Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Hakkerit pistävät Nokian ja Ericsonin 5G-laitteiden tietoturvan koetukselle viikonloppuna Oulussa

Kansainvälinen joukko hakkereita testaa järjestelmien tietoturvaa viikonloppuna järjestettävässä hackathonissa.

Oulun yliopiston ja Nokian Olli Liinamaa esittelee 5G-laitteita.
Hackathonissa hakkerit suorittavat erilaisia tehtäviä testatessaan laitteiden tietoturvaa. Yksi tehtävistä liittyy terveysteknologiaan, kertoo lääkäriksi pukeutunut 5G-verkon ohjelmajohtaja Olli Liinamaa Oulun yliopistolta ja Nokialta. Kuva: Paulus Markkula / Yle
Hanna Juopperi
Avaa Yle-sovelluksessa

Oulun yliopistolla järjestetään viikonloppuna tiettävästi maailman ensimmäinen 5G-laitteiden ja järjestelmien tietoturvallisuutta testaava hackathon-tapahtuma. Siinä eri maista tulevat hakkerit testaavat esimerkiksi Ericssonin ja Nokian laitteita ja yrittävät löytää niistä haavoittuvuuksia.

5G Cyber Security Hackathonin projektipäällikkö Markus Mettälä Liikenne- ja viestintävirasto Traficomista kertoo, että mukana on yli 80 kansainvälisen tason hakkeria, jotka suorittavat tehtäviä ja raportoivat niistä haasteiden asettajille eli Ericssonille, Nokialle ja Oulun yliopistolle.

Kun mahdolliset ongelmat havaitaan ajoissa, niihin voidaan puuttua nyt, kun tekniikka ei ole vielä laajassa käytössä. Hackathonissa ei siis säikähdetä ongelmien nousua esiin, sanoo 5G-testiverkon johtaja Olli Liinamaa Oulun yliopistolta ja Nokialta.

– Paras tulos toki olisi, jos huomataan, että mitään hätää ei ole. Toisaalta hyvä tulos olisi myös, jos huomataan 5G-teknologiassa semmoista, johon täytyy puuttua nyt, kun ollaan vielä aamuhämärässä verkkojen rakentamisen ja käytön kannalta.

Teknologian edelläkävijät ovat jo hankkineet 5G-puhelimia, ja ensimmäiset kaupalliset verkot on avattu, mutta tekniikan suuri läpimurto on vielä muutaman vuoden päässä, Olli Liinamaa arvioi.

Hänen mukaansa 5G näyttäytyy kuluttajille aluksi vähän samalla tavalla kuin nykyiset kännykkäyhteydet. Ne ovat vain nopeampia ja ehkä vähän toimivampia isommillakin ruuduilla, mutta muutaman vuoden kuluessa 5G hiipii vääjäämättä koteihimme.

– Se tulee aika varkain. Sen myötä ollaan yhteydessä ympäristöömme langattomasti sitten sellaisillakin alueilla ja paikoissa ja sovelluksissa, missä ei olla aikaisemmin totuttu.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi.

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!

Suosittelemme