menopelistä alkoi kyteä Kauppisen päässä omasta tarpeesta.
Aikoinaan Pyhä-Häkin kansallispuiston kupeessa sijaitsevalla matkailutilalla järjestettiin moottorikelkkasafareita ja muita päriseviä oheispalveluita, missä katkusi polttoaine.
Viimeiset kymmenen vuotta Kauppinen on vaimonsa, Minna Kauppisen, 51, kanssa vienyt matkailutilaa koko ajan vihreämpään suuntaan.
– Olen nähnyt luonnon keskellä kuinka talvet ovat muuttuneet. Ilmastonmuutos näkyy säässä hyvinkin selkeästi. Kenenkään etu ei ole aiheuttaa lisää ongelmia ilmastolle, sanoo Pasi Kauppinen.
Vaikka tilalla tarjotaan turisteille nykyisin luontoa mahdollisimman yksinkertaisesti katettuna, niin sanottua slow lifea, tarvitaan siellä välillä ohjelmaakin. Silloin on tarvetta ekologiselle kulkuneuvolle, jolla päästään vaikka katsomaan tähtitaivasta tai revontulia jäälle.
Kaikki vieraat eivät ole innostuneita hiihtämisestä tai lumikenkäilystä.
Kun Kauppinen ei keväällä 2018 onnistunut löytämään markkinoilta päästötöntä menopeliä hangille, hän päätti tehdä sen itse.
Vihreiden innovaatioiden patentointi on koko ajan lisääntynyt Suomessa. Biotalouden, kiertotalouden ja puhtaan teknologian ratkaisuihin liittyviin patenttihakemuksiin tarjotaan Patentti- ja rekisterihallituksessa nopeutettua käsittelyaikaa. Eurooppa on ympäristöystävällisten teknologioiden kärkialueita maailmassa.
Itsepintaiset ajatukset miehen kiusana
Ideat ovat ennenkin Kauppisen päässä poikineet, mutta aiemmin hän on aina torpannut ne. Maalla on usein keksittävä ratkaisuja itse, kun lähimpään kauppaan on matkaa kymmeniä kilometrejä.
– Olen aina ennen hylännyt uudet ideat pohtien, miten paljon ne vaatisivat työtä, joka ei kuulu matkailualaan. Nytkin ensin ajattelin sähkölumiskootterista, että älä Pasi innostu, anna nyt olla. Olet ryhtynyt matkailuyrittäjäksi, pysy siinä.
Mutta itsepintainen ajatus ei jättänyt miestä rauhaan. Se vaani yölläkin takaraivossa jyskyttäen: tuo on nyt niin hyvä idea, että se voisi kelvata muillekin.
Lopulta vaimo, kuunneltuaan aikansa miehensä puhetta luontoystävällisestä menopelistä, kehotti miestään piirtämään ajatuksensa paperille.
Mies piirusti muutaman viivan ruutupaperille: eLyly sai siivet alleen.
Puolessatoista vuodessa Kauppisen päässä pakottanut ajatus päästöttömästä kulkupelistä kasvoi todeksi. Akkuteknologian kehitys antoi pontta sähkölumiskootterin syntyyn. Lumiskootterin akku riittää 15–20 kilometrin lenkille.
Viime talvi jo huristeltiin eLylyn koeversiolla pitkin ja poikin kartanon lähimetsiä.
Hiljainen kulkuneuvo on Kauppisen suunnittelema jokaista yksityiskohtaa myöten. Tunnetun muotoilijan Harri Koskisen, Keski-Suomen poikia hänkin, kynästä syntyi eLylyn lopullinen tummapuinen design.
Nimen Kauppinen kehitteli entisajan innovaatiosta, vasemman jalan puisesta liukusuksesta, joka teki metsissä liikkumisesta aikoinaan huomattavasti sukkelampaa.
eLyly voitti kesällä teollisuuden innovaatiokilpailun MPIDEA:ssa (Uusi Teknologia.fi). Tuomaristo perusteli päätöstään lumiskootterin potentiaalilla työllistää teollisessa tuotannossa ja lisätä ekologisen talvimatkailun vetovoimaa Suomessa.
Kauppinen uskoo, että luonto auttaa häntä kauhomaan luovuutta. Maalla on myös aikaa ajatella.
– Luonto antaa valtavasti voimaa, kun on kova puserrus päällä. Täällä pääsee aina halutessaan hetkeksi työnteosta irti. Jos olisi kaupungissa uraa ja rutiiniviikkoa tekemässä, paljonko siellä jää ja irtoaa aikaa johonkin uuteen, pohtii Kauppinen.
Paluumuuttajan korsusauna rakentuu metsään
Keltaisen kartanon ruutuikkunoista tulvii valoa kutsuvasti.
Kannonkoskella varttunut Pasi Kauppinen ryhtyi matkailualalle 90-luvun puolivälissä. Jyväskylässä työskennellessään miehen mieli veti takaisin kotikonnuille, lapsuudessa sieluun piirtyneisiin kumpuileviin metsämaisemiin.
Kertoessaan ajatuksistaan räätälöidystä erämatkailusta muille yrittäjille, kaikuivat ideat ymmärtämättömille korville. Aika ei ollut vielä kypsä ajatuksille.
– Siihen aikaan matkailussa ainoastaan suuri oli kaunista. Haluttiin syrjäänkin mahtipontisia huvikeskuksia ja korkkareilla klinkkereillä kopsuttelua. Minua pidettiin aitojen asioiden kannattajana ja korsusauna-ajatuksineni vähän kajahtaneena.
