Tanskalaisen heavy rock -yhtyeen Volbeatin huominen konsertti Hartwall-areenalla on peruttu. Asiasta tiedottaa konsertin järjestäjä Live Nation.
Konserttia järjestäneen yhtiön tiedotteen mukaan syynä on Postin tukilakko, joka pysäytti Suomen lipun alla kulkevan rahtilaivaliikenteen.
Pääpromoottorin Zachris Sundellin mukaan kymmenkunta esiintymiskalustoa kuljettanutta rekkaa jäi jumiin Ruotsin puolelle.
– Tämä teki keikan järjestämisen mahdottomaksi, koska kalustoa ei saatu suunnitellussa aikataulussa Suomeen.
Suomen Merimies-Unioni laajensi maanantaina tukilakkoaan ja tämän vuoksi Suomen lipun alla liikennöivät laivat, jotka saapuvat Suomen satamiin kello 6 jälkeen maanantaina, jäävät satamiin.
Keikalle ostetut liput voi Live Nationin mukaan palauttaa Ticketmasterille.
Lippuja oli myyty noin 11 000.
Järjestäjän mukaan vaihtoehtoja konsertin toteuttamiseksi selvitettiin viimeiseen asti, mutta tiukkojen kiertueaikataulujen vuoksi keinoa siihen ei löytynyt.
Myös lokakuussa yleisö joutui pettymään kun keikka loppui lyhyeen Pohjois-Irlannin Belfastissa. Asiasta uutisoi muun muassa musiikkilehti Soundi.