Mannerlaattojen liikahtelu ei tunnu A-lehtien pääkonttorissa Helsingin Kulosaaressa marraskuisena aamupäivänä. Harmaata tiistaita voisi pitää ihan tavallisena arkipäivänä, jos ei tietäisi, että jossain kilometrien korkeudessa Suomen miesten jalkapallomaajoukkue lentää kohti Helsinkiä ja torijuhlia.
Vaikka naisten maajoukkue on pelannut EM-turnauksessa jo kolmesti, miesten arvokisapaikan toteutuminen tuntuu räjäyttäneen reiän siihen tuskaiseen kuplaan, jossa Tommi Läntisen Via Dolorosa raikasi pakotetun itseironian ja lohduttoman epätoivon tunnuslauluna.
Jääkiekkomestaruuksien hovibardit Jare ja Villegalle ja koko kansan voimanainen Kaija Koo ovat tiistain kansanjuhlan tähtiä.
Juhliin on vielä vajaan työpäivän verran aikaa. Entinen HJK:n markkinointijohtaja Sari Mikkonen-Mannila on kyllä menossa illemmalla Kansalaistorille, mutta nyt hän vastaanottaa vieraansa työnantajansa tiloissa.
Nykyään johtajana A-lehtien kasvumarkkinointiliiketoiminnassa työskentelevä Mikkonen-Mannila muistuttaa, että jalkapalloväen työpäivä on vasta alussa.
– Niin iloinen asia kuin tämä onkin, niin kukaan, joka toimii ammatikseen jalkapallon parissa, ei voi alkaa fanittaa. Tässä on paljon ystäviä ja selkääntaputtajia, mutta nyt pitää miettiä, missä olemme kahden vuoden päästä, Mikkonen-Mannila linjaa.
Hän oli rakentamassa Klubin talouden menestystarinaa vuosina 2012-2018.
Kuuden vuoden aikana hioutui näkemys siitä, miten kotimaista jalkapalloa voi myydä menestyksekkäästi. Reseptille luulisi olevan tarvetta juuri nyt.
– Menestyvä joukkue ei voi olla seuran tärkein asia eikä mielestäni suomalainen jalkapallokaan voi olla pelkkä Huuhkajat, Mikkonen-Mannila sanoo.
– Jos ajatellaan, että jalkapallo koskettaa puolta miljoonaa suomalaista jollain tapaa viikottain, niin sellainen kohderyhmä kiinnostaa yhteistyökumppaneita.
"Ei yritys tiedä, mitä se haluaa"
Vain yksi suomalainen palloilulaji on kyennyt jalostamaan arvokisahuumasta kestävää suosiota. Kun jääkiekon maailmanmestaruus 1995 sekoitti suomalaiset, lajin keskeiset vaikuttajat olivat tehneet töitä jo parikymmentä vuotta.
Jääkiekko nousi viimeistään tässä vaiheessa omaan kastiinsa suomalaisessa urheilussa. Jäähalli rakennettiin jokaiseen pitäjään, kriittiset massat rynnivät kaukaloihin ja katsomoihin, alettiin hiljalleen puhua kansallislajista.
Samana talvena Oulun Kärpät oli tahkonnut kakkosdivisioonaa muun muassa Kiimingin Kiekko-Poikia ja Suomussalmen Palloseuraa vastaan matkalla sarjaporrasta ylemmäs. Vuoden 1981 mestarijoukkue oli rämpinyt SM-liigan ulkopuolella koko 1990-luvun.
Välituntien jääkiekkokeskustelua käytiin Jokerien ja TPS:n paremmuudesta.
Tähän tyhjiöön rakennettiin yksi 2000-luvun suomalaisen urheilun menestystarinoista. Oululaisseuran napamies Juha Junno loi dynastian, joka on pitänyt asemansa SM-liigan malliorganisaationa myös haapavetisen vetäydyttyä toimistolta.
Junnon mukaan kotimaisen jalkapallon potentiaali pystyttäisiin valjastamaan ennen kaikkea yksituumaisella strategialla.
– Palloliiton on tärkeä ottaa mukaan myös seurat. Helposti käy niin, että maajoukkueen buumi elää jonkin aikaa, eikä seurojen toiminta hirveästi muutu. Tämä on nähty muissa lajeissa, Junno toteaa.
Ensin liiton ja seurojen pitäisi asettaa kovat tavoitteet kasvulle.
Varsinkin nuoret pelaajat pitäisi tuoda esiin paitsi maajoukkueessa myös seuroissa, sillä Junnon mukaan tämä ruokkii harrastajamääriä ja vetoaa yleisöön.
Viestinnän pitäisi olla yhtenäistä liitosta seuroihin saakka.
Entisen toimitusjohtajan lista kuulostaa melko arkijärkiseltä, mutta kun rinnalle tuodaan Kärppien tarina, se konkretisoituu.
– Me rakensimme puolen Suomen joukkueen ja pohjoinen vastaan etelä -asetelman. Divarivuosista saakka haimme omia paluumuuttajia takaisin joukkueeseen, koska ihmiset halusivat nähdä omia pohjoisen poikia.
