Natalia Alaspää nauraa paljon, myös silloin, kun ei naurata. Entisen Neuvostoliiton kansalainen on asunut Suomessa jo 29 vuotta.
Huumori on hänen keinonsa kaikkeen paskaan, jota kuulemma yhä sataa niskaan.
Alaspää ihastui hiljattain Kokkolassa myynnissä olleeseen taloon, joka olisi sopinut ravintola- ja pitopalveluyrittäjän laajennustarpeisiin.
– Soitin omistajalle, joka hetken kuunneltuaan sanoi, ettei rupea kauppoihin venäläisen kanssa. Se siitä sitten, hän kertoo tuohtuneena. Venäläinen aksentti on edelleen vahva.
Pahimmalta tuntuu kuitenkin huorittelu. Pelkkä asiasta puhuminen nostaa kaulalle punaiset kiukkuläikät.
Stereotypia venäläisten naisten helppoudesta – aina tarjolla ja helposti saatavissa rahalla tai ilman – elää edelleen.
– Olen saanut usein törkeitä ehdotuksia, jopa silloin, kun olemme olleet yhdessä aviomieheni kanssa vaikkapa ravintolassa, hän puuskahtaa.
Natalia Alaspää ei ole kokemuksineen yksin. Sosiaalipsykologian yliopistolehtori Tuuli Anna Renvik Helsingin yliopistosta kertoo, että venäjänkielisten naisten maahanmuuttomotiiveja saatetaan kyseenalaistaa juuri oletuksilla prostituutiosta tai rahan perässä muuttamisesta.
Syrjinnässä ja ennakkoluuloissa etnisyys ja sukupuoli kietoutuvat usein yhteen, ja naisten epäasiallinen kohtelu eroaa juuri seksistisen sävynsä takia miesten saamasta kohtelusta.
– Venäjänkielisiin naisiin ja miehiin kohdistuu osin erilaisia ennakkoluuloja, kuten esimerkiksi ikävät puheet ”venakoista” osoittivat vuoden 2018 Miss Suomen Alina Voronkovan saamassa kohtelussa, Renvik kertoo.
Etelä-Savosta kotoisin oleva Voronkova joutui heti kruunaamisensa jälkeen somemyrskyyn. Kommentoijat julkaisivat Putin-meemejä ja ryssittelivät.
Venäläinen sijoittaa itseensä, suomalainen kotiinsa
Kokkolan ja Jyväskylän välinen valtatie 13 on saanut marraskuisena aamuna lumihuurteen pintaansa.
Tie kulkee reilun 3 000 asukkaan Vetelin halki. Jyväskylään on matkaa 190 kilometriä, Kokkolaan 56. Rajanaapurina on kansanmusiikkijuhlistaan tunnettu Kaustinen.
Valtatieltä erkanee väylä reilun 800 asukkaan Räyrinkiin, joka on 1990-luvun alun keskustalaisen pääministerin, Esko Ahon, kotikylä.
Sama paikka, jonka elämää seurattiin televisiosta, kun Yle teki dokumentin Kylä ilman naisia 2009. Kotisohvilla katsottiin tositeeveen tapaan, kuinka räyrinkiläismiehet selvisivät arjesta, kun vaimot lähtivät kylpyläreissulle.
Ohi vilahtaa metsää, peltoaukeita, muutaman talon ryppäitä, navettoja ja konesuojia. Tänne miljoonakaupunkien, Kiovan ja Pietarin, tyttö päätyi vuonna 1990. Neuvostoliiton sosialismista Räyringin kapitalismiin.
– Ja suoraan navettaan! En ollut koskaan ennen nähnyt elävää lehmää. Pelkäsin karjaa ja inhosin navettatöitä!
Karjanhoito on hänen osaltaan jäänyt jo kauan sitten taakse.
Kiireinen yrittäjä ei myöskään pukeudu enää jatkuvasti turkkiin ja piikkikorkoisiin kenkiin.
Jo ensimmäinen puoli vuotta Räyringissä opetti vaihtamaan ylle järkevät kengät ja toisenlaisen takin.
– Tajusin olevani musta lammas valkoisten joukossa.
Hän miettii, että venäläisten naisten näyttävä pukeutuminen ja meikki viestivät siitä, että venäläinen sijoittaa itseensä, mutta suomalainen satsaa kotiinsa.Venäläisellä raha saa näkyä, suomalainen ei halua tehdä varakkuudestaan numeroa.
