Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

JYP ja Ilves kaunistelivat voittoputkiaan – Julius Nättinen dominoi pörssejä, Ville Heinolalla vaikea alku

Miesten jääkiekkoliigassa nähtiin kolmen koti- ja yhden vierasvoiton ilta, kun Ilves, JYP, Jukurit ja Pelicans kukistivat vastustajansa.

Julius Nättinen, JYP
Julius Nättinen, JYP Kuva: Tomi Hänninen
STT Urheilu
Avaa Yle-sovelluksessa

Ilves voitti Sportin 3–0, JYP kuritti Lukkoa 5–2, Pelicans kukisti jatkoajalla KooKoon 2–1 ja Jukurit haki KalPasta 4-3-vierasvoiton voittolaukauskisan.

Neljännen peräkkäisen voittonsa ottanut JYP vankisti asemiaan sarjataulukon kolmannella sijalla nousemalla 37 pisteeseen. Jyväskyläläisten Julius Nättinen keräsi Lukko-ottelussa neljä tehopistettä (1+3) ja nousi pistepörssin kärkeen tehoin 15+9=24. Nättinen dominoi myös Liigan maalipörssiä.

– Ihan perushyvää pelaamista oli koko joukkueelta. Oli siellä paikkoja, joissa olisi voitu olla parempia. Hyvältä maistui tehdä maali heti tauon jälkeen. Nyt osuivat myös kaikki syötöt, Nättinen sanoi.

Vasta 18-vuotias Ville Heinola palasi kahdeksan NHL-pelin jälkeen Lukon paitaan kotimaan kiekkoliigaan. Startti oli vaikea sekä Heinolalle että koko kettupaitojen joukkueelle.

– Alku oli aika vaikea itselle. Loppua kohti pääsin vähän paremmin mukaan touhuun. Aika paljon jäi ihan joukkueena parannettavaa, Heinola kommentoi.

Hän myönsi, että NHL-pelien päättyminen kirpaisi.

– Toki se vähän jäi harmittamaan, että ei saanut NHL:ssä jatkaa. Pidettiin seurajohdon kanssa palaveria ja tultiin tulokseen, että on parempi miettiä isoa kuvaa, Heinola sanoi.

Kolppanen nollapeliin, KalPa ei osaa voittaa

Ilvekselle voitto oli jo viides peräkkäinen ja joukkue nousi nelossijalle, kun se kaatoi liigajumbo Sportin 3–0. Voitto oli erityisen makea maalivahti Ville Kolppaselle. Hän torjui 27 kertaa, ja nollapeli oli kauden ensimmäinen.

Arttu Ruotsalainen teki voittomaaliksi jääneen 1-0-osuman ylivoimalla toisessa erässä. Sitä ennen Sportin Roope Talaja oli kilisyttänyt maalikehikkoa. Maalinteon tuska kasvaa vaasalaisten leirissä.

KalPan ja Jukurien välisessä ottelussa kotijoukkueen Otto Huttunen lensi toisessa erässä suihkuun päähän kohdistuneesta taklauksesta. Vadim Pereskokov ratkaisi vl-kisan Kuopiossa. KalPalle tappio oli jo 7:s perättäinen.

– Pelattiin huikean hyvä peli hankalista lähtökohdista. Tosi ylpeä olen meidän jätkistä, Jukurit-päävalmentaja Pekka Kangasalusta hehkutti.

Pelicansille vasta neljäs kotivoitto

Ylivoimamaalit ja sarjapisteet jaettiin samoin lukemin, kun Pelicans voitti jääkiekkoliigassa KooKoon 2–1. Lahtelaisten kotivoitto irtosi Juhamatti Aaltosen ja jatkoajalla voittomaalin laukoneen Aleksi Mustosen osumilla.

Aaltosen (1+1) lisäksi tehomies oli kolmannen ottelunsa Pelicansin riveissä pelannut 29-vuotias puolustaja Ossi Ikonen (0+2).

Ikonen loukkaantui ennen kauden alkua ja menetti roolin palkanmaksajansa JYPin riveissä. Kouvolassa omakotitalossa perhe-elämää viettävä Ikonen pelaa Lahdessa marraskuun loppuun vuokralla. Keskiviikkona töitä kertyi keikkahommissa myös laitahyökkääjänä korvaamassa kesken ottelun loukkaantunutta Antti Tyrväistä.

– Pitkästä aikaa kiekkoilu tuntuu taas mukavalta. Olen päässyt Pelicansissa pelaamaan ylivoimaakin. JYPissä sitä kertyi viime kaudella vain kahden yrityksen ja kahden tekemämme maalin verran, hymähti Pelicansissa syöttöpisteen ottelua kohti kirjauttanut Ikonen.

– Kolmen millin päässä olivat kolme pistettä, harmitteli KooKoo-luotsi Jussi Ahokas joukkueensa tolppalaukausta.

Suosittelemme