Mutta vainu erämatkailun tulemisesta voimistui hänellä vuosi vuodelta: Kauppisen mielestä syrjäseuduilla istutaan aarrearkun päällä.
Tuli loimuaa Lakomäen metsäkartanon avotakassa. Pasi Kauppinen lisää koivuhalkoja valkoiseen, rapattuun tulisijaan. Suuren tuvan hirsiseinää peittää valtava karhuntalja. Karhu on Kauppisen kaverin kaatama.
On tuvan ikkunasta nähty pienemmän mesikämmenen tallustelevan kartanon nurkallakin.
Kauppinen palasi kotiseudulleen Kannonkosken korpimaisemiin 1997. Hän alkoi pitää eräleiriä ja rakensi metsään korsusaunansa.
Saunan hirsiä etsiessään, oli eräs kirvesmies ohimennen maininnut tyhjillään olevasta, vanhasta UPM:n kämpästä, jossa oli käynyt kattoa korjaamassa. Tuvassa oli kuulemma ollut komeat kymmenen kertaa kymmenmetriset hirret.
Hirret ja tupa jäivät Kauppisen ajatuksiin kummittelemaan.
Rähjäisestä metsäkämpästä matkailutilaksi
Muutamaa vuotta myöhemmin, Pasi Kauppisen kuultua kartanon olevan edelleen hylättynä ja myytävänä, hän päätti mennä katsastamaan tilaa.
Vuonna 1885 rakennetun kartanon piha oli päässyt pahasti pusikoitumaan, ikkunat olivat rikki ja veranta täynnä hirven papanoita. Mutta tuvan hirret nähtyään Kauppinen oli mennyttä miestä. Kaupat tehtiin niiltä jalansijoilta.
Sata vuotta metsäyhtiöiden tukkikämppänä toimineen rakennuksen kunnostus oli valtava urakka.
– Aina ei tiennyt, oliko päivä välillä vaihtunut. Se aika meni ihan sumussa. Yleensä 400 neliön kartanon kunnostukseen menee vuosikymmen, meillä meni kolme vuotta.
Jos Kauppinen olisi silloin tiennyt, mitä kaikkea matkailuyrittäjäksi vanhaan kartanoon syrjässä ryhtyminen vaatisi, olisi hän jättänyt leikin sikseen.
Se on maksanut paljon: lukemattomia tunteja vastikkeetonta työtä, vastoinkäymisiä, taloudellista epävarmuutta ja yhden avoliiton.
Kauppinen on nähnyt vuosien varrella monen matkailuyrittäjäksi halajavan tulevan ja menevän parissa vuodessa.
– Minä olen varmasti niin yksinkertainen, että en ole tajunnut lopettaa. Olen vaan iskenyt päätäni keskisuomalaiseen punahonkaan yhä uudelleen ja uudelleen, Kauppinen naurahtaa.
Jännityksen ja pelon sekaiset odotukset
Kauppinen kurottaa hattuhyllyltä lakkiansa. Suolan ja pippurin värinen kääpiösnautseri, Peppi, hyppelehtii kintereillä metsälenkin toiveissa. Hangelle ovat painautuneet tuoreet metsäkauriin jäljet.
Kauppisten viisilapsisen uusperheen kuopus Leevi Kauppinen, 17, auttaa isäänsä lumitöissä.
Pasi Kauppinen tapasi uuden vaimonsa Minnan yhteisen harrastuksen, moottoripyöräilyn, kautta reilut 10 vuotta sitten.
Oulussa ja Kemissä asuneelle Minnalle muutto syrjäkylälle oli aluksi sokki.
– Ensin tuli pelkotiloja, kun illan pimetessä oksat rahisivat seinissä. Kaipasin katuvaloja, leffateattereita ja shoppailua. Mutta hyvin äkkiä se vaihtui niin päin, että kun menin kaupunkiin, oli kiire takaisin tänne hiljaisuuteen ja luonnon ääreen.
Sähkölumiskootteri on ollut perheen yhteinen ponnistus. Kun Pasi Kauppiselle kaikki teollistamiseen liittyvä on ollut uutta, vaimolla on ollut siitä kokemusta edellisistä työpaikoistaan muun muassa Nokialta.
Nyt perheessä eletään jännän äärellä. Sähkölumiskootteri pyritään julkistamaan ensi kuussa. Tähän saakka eLylyn kanssa on pidetty matalaa profiilia. Silti tuote on ehtinyt herättää uteliaisuutta jo ulkomailla asti.
Haastavinta koko projektissa on ollut rahoituksen saaminen. Edelleenkin olisi tarvetta lisärahoitukselle, esimerkiksi sijoittajan muodossa.
Patentti- ja rekisterihallituksen mukaan merkittävä osa patentoimiskelpoisista innovaatioista kaatuu juuri rahoituksen puuttumiseen. Suomen patenttiviranomaisille tulee vuosittain keskimäärin 1 500 patenttihakemusta. Suomessa patentoitavien keksintöjen määrä on laskussa. Pieniltä yrityksiltä tai yksityishenkilöiltä tulee valitettavan vähän hakemuksia.
Kauppinen haaveilee, että eLyly saadaan vietyä maaliin ja sillä lähdetään valloittamaan maailmaa. Homma on vaatinut, jos ei hulluutta, niin ainakin lähellä sitä oloa.
– On ollut hirmu antoisaa, opettavaista ja energisoivaa, mutta välillä tulee aallonpohjia. Sitä miettii, missä taas ollaan. Tässä on niin paljon kyseessä – kaikki on taas pelissä.
Kauppinen käynnistää sähkölumiskootterin ja sujahtaa kuusen alta syvemmälle metsään lumi pöllyten, koira kannoillaan.