– Vaikka venäläisellä naisella olisi näyttävät vaatteet ja kalliit korut, se ei tarkoita, että hänellä olisi kotona kaikkea. Ne voivat aivan hyvin olla ainoa asia, mitä hän omistaa.
Suomessa naisella pitää olla munat
Natalia Alaspää rakastaa edelleen korkeita kenkiä ja hameita, ja on sitä mieltä, että miehen kuuluu avata naiselle ovi ja auttaa, jos naisella on raskas kantamus.
– Kaipaan venäläisyyttä, jossa nainen on nainen ja mies on mies. Suomessa naisella pitää olla munat!
Hän intoutuu kuvailemaan venäläistä kulttuuria, jossa nainen on timantti, jonka loisto valaisee myös miestä. Miehen tehtävä on tuoda raha kotiin.
Ja vaimon tehtävä passata miestään?
– Kyllä, mutta mies pitääkin sitten kaikesta muusta huolen.
Alaspää hehkuttaa venäläisten romanttisuutta ja kertoo huvittuneena, että suomalainen mies tuo kukkia vain syntymän ja kuoleman takia.
Silti hän itse kuitenkin rakastui palavasti suomalaiseen, keskipohjalaiseen, mieheen.
Venäläiset ovatkin yleensä päätyneet Keski-Pohjanmaan maakuntaan rakkauden tai työn perässä, sanoo Suomi-Venäjä seuran Länsi-Suomen piirin hallituksessa istuva kokkolalainen Jouko Kuismin.
1990-luvulla pohjalaismaakuntiin tultiin töihin turkistarhoille Venäjän Karjalasta ja kauempaakin vanhoista Neuvostoliiton valtioista.
– Nykyään esimerkiksi Keski-Pohjanmaalla on venäläisiä erilaisissa palveluammateissa ja jonkin verran lääkäreinä, Kuismin kertoo.
Suomalaisesta pitää pysyä käsivarren mitan päässä
Suomalaisuus iski ensimmäisen kerran kasvoille Kokkolan rautatieasemalla, kun Natalia Alaspää hyppäsi junasta sulhasensa kaulaan. Mies vetäytyi nolona irti, ja sanoi, ettei täällä toisten silmien edessä halailla ja pussailla.
Myöhemmin nainen oppi, että suomalaiset tarvitsevat ympärilleen henkilökohtaista tilaa, jonka saavat vain harvat ja valitut rikkoa.
Hän meni Kauhavan Yrittäjäopistossa juttelemaan opettajalle, ja tunki innoissaan asiansa kanssa niin lähelle, että toinen alkoi perääntyä.
– Änkesin perässä yhä lähemmäksi, ja lopuksi aivan iholle, että sain asiani selitettyä. Nurkkaan ahdistamani mies tokaisi hädissään, että Natalia, pitää pysyä käsivarren mitan päässä!
Pietarilaisen ja räyrinkiläisen rakkaustarina sai alkunsa pietarilaisessa ravintolassa tyttöporukan syntypäiväjuhlinnan humussa, ja huipentui vuoden Suomessa olon jälkeen pikaiseen vihkimiseen maistraatissa.
Morsian sai vasta häiden jälkeen kuulla, että sodan kokeneet olivat ihmetelleet, miksi mies toi vihollisen kotikylään.
– Isäni puolestaan totesi häävideota katsoessaan, että heillä Ukrainassa on hautajaisetkin iloisemmat kuin suomalaiset häät, ja suri millaiseen maahan tytär on muuttanut asumaan.
Alaspään vanhemmat pahastuivat nopeista ja pienistä häistä. Tytärtä olisi pitänyt saada juhlia komeasti.
Sopeutuminen ei ollut puolin eikä toisin helppoa Räyringissäkään. Natalia Alaspää kertoo itkeneensä navetassa yksinäisyyttään, kielimuuria ja entisen kaupunkilaistytön elämän katoamista.
Äidinkieltä pystyi sentään joskus puhumaan, koska Vetelissä ja lähialueilla asui viisi suomalaisen kanssa naimisiin mennyttä venäläisnaista.
