Muutama viikko sitten pohdiskelin tällä samalla areenalla Suomen vientivetoisuutta eli Suomen poikkeuksellisen suurta riippuvuutta viennistä. Numeroiden valossa se riippuvuus ei ollutkaan suuri eikä poikkeuksellinen, ainakaan verrattuna muihin Euroopan maihin.
Talouskeskustelussa vilahtelee paljon muitakin valefaktoja kuin Suomen muka poikkeuksellisen suuri vientiriippuvuus.
Kaikkein vahvimmin suomalaiset on manipuloitu olemaan huolissaan valtion ja koko julkisen sektorin velasta.
Kyllähän sitä velkaa on, mutta on myös varallisuutta. Kun mitataan nettovelkaa, eli kun veloista vähennetään varallisuus, Suomen valtio ei ole kovinkaan velkainen. Tarkka sijoitus maiden välisessä vertailussa riippuu mittaustavasta, mutta kaikilla mittaustavoilla Suomi on vähävelkainen maa. Toisin kuin julkisesta keskustelusta voisi päätellä.
Valefaktojen lisäksi talouskeskustelussa vilisee metaforia eli kielikuvia. Voisi luulla, että nimenomaan taloudesta voisi puhua numeroin ja tosiasioin. Mutta numerot ja tosiasiat eivät aina ole sellaisia kuin puhujan tarinaan ja toiveisiin sopii.
Siksi kielikuvat ovat käyttökelpoisempi väline tarkoitushakuiselle keskustelijalle. Numerot on helppo todistaa vääriksi, mutta kielikuvia on melkeinpä mahdotonta todistaa vääriksi.
Tervehdyttäminen kuulostaa hyvältä, mutta voi tarkoittaa ihan mitä tahansa.
Kun totinen herra harmaassa puvussaan julistaa televisioruudussa, että talous on veitsen terällä, umpikujassa tai kuilun partaalla, on vaikea todistaa, että ei ole veitsen terällä, vaan mukavasti haarukassa. Eikä suinkaan kuilun partaalla, vaan pikemminkin upealla näköalapaikalla.
On mainio taktiikka puhua talouden tervehdyttämisestä. Tervehdyttäminen kuulostaa hyvältä, mutta voi tarkoittaa ihan mitä tahansa. Toisten mielestä talous tervehtyy vähentämällä menoja ja irtisanomalla ihmisiä. Toisten mielestä talous päinvastoin tervehtyy menoja lisäämällä ja ihmisiä työllistämällä.
Mainioimpia talouden kielikuvia on kilpailukyky, koska sitä ei edes mielletä kielikuvaksi.
Yleensä kilpailukyvyllä tarkoitetaan sitä, että yritysten työvoimakustannusten pitäisi mieluummin olla vähäiset kuin suuret. Palkansaajien näkökulmasta kilpailukyky tarkoittaa tietysti täysin päinvastaista. Palkansaajien näkökulmasta Suomen palkat ovat sitä kilpailukykyisempiä, mitä suurempia ne ovat verrattuna muihin maihin.
Aivovuoto-kielikuvalla annetaan puolestaan ymmärtää, että kaikissa maailman suuryrityksissä seurataan silmä kovana Suomen johtajien palkkoja,
Jostakin syystä Suomen kilpailukyky ei vaadi, että myös johtajien palkkojen pitäisi olla mahdollisimman pienet. Päinvastoin, johtajien palkkojen pitää olla kilpailukykyiset, eli suuret, muuten uhkaa aivovuoto.
Aivovuoto-kielikuvalla annetaan puolestaan ymmärtää, että kaikissa maailman suuryrityksissä seurataan silmä kovana Suomen johtajien palkkoja, ja heti jos ne eivät koko ajan nouse, kaikki Suomen johtajat rekrytoidaan huipputehtäviin New Yorkiin, Beijingiin ja Tokioon.
Valefaktojen ja kielikuvien lisäksi talouskeskustelussa hyödynnetään valeadjektiiveja.
Suomessa on kuulemma joustamattomat työmarkkinat. Tottahan toki joustava on paljon parempi adjektiivi kuin joustamaton.
Mutta mikä oikeasti on joustavaa ja mikä joustamatonta? Kun työmarkkinoita moititaan joustamattomiksi, tarkoitetaan sitä, että pitää noudattaa työehtosopimuksia ja työlainsäädäntöä.
Voisi ajatella niinkin, että selvät pelisäännöt ne vasta tekevätkin työmarkkinat joustaviksi, kun ei tarvitse joka asiasta erikseen riidellä ja sopia.
Voisi jopa ajatella, että pelisääntöjen olemassaolo on paitsi joustavaa, myös tehokasta, kun työpaikoilla voi keskittyä olennaiseen, eli työntekoon.
Kiinassa eivät joustamattomat työmarkkinat, joustamaton oikeusjärjestelmä ja joustamattomat ihmisoikeudet ole estämässä talouskasvua ja yritysten kukoistusta.
Ne, jotka kaipaavat joustavia työmarkkinoita, kenties kaipaavat myös joustavaa oikeuslaitosta. Jokaisella työpaikalla voitaisiin poiketa laeista, jos lait eivät miellytä. Maailmassa jo onkin sellaisia maita, joissa näin toimitaan, ja kyllä, aika kilpailukykyisiltä ne näyttävät, ihan faktojenkin valossa.
Kiinassa on joustoja, ja eikö vain Kiinan talous kasva nopeammin kuin Suomen talous. Kiinassa eivät joustamattomat työmarkkinat, joustamaton oikeusjärjestelmä ja joustamattomat ihmisoikeudet ole estämässä talouskasvua ja yritysten kukoistusta.
Kun pohtii sanojen merkityksiä, kannattaa myös pohtia, kuka niitä sanoja sanoo. Mediassa talouspuheenvuoron saavat helpoimmin elinkeinoelämän ja erityisesti pankkien asiantuntijat. Tarkkaan ottaen he eivät kuitenkaan ole asiantuntijoita, vaan asianosaisia.
Riippumattomat talouden tarkkailijat eivät välttämättä ole yhtään sen luotettavampia, mutta kun riippumattomat talouden tarkkailijat käyttävät hämäriä sanoja tai puhuvat sekavia, he tekevät sen vahingossa, eivät tahallaan.
Pekka Seppänen
Kirjoittaja on riippumaton talouden tarkkailija.
Kolumnista voi keskustella 19.11. klo 16:00 asti.