Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Venäläisten Lapin matkailussa on pieniä piristymisen merkkejä – turistimäärä ei ole pienentynyt neljään vuoteen

Vuosikymmenen puolivälissä venäläisturistien määrä romahti Lapissa.

Lunta Rovaniemellä metsässä.
Venäläiset turistit arvostavat muita ulkomaalaisia useammin rauhaa ja rentoutumista. Kuva: AOP
Jarno Tiihonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Venäläisten Lapin matkailussa on pieniä piristymisen merkkejä. Lapin ammattikorkeakoulun selvityksen mukaan toimintaa ei kuitenkaan kannata kehittää venäläisten matkailun suuren kasvun varaan.

Matkailua tutkiva Pasi Satokangas kehottaa silti huomioimaan venäläisten turistien tarpeet, koska se pitää yllä kiinnostusta ja voi merkitä suurempaa ruplavirtaa.

– Tämä voi poikia yhä suuremman ruplavirran alueelle, erityisesti mikäli Venäjän talous alkaa jossain vaiheessa kehittyä positiivisemmin, Satokangas sanoo ammattikorkeakoulun tiedotteessa.

Ruplan heikentyminen romahdutti matkailun

Venäläismatkailu romahti Lapissa vuosikymmenen puolivälissä. Ammattikorkeakoulun selvityksen mukaan vuonna 2012 yöpymisiä oli lähes 160 000, mutta vuonna 2015 enää alle 70 000.

Lapin itärajan raja-asemilla, Raja-Joosepissa ja Kelloselässä, rajanylitysten määrä väheni noin 50 prosenttia muutaman vuoden aikana.

Satokankaan mukaan merkittävin yksittäinen syy venäläisten matkailun laskusuhdanteelle on ruplan arvon heikentyminen.

– Muutosta voi kuvata siten, että pahimmillaan Suomen hintataso käytännössä jopa kaksinkertaistui itävaluutan voimavuosiin verrattuna, hän sanoo.

Neljän viime vuoden aikana venäläisten matkailijoiden määrä ei kuitenkaan ole enää vähentynyt, vaan matkailu on osoittanut jopa pieniä piristymisen merkkejä.

Venäläiset arvostavat edelleen Suomea

Selvityksen mukaan venäläiset matkustavat yhä mielellään Suomeen ja Lappiin.

– Vaikka Venäjällä on mittavasti samanlaista maisemaa, ovat luonnossa liikkuminen ja esimerkiksi kalastamismahdollisuudet Lapin tärkeimpiä vetovoimatekijöitä, Satokangas sanoo.

Venäläiset suosivat mökkimajoitusta, jossa suurempikin ryhmä voi viettää yhteistä aikaa saunoen ja ruokaa laittaen.

Sen rinnalle vaihtoehdoksi on noussut yhä useammin alustatalouden palvelujen kautta vuokrattu asunto. Erityisesti ostosmatkailijat hakevat edullista, noin 30–40 euroa yöltä maksavaa, majoitusta.

Rauha ja rentoutuminen merkitsevät

Selvityksen mukaan lomalle saapuvat venäläiset arvostavat muita ulkomaalaisia useammin rauhaa ja rentoutumista, mutta ovat silti kiinnostuneita osallistumaan erilaisiin aktiviteetteihin, kuten safareille.

Venäläiset matkailijat arvostavat omalla kielellään tarjottua tietoa ja palveluja, ja matkailupalveluilta he odottavat entistä parempaa hinta–laatu -suhdetta.

Venäläisten Lappi-matkailijoiden kulutuskäyttäytymistä koskevaa selvitystä on hallinnoinut Lapin ammattikorkeakoulu. Työtä rahoitti Euroopan aluekehitysrahasto. Selvityshankkeen virallinen nimi on RusLa – selvitys venäläisten Lappiin tulevien matkailijoiden kulutuskäyttäytymisestä ja matkustusmotiivien muutoksesta 2014 talouspakotteiden jälkeen.

Suosittelemme