Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Poliisi kaipaa lisää havaintoja somerolaisnaisen murhasta epäillyn miehen liikkeistä – uhri edelleen kateissa

Poliisi pitää mahdollisena, että naisen ruumis on henkirikoksen tekopaikalta siirretty jossakin vaiheessa muualle.

En polisbil.
Somerolaisnaisen epäillään joutuneen henkirikoksen uhriksi 8. ja 9. kesäkuuta välisenä yönä. Arkistokuva. Kuva: Yle/Andy Ödman
Hannu Vähämäki
Avaa Yle-sovelluksessa

Poliisi toivoo yleisövihjeitä somerolaisen naisen murhasta epäillyn miehen liikkeistä ajalta ennen ja jälkeen epäillyn henkirikoksen tapahtumista. Kesäkuussa kadonneen naisen ruumis on edelleen kateissa.

Esitutkinnan perusteella uhri ja henkirikoksesta epäilty ovat olleet liikkeellä yhdessä epäillyn harmaalla Volvo V70-merkkisellä autolla kahtena peräkkäisenä yönä 7. ja 9. kesäkuuta välillä. He ovat liikkuneet Someron ja Somerniemen alueilla, joissa molemmissa on syrjäisiä maasto- ja metsäalueita sekä vesistöjä.

Naisen matkapuhelimen teletapahtumat päättyvät Someron keskustaan 9. kesäkuuta kello 8 aamulla.

– Naisen pankkikortilla on tehty Someron keskustan Osuuspankin automaatilta 9. kesäkuuta kello 7.36 nostoyritys, jossa henkilö on ollut kasvot peitettynä. Ennen nostoyritystä epäilty on ollut liikkeellä Volvo V70-autolla Someron kaupungissa keskustan pohjoispuolella, josta hän on siirtynyt pankkiautomaatille.

– Tämän jälkeen epäilty on ajanut Salon Kruusilaan, josta paluu Somerolle on tapahtunut noin kello 10.30 aikaan, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jarkko Toivonen Keskusrikospoliisista.

Somerolaisnaisen epäillään joutuneen henkirikoksen uhriksi 8. ja 9. kesäkuuta välisenä yönä. .

Poliisi pitää mahdollisena, että naisen ruumis on henkirikoksen tekopaikalta siirretty jossakin vaiheessa muualle ja pyytää yleisöhavaintoja kaikesta mahdollisesta liikkumisesta yllä mainittuina ajankohtana ja sen jälkeisinä päivinä ainakin 18. kesäkuuta saakka. Tällöin epäilty on myynyt Volvo V70-auton eteenpäin.

Henkirikoksesta epäillään vuonna 1995 syntynyttä miestä, joka vangittiin elokuun lopussa.

Suosittelemme sinulle