Rallin MM-sarjassa suomalaiskuljettajista Esapekka Lapilla on ensi kaudesta sopimus Citroënin kanssa, mutta sekä Jari-Matti Latvalan että Teemu Sunisen sopimukset ovat katkolla. Latvala haluaisi jatkaa Toyotalla myös ensi kaudella, myös Suninen on halukas jatkamaan Fordilla.
Latvala toivoo sopimusneuvotteluistaan uutisia mahdollisimman pian. Hän kertoi Yle Urheilulle, että hänen ykkösvaihtoehtonsa on Toyotalla. Jos tallissa jatkaminen ei ole mahdollista, hän haluaa katsoa muita vaihtoehtoja.
Latvala on ajanut WRC:llä MM-sarjaa reippaasti yli kymmenen vuotta ja Toyotalla kaksi kautta. Kuinka todennäköisenä Latvala pitää, että hän ajaisi myös koko ensi kauden WRC-sarjassa? Siihen hän ei uskalla sanoa mitään.
– Sen tiedän ja uskallan luvata, että ajan kyllä yhden kilpailun. Se on Jyväskylä tai Ruotsin ralli, jompikumpi. Jos en aja koko kautta, niin yhden kilpailun tulen ainakin ajamaan, Latvala vakuutti.
Toyotan tallipäällikkö Tommi Mäkisen mukaan “kuljettajatilannetta pannaan kuntoon koko ajan”, mutta sen enempää hän ei halunnut tilannetta avata.
– Tässä kohtaa ei ole mitään kertomista, Mäkinen sanoi Yle Urheilulle.
Mitä tekee Ogier?
Kun maailmanmestari Ott Tänak vahvisti lokakuun lopussa huhut ja kertoi siirtyvänsä Toyotalta Hyundaille, aiheutti se Latvalan mukaan rallimaailmassa yllätyksen. Tänak ja Toyota olivat kuitenkin olleet vahva yhdistelmä.
Tänak pääsee Hyundaille todelliseen unelmatiimiin, jossa tallikavereina ovat Thierry Neuville, Dani Sordo ja Sebastien Loeb. Latvalan mielestä Tänakin siirto sekoitti pakkaa ja sopimusneuvotteluja, ja nyt tallipäälliköt miettivät muita vaihtoehtoja ja kombinaatioita.
Sunisen mukaan Tänakin siirto ei ole ainakaan nopeuttanut hänen sopimusneuvottelujaan. Hän odottaa itse näkevänsä kuukauden aikana sen suunnan, mihin hän on menossa.
– Nyt odotetaan dominojonossa seuraavaa kuljettajaa, se on varmaan Sebastien Ogier. Se on iso pelimerkki, mitä hän tekee. Sen jälkeen kuljettajat lähtevät arpomaan tallipaikkoja, Suninen arveli Yle Urheilulle.
Ogierilla on sopimus Citroënille vielä ensi kaudeksi, ja kuusinkertainen maailmanmestari on ilmoittanut lopettavan uransa tämän jälkeen. Tommi Mäkisen on huhuttu houkuttelevan ranskalaista Toyotalle, mutta Mäkinen on kiistänyt huhut vahvasti.
Latvalalla uran huonoin kausi
Rallin MM-sarjassa eivät suomalaiskuskit päässeet tällä kaudella juhlimaan. Latvala oli suomalaiskuskeista parhaana kokonaistuloksissa seitsemäs, Suninen yhdeksäs ja Lappi kymmenes.
Ensimmäisen kerran sitten vuoden 1995 ei suomalaiskuljettaja voittanut yhtään osakilpailua, ja ensimmäistä kertaa WRC:n MM-sarjassa suomalaiskuljettajat jäivät kuuden parhaan ulkopuolelle.
Latvala ajoi kauden aikana kaksi kertaa kolmanneksi, mutta tämä ei tyydyttänyt häntä, sillä maailmanmestaruus karkasi jo hyvissä ajoin. Etenkin kauden aloitus oli Latvalalla surkea. Monte Carlon viidennen sijan jälkeen hän ajoi Ruotsin rallissa ulos ja Meksikossa eteen tuli teknisiä ongelmia. Kun mestaruushaaveet karkasivat, lopahti kuljettajan motivaatiokin.
Korsikan ralli oli Latvalalle vedenjakaja, sillä hän laski sen uransa huonoimmaksi kilpailuksi. Sen jälkeen hän ymmärsi, ettei tilanne voi jatkua, ja hän sai negatiivisuuden kierteen katkaistua.
– Pakko sanoa, että tämä on ollut varmaan kaikkein huonoin kausi, mitä minulla on ollut, hän myönsi.
Positiivista Latvala löytää vauhdistaan, sillä hän on voittanut lukuisia erikoiskokeita ja johtanut ralleja yli kymmenen erikoiskokeen ajan.
– Vauhti on ollut siellä, mutta osat eivät ole olleet kohdillaan. En ole saanut kokonaisuutta onnistumaan tänä vuonna. Odotin paljon enemmän tältä vuodelta, en voi missään nimessä olla tyytyväinen.
Latvala syytti itseään merkkimestaruuden menetyksestä
Toyota voitti viime kaudella merkkimestaruuden, ja sen uusiminen oli tallille tavoitteena. Kun päätösosakilpailu jäi ajamatta, vei Hyundai mestaruuden 18 pisteen erolla.
– Vaikka tallikaveri on Ott Tänak, joka on erittäin vahva ja on voittanut monta kilpailua, Hyundai oli kuitenkin hyvin valmistautunut ja käytti monta eri kuljettajaa. Mutta eihän siitä pääse mihinkään, jos itse olisin pystynyt parempaan, niin olisimme pystyneet sen merkkimestaruuden saamaan, Latvala totesi.
Myös Suninen löytää kaudestaan paljon positiivista, mutta myös negatiivista. Hänen kauden aloituksensa oli Latvalan tavoin huono, sillä hän oli suurissa ongelmissa kolmessa ensimmäisessä osakilpailussa. Tämän jälkeen Ford-kuski pääsi kuitenkin hyvään rytmiin ja vauhtiin, ja ajoi Italiassa jopa toiseksi.
Suninen on omasta mielestään saanut Latvalan tavoin vauhtia lisää, mutta ei niinkään maksimivauhtia, vaan vauhtia perusrutiinitasoon. Suninen pystyi tällä kaudella niin sanotusti varmistelemaan, mutta silti ajamaan hyviä pätkäaikoja. Lisäksi hän teki oikeita rengasvalintoja ja ajoi tasaisemmin eri olosuhteissa.
– Olen kohtuu tyytyväinen, vaikka paljon jäi parannettavaa. Muutaman virheen kun olisi saanut pois, niin olisin voinut olla sarjassa neljäs tai viides, mutta sitä on turha jossitella.
– Tasaisuutta lisää, niin pystyn ensi vuonna ajamaan hienon tuloksen. Tällä hetkellä sijat 4–10 on todella tiukassa, hän muistutti ja sanoi olleensa tyytyväinen talliinsa.
– Olen todella halukas jatkamaan Fordilla. Täällä on ollut hyvä olla, kasvaa ja kehittyä kuljettajana.
Lue myös: