Irakin puolustusministeri Najah al-Shammari on nostanut asumistukea ja lapsilisiä Ruotsista, vaikka on muuttanut maasta, uutisoi ruotsalaislehti Expressen. Lehden tietojen mukaan sekä al-Shammaria että tämän vaimoa epäillään Ruotsissa törkeästä tukihuijauksesta, sillä nämä ovat nostaneet tukia, vaikka asuvat nykyisin Irakissa. Miestä epäillään lehden mukaan myös rekisterimerkintärikoksesta.
Aftonbladet-lehden mukaan al-Shammari on ilmeisesti säilyttänyt Ruotsin kansalaisuuden, vaikka tämän Irakin hallitukseen noustessaan olisi pitänyt luopua kaksoiskansalaisuudesta. Expressen kirjoittaa, että al-Shammari käytti Ruotsissa asuessaan nimeä Najah al-Adeli.
Aftonbladet uutisoi al-Shammarin saapuneen Ruotsiin vuonna 2012 ja saaneen maan kansalaisuuden kolme vuotta myöhemmin. Expressenin mukaan tämä saapui Ruotsiin 2011 ja sai kansalaisuuden 2015.
Al-Shammari nousi Irakin puolustusministeriksi kesäkuussa 2019.
Molempien lehtien mukaan hän on perheineen ollut kirjoilla tukholmalaisessa lähiössä. Expressenin mukaan al-Shammari ja hänen kolme perheenjäsentään ovat edelleen kirjoilla samassa osoitteessa.
Aftonbladet kirjoittaa, ettei al-Shammarilla ilmeisesti ole Ruotsissa olon aikana ollut pysyvää työpaikkaa, ja hän on ollut työkyvytön. Hän on muun muassa kertonut kärsivänsä muistiongelmista. Expressen kirjoittaa puolestaan, että al-Shammarilla oli kahtena vuotena Ruotsissa muutaman tuhannen euron tulot ja hän anoi useita kertoja toimeentulotukea.
Lehtien mukaan al-Shammaria on Ruotsissa epäilty useista rikoksista, muun muassa petosyrityksestä, mutta häntä ei ole tuomittu.
Puolustusministeriä syytetään kovien otteiden käytöstä
Puolustusministeri Najah al-Shammarin nimi on noussut esille myös Irakissa jo viikkoja jatkuneiden mielenosoituksten yhteydessä.
Työttömyyteen, korruptioon ja surkeisiin julkisiin palveluihin kyllästyneet mielenosoittajat vaativat muutoksia maan hallintoon. Mielenosoituksissa on myös syytetty naapurimaa Irania sekaantumisesta Irakin asioihin.
Viranomaiset ovat yrittäneet tukahduttaa mielenosoitukset kovin ottein. Ainakin 330 ihmistä on kuollut ja tuhansia loukkaantunut lokakuussa alkaneen protestiaallon aikana.
Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International on syyttänyt sotilaita hirvittävien kallovammojen aiheuttamisesta mielenosoittajille, koska kyynelkaasukranaatteja on ammuttu suoraan päin ihmisiä.
Aftonbladetin mukaan useat Ruotsissa asuvat irakilaiset ovat ottaneet lehteen yhteyttä ja syyttäneet al-Shammaria vastuulliseksi mielenosoittajien kovasta kohtelusta.
Al-Shammarista kirjoitti Ruotsissa ensimmäisenä ruotsidemokraatteja lähellä oleva Nyheter Idag -sivusto. Expressen ja Aftonbladet ovat hankkineet vahvistuksen ja lisätietoja omista lähteistään.
Lue myös:
Yle Bagdadin mielenosoituksissa: Irakilaiset haluavat poliitikot vaihtoon – ja vihdoin hyvän elämän