– Nuorista pelaajista esiin ovat nousseet esimerkiksi Sebastian Aho, Jesse Puljujärvi ja Joonas Donskoi.
Nelostien eteläpäädyssä Junnon iskulauseille on saatettu vuosien varrella virnuilla, mutta tulokset ovat hyvin yksiselitteisiä.
Lisäksi Junnon, Kärppien ja jääkiekon opetus muille lajeille on nimenomaan se, että urheilusta voidaan tehdä yhteistyökumppaneille korvaamattoman tärkeää.
Kysymys on yksinkertaisesta oivalluksesta.
– Sehän täytyy myydä kumppaneille niin, että tämän avulla te voitte kasvattaa omaa liikevaihtoanne. Jos siihen löytyisi tapoja, yritykset olisivat monesti valmiita panostamaan paljon enemmänkin, Junno sanoo.
– Usein yrityspuolen ihminen ei neuvotteluun tullessa tiedä, mitä hän haluaa. On urheilupuolen ihmisen tehtävä rakentaa mahdollisuuksia, joita toinen puoli ei ole edes ajatellut.
Stadionit kuntoon
Palloliiton olosuhdepäällikkö Tero Auvinen on luonnehtinut itse Suomea jalkapallo-olosuhteiden osalta ”kehitysmaaksi”.
Tällä hetkellä tekonurmikenttiä on noin 400 kappaletta ja jalkapallohalleja hieman alle 100 kappaletta.
Tekonurmikenttien määrä on suurin piirtein linjassa muiden Pohjoismaiden kanssa, kun luvut suhteutetaan harrastajamääriin.
Mutta huipputason stadioneja on saatu Suomeen tuskastuttavan hitaasti. Äskettäin valmistuneiden Seinäjoen ja Vaasan stadioneiden lisäksi merkittäviä projekteja on käynnissä kourallinen, muun muassa Espoon Tapiolassa ja Tampereen Tammelassa. Varsinkin ensiksi mainittua on saatu seurata todella pitkään.
Jääkiekon menestystarinasta katsoen yksi itsestäänselvä oppi on, että olosuhteet luovat pohjan niin harrastajamäärän kuin huippuseurojen kasvulle.
Sari Mikkonen-Mannila toivoo, että Palloliiton arvokisapaikasta kuittaamia miljoonia käytettäisiin asiantilan korjaamiseen. Mallia voi ottaa HJK:sta.
Vuonna 2014 seura pelasi täyteen myydyllä Olympiastadionilla Barcelonaa vastaan. Tilipäivää ei tuhlattu seuraavan kauden vahvistuksiin.
– Sillä rahalla rakennettiin halli junioreille. Tällaista täytyy nyt tietenkin syntyä ympäri Suomen, että tulee niitä seuraavia pikkuhuuhkajia ja pikkuhelmareita, Mikkonen-Mannila toteaa.
Esimerkiksi pesäpallon kaltaisessa lajissa pieniä menestystarinoita on onnistuttu kuitenkin rakentamaan vaatimattomammissakin olosuhteissa. Imatran Pallo-Veikot ja urheilutoimenjohtaja Jani Valkeapää ylittivät valtakunnallisen uutiskynnyksen viimeistään siinä vaiheessa, kun seura lähti viemään Superpesiksen kauden avauksen Espanjan Fuengirolaan.
Seura on kasvanut kokoaan suuremmaksi.
Valkeapää uskoo, että paljas silmä voi olla arvokas työkalu, kun seurat yrittävät hyödyntää Huuhkajien tuomaa myötätuulta.
– Urheilussa pitäisi katsoa, millainen katsomo meillä on. Ketä sieltä puuttuu. Perheet on yksi iso ryhmä, jotka puuttuvat monesta katsomosta.
– IPV:n peleissä alle 25-vuotiaat pääsevät sisään ilmaiseksi. Kyllä se on näkynyt ikärakenteessa.
Mikkonen-Mannila pohtii, miten jalkapallokatsomo suhtautuu siihen mahdollisuuteen, että tulevalla Veikkausliiga-kaudella pelit alkavat kiinnostaa entistä enemmän.
– Jotenkin jalkapallokannattajuus on helposti sellaista hipsteriyttä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että emme kilpaile jääkiekon kanssa, vaan stadionkonserttien kanssa. Jos menestyksen perässä juoksevat tulevat lajin pariin, se on ihan ok.
Mutta voisiko jalkapallo nousta ravistelemaan sitä kansakunnan kaappia, jonka päällä jääkiekko on tukevasti istunut viimeiset vuosikymmenet?
– Uskon niin. Tämä on niin iso juttu ja laji on nosteessa, varsinkin tytöt ja naiset, että liikevoima on suuri.
Lue myös:
Korjaus 20.11.2019 kello 12.29: Sari Mikkonen-Mannila työskentelee johtajana A-lehtien kasvumarkkinointiliiketoiminnassa, ei kasvumarkkinointiliiketoiminnan johtajana, kuten jutussa aiemmin väitettiin.