Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Jari-Matti Latvala ja muut kuljettajat keskittyvät rallin ajamisen sijaan hyväntekeväisyystyöhön – "Jos voimme tehdä jotain hyvää tälle alueelle, on hyvä olla mukana auttamassa"

Jari-Matti Latvalan mielestä Australian rallin peruminen maasto- ja metsäpalojen takia oli täysin oikea ratkaisu.

Jari-Matti Latvala
Jari-Matti Latvala auttaa mielellään Australian metsä- ja maastopaloista kärsineitä. Kuva: Tomi Hänninen
Kirsi Teiskonlahti,
Anu Karttunen
Avaa Yle-sovelluksessa

Jari-Matti Latvala on seurannut Australian maasto- ja metsäpalojen tilannetta Coffs Harbourissa viime perjantaista lähtien. Kun hän saapui paikalle kartturi Miikka Anttilan kanssa, oli savuverho niin paksu, että kaksikko joutui käyttämään autossaan pitkiä valoja ajaessaan metsäalueella.

– Tätä on jatkunut joka päivä. Joka aamu kun herää, niin hotellilla huomaa savun hajun. Palot ovat todella lähellä tätä aluetta, mutta ihmiset ovat käyttäytyneet tosi rauhallisesti eikä mitään paniikkia ole ollut, Latvala kertoi Yle Urheilulle puhelimitse.

Tiistaina rallikauden päätösosakilpailu päätettiin perua. Coffs Harbourin tiet ovat olleet suljettuina, kuten myös paikkakunnan lentokenttä. Tilanteen pitäisi parantua huomenna ja tiimien pitäisi päästä pois, mutta sitä ennen kuljettajat haluavat antaa oman osansa alueen kovia kokeneille asukkaille.

– Yritämme olla mukana hyväntekeväisyydessä. Australian rallin järjestäjät ovat pyytäneet tiimejä ja tiimien kuljettajia mukaan, Latvala kertoi.

Kuljettajat kirjoittavat nimikirjoituksiaan muun muassa ajovarusteisiin, lisäksi tiimit lahjoittavat ralliin liittyviä esineitä, joita huutokaupataan ja rahat käytetään alueen hyväksi. Kuljettajat käyvät myös muun muassa Punaisen Ristin toimintakohteissa ja käyvät tervehtimässä ihmisiä, joita on evakuoitu paloista.

– Tällainen toiminta on hyvä asia, ehdottomasti. Ihmiset ovat menettäneet tällä alueella kotejaan ja metsää on tuhoutunut paljon, Latvala sanoi.

– Oli kaikista paras ratkaisu, ettei rallia ajeta. Siinä ei olisi ollut mitään järkeä kilpailla, kun ihmiset kamppailevat täällä elämästä ja asuinpaikoistaan. Jos voimme tehdä jotain hyvää tälle alueelle, on hyvä olla mukana auttamassa.

Lue myös:

Australian paloalueilla valmistaudutaan vaikeaan yöhön – lämpötila laski kymmenen astetta kymmenessä minuutissa ja nostatti tuulia

MM-rallin perumispäätös venyi, vaikka Australian palojen vakavuus selvisi nopeasti – suomalaiskuljettaja kummissaan: "Mietimme, kuka täällä haluaa ajaa"

Kommentti: Ainoa oikea ratkaisu, joka tehtiin aivan liian myöhään – Australian MM-rallin peruutuspäätöstä vitkuteltiin irvokkaalla tavalla

Saumat merkkimestaruuteen menettänyt Toyota-talli ei surkutellut Australian rallin peruuntumista: ”Ainoa oikea ratkaisu”

Australiassa tappava helle lietsoo tulta – palomiesten uuvuttava taistelu jatkuu paloja vastaan

Suosittelemme