Nykyään ulkomaalaistaustaisia ihmisiä asuu Vetelissä huomattavasti enemmän. Tilastotokeskuksen mukaan 2017 kunnassa oli 63 ulkomaalaistaustaista ihmistä, joista kymmenen puhui äidinkielenään venäjää.
Omassa kylässä Alaspäähän on vuosien saatossa totuttu. Muualla hän on edelleen usein liian venäläinen.
Venäläinen teki jo, kun suomalainen vielä suunnittelee
Maaseudulla arvostetaan riuskaa ja säästäväistä työihmistä.
– “Turhuuksia”, kuten kampaajaa ja manikyyria ei voinut enää ajatellakaan. Jos luki kirjaa, tuli heti huono omatunto, että laiskottelee, Alaspää muistelee ensimmäisiä Räyrinki-vuosiaan.
Naiselta loppuu huumorintaju välittömästi, jos häntä tai maanmiehiä parjataan vetelyydestä. Hän uskoo venäläisten olevan kovempia tekemään töitä kuin suomalaiset. Natalia Alaspään kokemuksen mukaan venäläinen on jo tehnyt työn, kun suomalainen vielä miettii ja suunnittelee.
– Jos venäläinen kokee, ettei häntä arvosteta ja työstä maksetaan huonosti, miksi kukaan viitsisi kunnolla tehdä, hän kuittaa.
Alaspään vanhemmat ovat käyneet usein Räyringissä lomailemassa, mutta eivät vaihtaisi osia tyttären kanssa. Ensimmäisellä käynnillä maatilan työmäärä kauhistutti molempia. Isä suri, mihin tytär oli joutunut.
Isälle oli ollut tärkeää, että lapset hankkivat korkeakoulutuksen, ettei päädy kääntelemään lehmän häntiä.Alaspään mukaan Neuvostoliitossa maatalous ei ollut arvostetumpia aloja.
– Kiusasin, että katso nyt isukki, täällä kääntelen häntiä insinöörin paperit taskussani, ja kauppakorkeakoulukin käytynä, Alaspää muistelee huvittuneena.
Tilastotietojen valossa moni Suomesta töitä saanut venäläinen on ylikoulutettu ammattiinsa. Heidän työllistymisensä on kutenkin kantaväestöä huonompaa, vaikka ovat yksi parhaiten koulutettu väestöryhmä Suomessa.
Helsingin yliopiston sosiologian tutkija Akhlaq Ahmadin 2019 tekemä tutkimus rekrytointisyrjinnästä osoitti, että venäläiset ovat Suomen “etnisen hierarkian” keskivaiheilla, ja että työnhaku on huomattavast isuomalaisnimisiä hakijoita vaikeampaa.
Muissa Suomessa tehdyissä tutkimuksissa on havaittu, että venäjänkieliset tulevat usein kohdelluksi ulkopuolisina riippumatta Suomessa eletystä ajasta. Monilla on tunne, että myönteinen suhtautuminen saattaa muuttua kielteiseksi, kun oma tausta paljastuu.
Sosiaalipsykologian yliopistolehtori Tuuli Anna Renvik uskoo, että venäläisiin kohdistuvat ennakkoluulot kumpuavat erityisesti historiallisten konfliktien ruokkimasta epäluulosta ja -luottamuksesta.
– Esimerkiksi ryssittely on voinut siirtynyt sukupolvelta toiselle ja saattanut voimistua viimeaikaisen poliittisen kehityksen myötä, Renvik miettii.
Venäjänkieliset ovat edelleen Suomen suurin maahanmuuttajaryhmä.
Rakenna talo, saa lapsi, istuta puu
Räyringinjärvi on saanut pintaansa ohuen jääriitteen. Natalia Alaspää seisoo suurella puuterassilla ilman takkia. Innokas avantouimari ei hytise, vaan odottaa kunnon kelejä talviuintiin.
Hän miettii omaa identiteettiään. Mikä hän on? Venäläinen? Suomalainen? Papereiden mukaan molempia, kaksoiskansalainen.
– En ole koskaan hävennyt juuriani tai yrittänyt häivyttää taustaani.Olen ylpeä venäläisyydestäni, ja halunnut siirtää kulttuuriani myös lapsilleni eli kahdelle tyttärelleni.
