Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Posti ei aio perua pakettilajittelijoiden sopimusvaihdosta – toimitusjohtajan mukaan vaihdoksella valtion omistajaohjauksen tuki

Posti ei ole ollut yhteydessä PAUhun asian tiimoilta.

Turkka Kuusisto är chef för postens affärsavdelning och näthandel.
Toimitusjohtaja Turkka Kuusiston mukaan Posti ei aio perääntyä päätöksessään siirtää pakettilajittelijat toiseen työehtosopimukseen. Kuva: IMAGOKUVA
STT
Avaa Yle-sovelluksessa

Posti on pettynyt työntekijöitä edustavan Posti- ja logistiikka-alan unionin (PAU) päätökseen hylätä valtakunnansovittelijan sovintoesitys Postin työkiistassa, kertoo yhtiön väliaikainen toimitusjohtaja Turkka Kuusisto.

Kuusiston mukaan esitys olisi taannut yleisen linjan tason mukaisen palkankorotuksen 10 000 Postin työntekijälle. Sen sijaan yhtiö ei ole aikeissa kumota päätöstä siirtää 700 pakettilajittelijaa toisen työehtosopimuksen piiriin.

– Meidän näkökulmastamme tämä asia on käsitelty, Kuusisto sanoo.

Pakettilajittelijat siirtyivät toisen työehtosopimuksen piiriin marraskuun alusta alkaen. Kuusiston mukaan siirto on ollut vastuullinen ja turvallinen, ja sillä on valtion omistajaohjauksen tuki.

Uudessa sopimuksessa työnantajapuolta edustaa Medialiitto ja työntekijöitä Teollisuusliitto. Postin työkiistassa neuvotteluja käyvät Palvelualojen työnantajat Palta ja PAU.

Posti ei ole ollut yhteydessä PAUhun

Kuusisto kiistää väitteen siitä, että työntekijöiden palkat laskisivat uuden työehtosopimuksen piirissä.

– Työntekijöiden palkat on taattu 27 kuukaudeksi henkilökohtaisella tasolla, hän sanoo ja jatkaa uuden palkkamallin luomisesta:

– Olen täysin vakuuttunut, että 27 kuukauden kuluttua olemme onnistuneet luomaan mallin, joka on täysin turvallinen, eikä kenenkään palkka ole romahtamassa.

PAU ei ole hyväksynyt pakettilajittelijoiden työehtosopimuksen vaihtoa ja pitää sitä olennaisena osana työkiistassa. Palta puolestaan kummeksui omaa asemaansa neuvotteluissa päivän tapaamisen jälkeen.

– Meillä ei ole mahdollisuutta käydä neuvotteluita muiden kuin omien jäsentemme puolesta, Paltan toimitusjohtaja Tuomas Aarto totesi tiedotteessa sen jälkeen, kun sovitteluesityksen kaatumisesta oli kerrottu.

Kuusisto toivoo, että osapuolet keskittyisivät neuvotteluissa niihin asioihin, jotka niiden välisiin keskusteluihin kuuluvat.

Posti ei ole ollut yhteydessä PAU:hun kiistan ratkaisemiseksi. Kuusisto korostaa, että hän ei halua kajota työmarkkinoiden normaaliin neuvotteluprosessiin.

– Se on Paltan tehtävä käydä näitä neuvotteluja.

Lue myös:

Postilakko jatkuu – PAU ei hyväksynyt sovintoehdotusta, video osapuolten kommenteista

Suosittelemme