Kokkolalaisen Clewat Oy:n merenpuhdistusalus säksättää Kolera-altaassa Helsingin edustalla.
Tämä muoviroskien puhdistamiseen kehitetty Cleansweep-alus on toinen maailmalla käytössä olevista. Se toinen alus siivoaa tällä hetkellä merialueita Floridassa.
– Meille on tärkeää saada kymmenien alusten laivasto puhdistuskäyttöön eri puolille maailmaa, sanoo Clewat Oy:n toimitusjohtaja Janne Saarikko.
Alukset ovat yritykselle bisnestä, mutta samalla osa suurempaa ideologista tavoitetta.
– Merten tilan ongelmatiikka on ymmärretty. Samoin se, että on syytä siirtyä siitä, että sotkettaisiin vähemmän siihen, että siivotaan. Ilman sinistä ei ole vihreää.
Kahden patentin yhdistelmä
Clewatin yritysidea, merta siivoavat alukset, perustuu kokkolalaisen Johannes Myllykosken kehittelemään laitteistoon. Myllykoski sai ideastaan Itämeriprojektin pääpalkinnon vuonna 2018.
– Ne laitteistot, mitä on olemassa, eivät sovi riittävän isoille ongelmille. Nyt on laite, jolla pystytään ratkaisemaan isojakin ongelmia, Myllykoski sanoo.
Cleansweepin teknologian avulla on mahdollista kerätä merestä jopa puolen millimetrin kokoista muoviroskaa. Myllykosken innovaation juuret ovat öljyntorjuntateknologiassa.
– Kahden patentin yhdistelmä tekee työn. Kumpikaan ei toimi yksin, mutta ne toimivat oikein hienosti yhdessä. Enempää en avaa tässä vaiheessa, Myllykoski sanoo.
Clewatin laite on ollut käytössä jo kymmenessä maassa. Saarikon mukaan yrityksellä on aiesopimus esimerkiksi Etiopian valtion kanssa Tanajärven puhdistamisesta.
Asiakkaita ovat tässä vaiheessa valtiot ja järjestöt.
– Merissä puhutaan ongelmasta, joka on kaikkien yhteinen, mutta ei kenenkään yksityisen tahon oma. Maksajan löytäminen on vaikeaa, niin kuin muuallakin ilmastonmuutoksen kanssa toimittaessa, Saarikko sanoo.
Merissä puhutaan ongelmasta, joka on kaikkien yhteinen, mutta ei kenenkään yksityisen tahon oma. Maksajan löytäminen on vaikeaa, niin kuin muuallakin ilmastonmuutoksen kanssa toimittaessa.
Janne Saarikko
Erityisesti Aasiassa ongelma
Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Seppo Knuuttila toteaa, että merten muoviongelma on maailmanlaajuinen, vaikkakin pahin Aasiassa.
– Maailman muoviroskasta 95 prosenttia päätyy meriin kymmenen joen kautta. Näistä joista kahdeksan on Aasiassa, Knuuttila sanoo.
Muoviroskaa siivoavalle laitteistolle voisi löytyä käyttöä myös lähempää, Suomestakin, vaikka Knuuttilan mukaan Itämerellä muoviongelma ei ole vielä yhtä paha kuin maailmalla.
– Meillä sellaiselle voisi olla käyttöä esimerkiksi isojen kaupunkien ja satamien alueella. Meillä jätehuolto toimii, mutta maailmalla ongelma edelleen pahenee.
Itämeressä ongelma on erityisesti mikromuovi, jota päätyy veteen esimerkiksi jätevesissä.
Knuuttila näkee muoviongelman ratkaisemisessa suuret markkinat. Ratkaisun avain olisi siinä, että jätettä ei enää päätyisi meriin. Kuitenkin näin tullee tapahtumaan vielä vuosia, ja siksi tarvitaan innovaatioita, joilla muovi saadaan meristä pois.
– Yritystä on, mutta edelleen ongelma odottaa ratkaisemistaan.
Osakeannista kasvuvoimaa
Cleansweepin kehittäjä Johannes Myllykoski seuraa kolera-altaassa työskentelevää alusta tyytyväisenä. Hän on jopa hiukan hämmästynyt siitä, miten ideasta on päästy käytäntöön.
– Onhan tämä aivan mahtavalla mallilla nyt, Myllykoski sanoo.
Clewat hakee toiminnalleen nyt rahoitusta. Marraskuun alussa avatulla osakeannilla tavoitellaan miljoonaa euroa lisäpääomaa. Tarkoitus on rahoittaa laitteiden jatkokehitystä, jatkaa kansainvälistymistä ja palkata lisää työntekijöitä.
– Olemme saaneet kiinnostusta ja konkreettisia sijoituksia, mutta lisää rahaa tarvitaan, sillä tätä työtä ei saada nopeasti loppuun, Janne Saarikko toteaa.
Sekä Myllykoski että Saarikko iloitsevat siitä, että maailmassa on herätty merien tilaan.
– On mahtava huomata, että asia koskettaa ympäri maailmaa. Meret siivotaan yhdessä kilpailijoiden kanssa ja yhdessä tehdään maailmasta parempi paikka.