Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Kiinan armeijan sotilaat ilmestyivät siivoamaan Hongkongin katuja

Kiinan armeijan sotilaat näyttäytyivät kaduilla nyt ensimmäistä kertaa viisi kuukautta jatkuneiden mielenosoitusten aikana.

Kuva: TVB / Reuters
Teemu Juhola
Avaa Yle-sovelluksessa

Hongkongissa Kiinan kansanarmeijan sotilaat siivosivat katuja mielenosoitusten jäljiltä lauantaina.

Sotilaiden näyttäytyminen edes siivoustöissä jakaa vahvasti hongkongilaisten mielipiteitä.

Kiinan Hongkongissa olevat sotilaat tulevat harvoin kasarmien ulkopuolelle. Viimeksi sotilaita oli kaduilla siivoamassa taifuuni Manghutin aiheuttamia tuhoja viime vuoden lopussa. Kiinalla on itsehallintoalueella noin 10 000 sotilasta.

Mustiin shortseihin ja vihreisiin T-paitoihin pukeutuneet sotilaat siivosivat katuja Hongkongin hallinnon kannattajien kanssa Kowloon Tongin baptisti-yliopiston ulkopuolella. Muodostelmassa liikkuneilla sotilailla oli mukanaan harjoja ja ämpäreitä.

Alueella oli yhteenottoja mielenosoittajien ja poliisin välillä aiemmin tällä viikolla. Sotilaat keräsivät kaduilta tiiliskiviä ja liikenteen esteeksi kasattua romua.

Hongkongin kaupunginhallinnon edustaja sanoi uutistoimisto Reutersille, ettei hallinto ollut pyytänyt siivousapua Kiinan armeijalta.

Yksi sotilaista sanoi The South China Morning Postille, että he lähtivät siivoamaan omasta aloitteestaan.

Hongkongissa pelätään hallinnon koventavan otteitaan.

Viimeisenä keinona Hongkongilla on mahdollisuus pyytää apua Kiinan kansanarmeijalta. Ylen aiemmin tällä viikolla haastattelema asiantuntija kuitenkin pitää sotilaiden väliintuloa yhä epätodennäköisenä.

Siivousoperaation jälkeen myöhemmin lauantai-iltana tilanne kiristyi Hongkongissa jälleen mielenosoittajien ja poliisin välisiksi yhteenotoiksi.

Poliisi on käyttänyt kyynelkaasua palopommeja heittäneitä mielenosoittajia vastaan.

Kesäkuussa alkaneet mielenosoitukset ovat kiihtyneet tällä viikolla. Mielenosoittajat ovat muun muassa häirinneet liikennettä ja ottaneet yhteen poliisin kanssa.

Hongkong on ollut paljolti jumissa koko viikon.

Suosittelemme