Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

AKT laajentaa tukitoimiaan Postin työkiistassa lisää ja lisää – ylityö- ja vuoronvaihtokielto tuleekin koskemaan lähes kaikkia liiton työntekijöitä

Liitto on valmis kertomaan tarvittaessa edelleen uusista tukitoimista alkuviikon aikana.

Postin lakkolaisia
Postin työntekijöiden mielenilmaus ilmalassa 12. marraskuuta. Kuva: Petteri Sopanen / Yle
STT
Avaa Yle-sovelluksessa

Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT laajentaa yhä tukeaan Posti- ja logistiikka-alan unionin (PAU) työtaistelulle. AKT ilmoitti sunnuntaina uusista ylityö- ja työvuorojen vaihtokielloista. Se oli kertonut vastaavista jo aiemmin lauantaina.

– Lauantaina ilmoitettiin niin sanotusti kumipyöräpuolen ylityö- ja vuoronvaihtokielto, eli esimerkiksi kuorma- ja linja-autojen osalta. Nyt päätettiin laajentaa sitä koskemaan satamia, terminaaleja ja huolinta-alaa sekä niihin läheisesti liittyviä toimintoja, AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen selventää STT:lle.

Uudet kiellot alkavat keskiviikkona ja jatkuvat 8. joulukuuta asti, ellei Postin työkiistassa saada sitä ennen ratkaisua. Sen myötä ylityö- ja vuoronvaihtokiellossa on yli 40 000 työntekijää, mikä on lähes AKT:n koko jäsenistö, Piirainen sanoo.

– Taksikuskit ja liikenneopettajat ovat ulkopuolella. Olemme halunneet rajata pois ne alat, jotka eivät käytännössä osallistu tavaroiden käsittelyyn tai lähettämiseen.

Valmius yhä uusiin tukitoimiin

Mikäli Postin työehtosopimuksia koskevissa neuvotteluissa ei saada ratkaisua alkuviikon aikana, liitto on valmis laajentamaan tukitoimiaan edelleen.

Postilakon osapuolet tapaavat tänään iltapäivällä valtakunnansovittelijan luona Helsingissä. Kello 14 alkavia neuvotteluja on varauduttu jatkamaan tarvittaessa myöhään.

PAU ja Palvelualojen työnantajat Palta olivat viimeksi valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan luona perjantaina. Tuolloin Piekkala ei antanut sovintoehdotusta kiistaan.

AKT on ilmoittanut tukitoimistaan tipoittain. Eilen ilmoitetut ylityö- ja vuoronvaihtokiellot astuvat voimaan tiistaina.

Liitto on aiemmin ilmoittanut, että sen jäsenet tulevat olemaan tukilakossa Posti Kuljetuksessa maanantaista alkaen sekä pidättäytymään myös muilla työpaikoilla Postin lähetysten käsittelystä.

AKT:n kaikki tukitoimet ovat voimassa 8. joulukuuta asti, johon myös PAUn oma lakko kestää.

Lue lisää:

AKT aikoo laajentaa tukitoimiaan PAUlle, jos postilakkoon ei saada sopua

Postilakon osapuolet jatkavat tänään neuvotteluja

Suosittelemme sinulle