Natalia Alaspää siteeraa vanhaa venäläistä sanontaa: jokaisen pitäisi elämänsä aikana rakentaa talo, saada lapsi ja istuttaa puu. Kaikki tämä on toteutunut hänen elämässään Suomessa.
Vaikeimpina hetkinä teki mieli lyödä hanskat tiskiin, mutta maailmanpolitiikka vaikutti valintoihin.
Itänaapurissa kuohui 1990-luvun alussa. Itä-Euroopan poliittinen kartta oli menossa uusiksi. Valtiot irroittautuivat kommunimista ja Neuvostoliitto oli murentumassa. Lopullinen hajoaminen tapahtui tapaninpäivänä 1991, ja raunioille syntyi uusi Venäjä.
Kaikkea tätä oli helpompaa ja turvallisempaa seurata pienestä Räyringin kylästä. Myös lasten syntymät lujittivat entisestään päätöstä pysyä Suomessa.
– Arvostan valtavasti suomalaista turvallisuutta. Olen myös ylpeä päiväkodeistamme ja kouluistamme. Myös luonnosta olen oppinut nauttimaan.
Pieni kylä on onnistunut tarjoamaan tyttärille jotakin samaa kuin kiovalainen kerrostaloalue Alaspään lapsuudessa. On saanut leikkiä myös muiden pihoilla ja mennä vapaasti toisten koteihin.
Tytöt ovat saaneet kuitenkin osansa myös ennakkoluuloista. Alaspää kertoo, kuinka nuorempi lapsista oli kerran keräämässä lipaskeräystä sotaveteraaneille kaupan pihalla.
– Joku tuli karjumaan hänelle, 8-vuotiaalle lapselle, että vihollisella ei ole mitään oikeutta kerätä suomalaiselle veteraanille rahaa!
Natalia Alaspää kertoo lohduttaneensa itkevää lasta sanomalla, että lapsi teki hyvää työtä, eivätkä he, venäläinen äiti ja suomalainen isä, ole mitenkään syypäitä siihen, että Suomi ja Neuvostoliitto aikoinaan sotivat.
Hetkessä eläminen tekisi hyvää hyvää suomalaiselle
Räyringinjärvellä puuterassi on rakennettu aivan vesirajaan. Se on tehty vanhan meijerin yhteyteen. Paikka on Natalia Alaspään kolmas lapsi, intohimolla rakennettu aamiaismajoitusta ja ravintola- ja pitopalvelua tarjoava yritys.
Hän halusi ensimmäisen kerran perustaa kylään kahvilan jo silloin , kun tyttäret olivat muutaman vuoden ikäisiä.
– Idea tyrmättiin täysin. Kaikki sanoivat, ettei kukaan ennättäisi istua kahvilassa. Mihin sitä edes tarvittaisiin, koska kaikki leipoivat pullansa itse ja keittivät kahvinsa kotonaan.
Unelmasta tuli kuitenkin totta vuonna 2004.
Alaspää silmäilee ympärilleen haikeana.Hän haluaisi jatkaa työtään, mutta ei tällä hetkellä tiedä, mitä yritykselle tapahtuu.
Pietarissa roihahtanut rakkaus ei kestänytkään koko elämää.Avioero on vireillä.
Hän ei tiedä jääkö Räyrinkiin tai edes Suomeen. Toisaalta vuosikymmenet ovat juurruttaneet suurkaupungin tytön maalaiskylään ja tuoneet paljon ystäviä.
Venäläisistä sanotaan, että he eivät märehdi menneitä eivätkä murehdi tulevaa, vaan elävät hetkessä.
Alaspää on ehdottomasti samaa mieltä. Eletään päivä kerrallaan ja nautitaan siitä.
– Se taito pitäisi opettaa myös suomalaisille. Työ on työtä, mutta pitää olla myös nautintoa eli tanssia, laulua, juttelua ja halauksia. Sillä asenteella jaksan odottaa myös tulevaisuutta.
Heille kaikille, joille Natalia Alaspää on edelleen liian äänekäs, liian riehakas, liian puhelias, liian nainen ja liian venäläinen, hän kohauttaa olkiaan.
– Maailma on täynnä erilaisia ihmisiä ja kansoja. Venäläisyydestä voi olla pitämättä, mutta omassa pienessä kuplassa on vaikea tietää maailmasta mitään, jos ei opi muista kulttuureista.