Keskusjärjestöjen tekemä kilpailukykysopimus hiertää tämän syksyn työehtoneuvotteluita. Osapuolet ovat eri mieltä siitä, onko 24 tunnin vuosityöajan pidennys tarkoitettu pysyväksi ratkaisuksi.
Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies toivoo, että työajan pidennystä jatketaan.
– Uudistuksella korjattiin Suomen kilpailukykyä, joten miksi omin päätöksin heikentäisimme tätä? Meillä on näkemyseroja siitä, mihin taloustilanteeseen Suomi on menossa. Valitettavasti ennusteet ovat heikkoja, Häkämies sanoo.
Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen korostaa, että työajoista pitäisi pystyä sopimaan mahdollisimman paikallisesti, koska yrityksillä on erilaisia tarpeita.
– Tässä tilanteessa on tärkeää, että saadaan tehtyä maltillisia sopimuksia. Sillä on merkittävä vaikutus työllisyyteen, Pentikäinen sanoo.
Vaikea päätös työntekijöille
Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön Jukon toiminnanjohtaja Maria Löfgren muistuttaa, että kiky-sopimus oli vaikea päätös monille julkisen sektorin palkansaajille.
– Työajan pidennys on kohdistunut tehtäviin, joissa toimitaan äärirajoilla. Lähdemme hakemaan siihen hyvitystä, Löfgren sanoo.
Löfgrenin mukaan kiky-tunteja voisi mahdollisesti käyttää esimerkiksi työhyvinvoinnin edistämiseen.
SAK:n puheenjohtajan Jarkko Elorannan mielestä työnantajapuoli on liioitellut kiky-sopimuksen vaikutuksia työllisyyteen, sillä työajan pidennys on toteutunut vain osittain.
– Työnantajan puheissa kikyn merkitys on kokoaan suurempi ja siitä on tullut periaatteellinen kysymys. Se ei ole hyvä lähtökohta neuvotteluille, Eloranta sanoo.
"Lakon uhka vakava asia"
Kiky-tuntien kohtalo on keskeinen kiistan aihe myös Teknologiateollisuuden ja Teollisuusliiton välisissä neuvotteluissa.
Teollisuusliitto ei suostu neuvottelemaan kilpailukykysopimukseen sisältyneiden lisätyötuntien jatkamisesta.
Jos sovintoa ei synny, edessä ovat mittavat lakot 9. joulukuuta alkaen.
SAK:n Eloranta on luottavainen sen suhteen, että sopimus syntyy ilman työtaisteluita.
– Ratkaisu ehditään kyllä tekemään, kun saadaan vähän painetta neuvotteluihin, Eloranta sanoo.
Myös EK:n Häkämies toivoo, että tukilakoilta vältyttäisiin.
– Lakon uhka on vakava asia. Tukilakoilla on merkittäviä negatiivisia vaikutuksia sivullisille, Häkämies sanoo.
Lue aiheesta lisää:
Teollisuusliiton Riku Aalto: Kiky-tunnit pois avaussopimuksesta ja kaikista muista