Keskiviikko toi mukanaan odotettuja uutisia, kun Toyota julkisti tulevan rallikauden kuljettajansa. Yksi heistä on 19-vuotias puuppolalainen Kalle Rovanperä, jonka otteita on erityisesti Suomessa seurattu valtavalla mielenkiinnolla jo vuosia.
Rovanperälle siirtyminen WRC-sarjaan on yhden suuren tavoitteen täyttymys.
– On hienoa, että pääsen jo tässä vaiheessa uraa WRC-sarjaan. Saimme tehtyä hyvän sopimuksen, joten pääsen treenaamaan jo ensi kaudella hyvin hommaa. Siinä on vielä aika paljon opittavaa, Rovanperä kommentoi puhelimitse Yle Urheilulle.
Nuorukaisen sopimus Toyotalle on kaksivuotinen, mikä antaa Rovanperälle tiettyä turvaa. Vielä ensi kaudella hänen ei tarvitse stressata tulevista kausista, vaan Rovanperä saa opetella WRC-sarjan metkuihin rauhassa.
– Ensi kausi ei varmasti ole helppo. Se helpottaa, kun tietää, että alkukautta voi ottaa treenin kannalta.
Viime kaudella Rovanperä voitti WRC2 Pro -luokan mestaruuden Skodan ratissa.
Vaikka nuorukaista on hehkutettu poikkeukselliseksi lupaukseksi, joka oppii uudet asiat nopeasti, Rovanperä lähtee itse maltilla tulevaan kauteen. Tulevalle vuodelle hänellä ei ole tulostavoitteita.
– Alkukaudesta on paljon opeteltavaa, kun sekä auto että luokka vaihtuvat. Ajotyylissäkin on aika paljon opeteltavaa ja siinä, minkälainen auto on ajaa. Kun olen oppinut auton, voin laittaa itselleni pieniä, yksittäisiä tavoitteita kisoista.
Myös Toyotalla Rovanperän ensimmäiseen kauteen suhtaudutaan tyynesti. Tallipäällikkö Tommi Mäkinen kertoo Yle Urheilulle, ettei nuorukaista kohtaan ole ladattu suuria odotuksia.
– Tiedämme, että Kalle tarvitsee kokemusta. R5 ja WRC ovat kuitenkin niin erilaiset autot, että se vaatii ajamista. Toivomme tietysti, että hänen kehityksensä tahti jatkuu samana ja saamme tulevaisuudessa hänestä nuoren maailmanmestarikandidaatin.
Kaikki samalla viivalla
Tulevaan kauteen Toyota lähtee täysin uusiutuneella kuljettajakolmikolla, kun Rovanperän lisäksi tallissa ajavat Citroenilta lähtenyt Sebastien Ogier ja Fordilta Toyotalle siirtynyt Elfyn Evans. Japanilainen Takamoto Katsuta ajaa neljättä Toyotaa osassa kilpailuista.
Mäkisen mukaan talli ei ole nimennyt ketään ykköskuskiksi siitäkään huolimatta, että 35-vuotias Ogier on jo voittanut kuusi maailmanmestaruutta.
Rovanperä itse ei vielä tiedä, mitä häneltä tulevalla kaudella odotetaan, mutta uskoo saavansa koko tiimiltä tukea.
– Meillä on hyvä kuljettajakolmikko. Pystyn varmasti oppimaan paljon. Esimerkiksi Ogierilla on varmasti hyvää tietotaitoa.
Ensi kauden jälkeen Rovanperältä voidaan odottaa tosissaan menestystä WRC-sarjassa. Toyota haluaa nostaa uuden tulokkaansa sarjan kärkikaartiin ja ainakin suomalainen rallikansa odottaa vesi kielellä, milloin Rovanperä vie koko sarjan mestaruuden.
Vaikka odotukset ovat suuret, ei Rovanperä ota siitä suuria paineita.
– Pitää pystyä vastaamaan odotuksiin, mutta tärkeimmät odotukset tulevat itseltäni. On siistiä, että ihmiset seuraavat rallia ja se on kiva huomata.
Ennen tulevaa kautta Rovanperä ei ehdi lomailla. Hän suorittaa armeijaa Urheilukoulussa ja hoitaa vielä viimeisiä velvoitteitaan Skodan suuntaan. Keskiviikkona hän matkusti työmatkalle Tšekkiin.
Lue myös: