TALLINNA Virossa kalanmyynti on notkahtanut selvästi tänä syksynä. Todennäköisin syy myynnin laskuun on kuluttajien pelko listeriatartunnan saamisesta.
Asiasta uutisoi sanomalehti Postimees sunnuntaina.
Tallinnan lähellä Harkussa sijaitsevasta M.V.Woolin kalanjalostustehtaasta löydettiin keväällä äärimmäisen aggressiivinen, mutatoitunut listeriabakteerikanta, ST1247.
M.V.Wool on Viron suurin kalantuottaja.
Löydöksen jälkeen Viron eläinlääkintä- ja elintarvikevirasto aloitti tutkinnan, jonka tulokset julkistettiin syyskuussa.
Postimees-lehden haastattelemista neljästä Virossa toimivasta kauppakeskuksesta kolme kertoi kalanmyynnin laskeneen sen jälkeen, kun tieto listeriabakteerista nousi otsikoihin syyskuun lopulla.
Useita sairastuneita ja kuolleita
Vaarallinen listeriabakteeri ehti levitä kylmien kalatuotteiden eli kylmäsavu- ja graavikalojen kautta M.V.Woolin tehtaalta useisiin Euroopan maihin ennen kuin se löydettiin.
Yhteensä 26 listeriatartuntatapausta Tanskassa, Ruotsissa, Ranskassa, Suomessa ja Virossa on pystytty jäljittämään virolaistehtaalta levinneeseen bakteerikantaan. Tartunnat ovat todennäköisesti tapahtuneet vuosina 2016–2019.
Suomessa kyseisen bakteerikannan aiheuttamia sairastumisia on todettu kaksi.
Tartunnan saaneista ihmisistä kuusi on kuollut, heistä kaksi virolaisia.
Ajankohtaisohjelma Pealtnägijä paljasti lokakuussa yhden mahdollisen kuolintapauksen lisää. Vuonna 2014 vastasyntyneenä kuollut virolaisvauva kantoi Pealtnägijän saamien tietojen mukaan juuri kyseistä, M.V.Woolin tehtaalta löydettyä, aggressiivista listeriabakteerin muotoa.
Listeriaa löytyi tehtaasta desinfioinnin jälkeenkin
Äskettäin M.V.Woolin kalanjalostustehtaalla tehtiin jälleen uusi listeriabakteerilöydös.
Vielä ei ole selvää, onko kyseessä sama, vaarallinen listeriabakteerin muoto, joka tehtaasta löydettiin aikaisemmin tänä vuonna.
– Olemme lähettäneet uudet bakteerilöydökset tutkittaviksi. Seuraavien parin-kolmen viikon aikana selviää, kuuluvatko ne samaan aggressiiviseen bakteerikantaan kuin aiemmat löydökset, kertoo Viron eläinlääkintä- ja elintarvikeviraston VTA:n varajohtaja Olev Kalda Ylelle.
Lokakuussa VTA vaati M.V.Woolin tehdasta suorittamaan tiloissaan perusteellisen desinfiointi- ja puhdistusoperaation. Tehdas suljettiin väliaikaisesti puhdistuksen ajaksi.
Olev Kaldan mukaan uudet, puhdistuksen jälkeen tehdyt löydökset ovat merkki siitä, ettei desinfiointi ole ollut tarpeeksi tehokas.
Toistaiseksi M.V.Woolin tehtaan tuotteiden myyntiä ei ole Virossa kielletty, mutta tehdas on joutunut kontrolloimaan VTA:n valvonnassa jokaisen myyntieränsä.
Uusien bakteerilöydösten vuoksi VTA harkitsee nyt tehtaan sulkemista. Päätös sulkemisesta tehtäneen lähipäivien aikana.
Viime viikolla M.V.Woolin tehdas lähetti itse VTA:lle toimintasuunnitelman, jonka mukaan se aikoo puhdistaa tilansa uudelleen perusteellisesti alkuvuodesta 2020. Tehdas ilmoittaa olevansa valmis pysäyttämään puhdistuksen vuoksi tuotantonsa enintään kolmeksi viikoksi.
"Kalaa voi syödä huoletta"
Olev Kaldan mukaan kuluttajien ei tarvitse olla huolissaan listeriatartunnasta, sillä M.V.Woolin tehtaalta löydettyyn ST1247 -bakteerikantaan johdettavia listeriatartuntoja ei ole ilmennyt Virossa tänä vuonna lainkaan.
M.V.Woolin tehtaan myyntierien tarkka kontrollointi on Kaldan mukaan tuottanut tulosta.
– Nollatoleranssi on toiminut eikä myyntiin ole päätynyt kuluttajille haitallisia tuotteita. Kalaa voi siis ostaa ja syödä Virossa huoletta, hän sanoo.
Kalda ei myöskään pidä todennäköisenä, että aggressiivinen listeriabakteerikanta lähtisi leviämään Virosta Suomeen.
– Teemme kaikkemme, ettei niin kävisi. Tavoitteemme on saada tämä bakteerikanta hävitettyä kokonaan.
Listeriaskandaali liittyy hallituskriisiin
Listerialöydökset ovat yhtenä tekijänä myös Virossa parhaillaan roihuavassa hallituskriisissä.
Viron maaseutuministeri Mart Järvikin epäillään tienneen M.V.Woolin tehtaalta tehdyistä listeriabakteerilöydöksistä jo kesäkuussa, vaikka hän on väittänyt saaneensa kuulla niistä vasta elokuun puolessavälissä.
Viron oppositio vaati viime viikolla epäluottamuslauseen esittämistä Järvikille, mutta vaatimus ei mennyt läpi.